

MATTI MATIKAINEN
Immonen: Työllisyystilastojen mukaan työnteko ei näytä olevan kovin suosittua eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ottaa tiukasti kantaa Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansan (vihr.) väitteeseen, jonka mukaan nuiva maahanmuuttopolitiikka hidastaa Helsingin ja Suomen kasvua. Vesikansa esitti näkemyksiään Vihreässä Langassa.
– Kysyisin Vesikansalta, että mikä ihmeen ”nuiva maahanmuuttopolitiikka”? Suomella on tällä hetkellä Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka. Maahamme tuli viime vuonna enemmän turvapaikanhakijoita kuin väestöllisesti saman kokoisiin Norjaan ja Tanskaan, Immonen muistuttaa.
Tarveharkinnan poistolla halpatyömarkkinat
Suomella on Immosen mielestä löysä maahanmuuttopolitiikka, mitä tulee turvapaikkapolitiikkaan. Suomi tarvitseekin entistä tiukempaa otetta tässä suhteessa.
– Mitä taas työvoiman tarveharkinnan poistamiseen tulee, Vesikansalla tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin. Työperäinen maahanmuutto olisi lähtökohtaisesti osattava erottaa turvapaikanhausta ja elintasopakolaisuudesta. Tietyllä tavalla tarveharkinnan poisto ja turvapaikkapolitiikka kuitenkin linkittyvät toisiinsa: tarveharkinnan poisto tulisi aiheuttamaan pysyvän kanavan laittomalle siirtolaisuudelle, sillä myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin sovellettaisiin kyseistä käytäntöä.
– Tarveharkinnan poiston seurauksena syntyisi myös halpatyömarkkinat. Lisäksi on otettava huomioon, että vaikka joku yksittäinen EU:n ulkopuolelta tullut henkilö toimisi matalapalkkaisessa työssä, taloudellinen huoltosuhde kuitenkin heikkenee, jos ja kun perhe muuttaa mukana Suomeen, Immonen toteaa.
Suomessa valtava määrä työttömiä maahanmuuttajia
Tarveharkinnan poistoa on perusteltu ennen kaikkea työvoimapulalla.
– Kyseinen perustelu on kestämätön, sillä pätevä työntekijä saa jo nyt Suomeen työluvan, mikäli jollakin alalla on työvoimapula ja hänen paperinsa ovat kunnossa.
– Suomessa on nykyisin valtava määrä työttömiä maahanmuuttajia, joilla on oleskelulupa ja oikeus työntekoon. Työllisyystilastojen mukaan työnteko ei näytä olevan kovin suosittua eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa. Mitä apulaispormestari Vesikansa aikoo ehdottaa tehtäväksi tälle ongelmalle?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Jopa vasemmisto haluaa ulkomaista halpatyövoimaa!

Perussuomalaiset tyrmää työvoiman tarveharkinnan poiston: Suomessa jo nyt valtava määrä työttömiä maahanmuuttajia

PS: Hallitus harhauttaa työllisyysluvuilla ja syyllistää työtöntä – ”Työvoimapulaa ei ole”

Halla-aho: Merkittävä osa Suomessa syntyvistä lapsista syntyy maahanmuuttajille – ”Tulevaisuudessa entistä pienempi joukko suomalaisia elättää entistä suurempaa joukkoa vapaamatkustajia”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













