

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ikäviä uutisia lyödään pöytään vasta kuntavaalien jälkeen – himoverottava hallitus on jo päättänyt maakuntaverosta, vaikka kaikki eivät suostu myöntämään asiaa suoraan äänestäjille
Hallituksen ministereiden ristiriitaiset ja sekavat puheet uudesta maakuntaverosta saivat jatkoa MTV:n kuntavaalitentissä eilen illalla. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho varoitti jälleen, että mikäli maakuntavero tulee, kohdistuu siihen vääjäämättä ja nopeasti korotuspainetta, vaikka samalla myös kuntavero uhkaa nousta.
Sote ja sen kylkiäisenä tuleva maakuntahallinto hyvinvointialueineen käyvät kalliiksi, joten Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen ratkaisu on tuttu: kättä työnnetään yhä syvemmälle veronmaksajan taskuun.
MTV:n kuntavaalitentissä eilen illalla kävi varsin selväksi, että hallitus on lähiaikoina tuomassa pöytään maakuntaveron eli kokonaan uuden verotuksen tason valtion veron ja kuntaveron lisäksi. Väistämätön seuraus siis on, että kokonaisveroaste tulee nousemaan, kun jälleen uusi verottaja on pyrkimässä palkansaajan kukkarolle.
Ministerit näennäisesti eri linjoilla
Koska kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on jo ensi sunnuntaina, ministerit eivät kuitenkaan halunneet suututtaa äänestäjiä, vaan maakuntaveroasiassa hallituksen rivit näennäisesti jopa rakoilivat.
Keskustalaisen valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan hän ei ”kannata” maakuntaveroa, vaikka toisaalta myönsikin, että veroa jo valmistellaan. Saarikko myös vihjasi, että eräillä reunaehdoilla uusi verotustaso saattaisi olla sittenkin myös keskustalle mahdollinen.
– Kaikkein oleellisinta on, että se ei saa nostaa kokonaisverotusta Suomessa. En pidä maakuntaveroa pelkästään sote-palveluihin perusteltuna, Saarikko lausui.
Kunnille jäävät velat ja investoinnit
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että sote-palveluiden järjestämisen suurin ongelma on rahan puute. Halla-aho korostikin että kuntien yhteistyömekanismien korvaaminen hyvinvointialueilla ei tuo lainkaan lisää rahaa palveluiden järjestämiseen.
– Päinvastoin, esimerkiksi palkkaharmonisointi ja monet muut uudistukseen liittyvät kulut itsessään vievät juuri sitä rahaa, jota tarvittaisiin palvelujen järjestämiseen. Pelkästään sote-palveluiden näkökulmasta esitetty hyvinvointialueiden määrä on liian suuri.
– Useimmat hyvinvointialueet ovat heikossa taloustilanteessa, ja tuskin edes kovin pitkäikäisiä. Tämä aiheuttaa suurta painetta siihen, että jos maakuntavero tulee, niin totta kai sitä nostetaan. Samaan aikaan kunnat joutuvat ahdinkoon muun muassa velkojensa ja investointien vuoksi, jolloin kunnillakin on painetta korottaa omaa verotustaan, Halla-aho sanoi.
Tuskin kukaan enää edes uskoo, että maakuntavero ei tulisi nostamaan kokonaisverotusta. Jussi Halla-aho totesi jo viime viikolla, että jos hallitus todella tuo uuden verottajan tähän maahan, niin tosiasiallinen seuraus on väistämättä se, että kokonaisveroaste nousee.
Hallitus viittaa kintaalla komitean mietinnölle
Maakuntaveron käyttöönottoa selvittävän parlamentaarisen komitean työ valmistui keväällä.
Parlamentaarisen maakuntaverokomitean tehtävä oli selvittää ja arvioida maakuntien verotusoikeutta maakuntien rahoituslähteenä. Komiteassa oli mukana edustajia kaikista eduskuntapuolueista, ja komitea esittää, että maakuntaveroa ei oteta käyttöön.
Komitean johtopäätös on, että yksistään soten sekä pelastustoimen tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ei vielä luo perustetta maakuntaverolle. Komitean laskelmien mukaan maakuntaveroihin kohdistuisi nopeasti myös korotuspainetta, kuten myös Halla-aho on todennut.
Vasemmistoliiton Li Anderssonin mukaan maakuntaverosta on kuitenkin jo sovittu hallituksessa, ja Andersson sanoi luottavansa siihen, että sopimus pitää. Myös pääministeri Marinin mukaan sekä sotesta että maakuntaverosta on sovittu, joten molempia ”tehdään.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokonaisveroaste parlamentaarinen komitea maakuntavero äänestäjät sote-uudistus Annika Saarikko Kuntavaalit Sanna Marin Li Andersson Kunnat Velkaantuminen SDP hallitus Jussi Halla-aho Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oppositiolta välikysymys sotesta: Uudistus ei vastaa niihin ongelmiin, joiden varjolla sitä tehdään

Ohisalo väittää, ettei uusi maakuntavero nosta verotuksen tasoa – Halla-aholta täystyrmäys: ”Jos tuomme uuden verottajan tähän maahan, kokonaisveroaste nousee, vaikka mitä luvattaisiin”

Perussuomalaiset haluaa kasvattaa käteen jäävien työtulojen määrää puuttumalla asumisen, elämisen ja liikkumisen kustannuksiin sekä työn verottamiseen

Hallitus verottaa ennätysmäisesti asumista ja liikkumista – ja lisää on luvassa

Taloustieteen tohtori Lacalle lyttää G7-maiden ajatuksen maailmanlaajuisesta yritysverotuksen vähimmäistasosta

Reijonen pettyi sote-äänestykseen: ”Kiire meni sisällön edelle”

Purra: Veronkorotusten ja julkisten menojen lisäämisen tie on käyty loppuun

Hallitus riitelee maakuntaverosta, Marin ojensi keskustaa – Purra: ”Kokonaisveroaste on jo tapissa”

Valmistaudu maksamaan – maakuntavero tulee, vaikka keskusta ja demarit uskottelevat nyt muuta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














