

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Huru vaatii poikkeuslupamenettelyä peuranmetsästykseen: ”Keinotekoisia valonlähteitä ja yöammuntaan tarkoitettuja tähtäyslaitteita saatava käyttää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru jätti maaliskuussa maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän vastattavaksi kirjallisen kysymyksen keinotekoisten valonlähteiden ja yöammuntaa varten tarkoitettujen tähtäyslaitteiden hyödyntämisestä poikkeusluvilla valkohäntäpeuran kannansäätelyn tehostamiseksi. Ministeri Lepän vastauksesta ei ilmennyt, mikä on poikkeuslupien myöntämisen tilanne valkohäntäpeurojen kohdalla.
– Vaikka nykyinen lainsäädäntö tarjoaa mahdollisuudet sallia keinotekoiset valonlähteet ja yöammuntaan tarkoitetut tähtäinlaitteet periaatteessa myös valkohäntäpeurojen metsästyksessä, olen huolissani siitä, onko lupien myöntäminen aidosti ajan tasalla lisääntyneen peurakannan suhteen, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru.
– Ministeri Jari Lepän vastauksessa todettiin, että lupia voi hakea ja niitä on myönnetty esimerkiksi villisian ja supikoiran metsästykseen. Siitä ei kuitenkaan käynyt selvästi ilmi, mikä on lupien myöntämisen tila peurojen osalta, Huru jatkaa.
Leppä myöntää kannan kasvaneen
Vastauksessaan ministeri Leppä myöntää, että kanta on vuodessa kasvanut noin 15 % käsittäen siten noin 125 000 valkohäntäpeuraa. Kannan kasvun pysäyttäminen ja koon leikkaaminen edellyttää saalismäärän huomattavaa nostoa. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että nykyinen lainsäädäntö tarjoaa mahdollisuudet sallia poikkeusluvalla keinotekoiset valonlähteet ja kohdetta valaisevat laitteet sekä yöammuntaan tarkoitetut elektroniset tähtäinlaitteet tarvittaessa myös valkohäntäpeurojen metsästykseen.
– Ministeriön tuleekin ministerin johdolla ohjeistaa Suomen Riistakeskusta kehittämään poikkeuslupamenettelyä, joka mahdollistaa keinotekoisten valonlähteiden sekä yöammuntaan tarkoitettujen tähtäyslaitteiden hyödyntämisen myös peurakannan harventamiseksi tihentymäalueilla, Huru toteaa lopuksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Komission suunnitelmat uhkaavat taas suomalaista maataloutta

PS: Valkoposkihanhesta on tehtävä riistaeläin

Huru: Alueelliset koronavaroitukset ja -ohjeet säätiedotuksen yhteyteen

Afrikkalainen sikarutto uhkaa suomalaisia tuotantotiloja – Koponen: Villisikakanta saatava alas ja nopeasti
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.















