

LEHTIKUVA
Immonen: Perussuomalaiset puolustaa aseharrastajia – ”Hallituksen suunnitelmat huolestuttavia”
Eduskunnassa käytiin eilen keskustelua hallituksen suunnitelmista uudistaa ampuma-aselainsäädäntöä. Salikäsittelyssä ei ollut vielä kaikkein ongelmallisin hallituksen esitys ampuma-asedirektiivin täytäntöönpanosta, josta hallitus tulee antamaan esityksen myöhemmin syksyllä.
Keskustelun aikana perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen avasi yleisesti perussuomalaisten linjauksia ampuma-aseharrastukseen liittyen. Immonen pitää huolestuttavana, että hallitus pyrkii uudistuksilla selvästi hankaloittamaan suomalaisten aseharrastusta.
Lailliset aseet eivät ole ongelma
Perussuomalaiset on nähnyt hallituksen ampuma-aselain uudistamissuunnitelmissa useita puutteita, joiden muuttamista se on peräänkuuluttanut.
– Ensinnäkään laillisesti hallussa pidetyt ampuma-aseet eivät ole perussuomalaisten mielestä yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavia ongelmia. Perussuomalaiset eivät kannata mitään sellaisia lakimuutoksia, joilla hankaloitetaan urheiluampujien, reserviläisten, asekeräilijöiden, metsästäjien ja ase-alan elinkeinonharjoittajien elämää, Immonen toi esiin salikeskustelun aikana.
Huomio kiinnitettävä terrorismin syihin
Immosen mukaan hallituksen harjoittamasta aseharrastajien toiminnan hankaloittamisesta on tullut ase-alan toimijoilta erittäin paljon kriittistä palautetta kansanedustajille.
– Perussuomalaiset haluavat korostaa, ettei terrorismia torjuta laillisten aseiden omistajien asemaa heikentämällä. Hallituksen uudistukset kohdistuvat laillisten aseiden omistajiin, eivät terrorismin ja rikollisuuden todellisiin syihin, Immonen totesi eduskunnassa.
PS ei hyväksy ylimääräisiä tiukennuksia
Hallituksen esitykseen ampuma-asedirektiivin täytäntöönpanosta liittyen Immonen korosti perussuomalaisten pitävän tärkeänä, että EU:n direktiiviä sovellettaessa direktiiviä tulkitaan pienimmän haitan periaatteella.
– Emme aio hyväksyä mitään sellaisia kansallisia tiukennuksia, jotka eivät suoraan seuraa EU-direktiivistä. Perussuomalaiset eivät tule hyväksymään hallituksen suunnitelmia esimerkiksi siitä, että uusia säädöksiä sovellettaisiin taannehtivasti aselupiin, jotka on myönnetty 12.7.2017 jälkeen. Niitä tulee soveltaa vasta uusien lakien voimaan astumisen jälkeen myönnettyihin lupiin.
Direktiivi ei edellytä hallituksen suunnitelmia
Puheessaan Immonen piti huolestuttavana myös sitä, että EU-direktiivin myötä itselataavan kiväärin ja yli 10 patruunaa vetävän lippaan yhdistelmä siirtyy ”luvanvaraisten aseiden” kategoriasta ”kiellettyihin aseisiin”.
– Käytännössä tämä tarkoittaa suurempien lippaiden kieltämistä. Direktiivi kuitenkin mahdollistaa lupien myöntämisen tällaisiin yhdistelmiin urheiluammuntaperusteella sekä yksittäistapauksissa maanpuolustukseen liittyvistä syistä, Immonen sanoi.
– Lisäksi perussuomalaiset pitävät tarpeettomana hallituksen suunnitelmia, joiden mukaan ”kielletyt” aseen ja lippaan yhdistelmät siirrettäisiin ”erityisen vaarallisten ampuma-aseiden” kategoriaan. Direktiivi ei tällaista edellytä, eikä ole perusteltua rinnastaa lipasta esimerkiksi tykkeihin, kranaatinheittimiin ja sarjatuliaseisiin.
Lisää byrokratiaa ja kustannuksia
Hallitus uhkaa uudistuksilla lisätä byrokratiaa ja kustannuksia muun muassa siten, että luvat ”erityisen vaarallisiin ampuma-aseisiin” myöntäisi jatkossa Poliisihallitus eikä poliisilaitos.
– Ampuma-asedirektiivin täytäntöönpanoon liittyy paljon erilaisia merkittäviä ongelmia, ja perussuomalaiset tulevat myös jatkossa ottamaan asiaan kantaa aseharrastajien etuja ajaen, Immonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Aseharrastuksen hankaloittaminen estettävä

Halla-aho: Asedirektiivi lopettaisi useita ampumaurheilulajeja kokonaan

Immonen: Metsästysseurojen byrokratiataakkaa kevennettävä

Immonen: Esitys lyijyn kieltämisestä luotien ja haulien valmistuksessa on torpattava
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Maahanmuuttajaryhmien välillä valtavia eroja maanpuolustustahdossa
Monikulttuurisuus muokkaa yhteiskuntaa monella tavalla. Keskeinen kysymys on, miten se vaikuttaa maanpuolustustahtoon tosipaikan tullen? Maahanmuuttajaryhmät ovat keskenään erilaisia siinä, miten kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen – eli maanpuolutukseen – suhtaudutaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












