

LEHTIKUVA
Itävallan vapauspuolue haluaa ”Euroopan linnoituksen” suojelemaan naisia ja lapsia
Vapauspuolue haluaa korostaa Itävallan itsemääräämisoikeutta myös koronarajoituksissa ja turvapaikkapolitiikassa. Tavoitteena on tehdä Euroopasta linnoitus, joka suojelee sen sisällä olevia. Taustalla on äskettäin Wienissä tapahtunut henkirikos, jossa somalimies tappoi kaksi naista.
Itävallan vapauspuolueen puheenjohtaja Herbert Kickl (kuvassa) julisti puolueen syyskokouksessa, että hänen tavoitteenaan on ”Euroopan linnoitus”, kertoo itävaltalaislehti Die Presse. Vapauspuolue syytti hallitusta epäonnistumisesta sekä koronapandemian hallinnassa että maan rajojen valvonnassa.
Itsekin aiemmin sisäministerinä toiminut Herbert Kickl kritisoi voimakkaasti nykyisen sisäministeri Karl Nehammerin (ÖVP) äskettäistä ilmoitusta, että Itävalta valmistautuu ottamaan vastaan jopa 30 000 laittomasti maahan tulevaa siirtolaista tänä vuonna. Kicklin mielestä nykyinen sisäministeri toimii väärin suhtautuessaan laittomaan maahantuloon ”kohtalonomaisena asiana, jota ei voi vastustaa”.
Vapauspuolue FPÖ korostaa itävaltalaisten ja Itävallan vapautta ja itsemääräämisoikeutta sekä koronarajoitusten että maahanmuuton suhteen. Herbert Kickl ei halua jättää turvapaikkapolitiikkaa EU:n päätettäväksi, koska se tarkoittaisi ylhäältä päin saneltua taakanjakoa eri jäsenmaihin vastoin kansalaisten tahtoa.
Somalimies tappoi veitsellä kaksi naista
Esimerkkinä turvapaikkapolitiikan epäonnistumisesta puheenjohtaja Kickl otti esille Wienissä maanantaina tapahtuneen henkirikoksen, jossa somalimies tappoi veitsellä kaksi naista. Myös naiset olivat somalialaisia. Toinen heistä oli miehen ex-vaimo.
Kyseinen somalimies tuli Itävaltaan turvapaikanhakijana vuonna 2014 ja sai turvapaikan pari vuotta myöhemmin. Sen jälkeen häntä on epäilty useista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Useimmissa tapauksissa tutkinta kuitenkin lopetettiin eikä juttu mennyt oikeuteen asti, joten mies ei myöskään menettänyt turvapaikkastatustaan. Elokuussa tapahtuneen raiskauksen tutkinta on vielä kesken.
Itävallassa on hyvin muistissa myös kesäkuussa Wienissä sattunut järkyttävä rikos, jossa 13-vuotias tyttö huumattiin, raiskattiin ja kuristettiin kuoliaaksi. Poliisi pidätti teosta epäiltynä kaksi afganistanilaista turvapaikanhakijaa, joista toisella oli jo aiempia tuomioita Itävallassa tehdyistä rikoksista.
Liberaalit eivät innostu
Nyt vapauspuolue haluaa ”Euroopan linnoituksen” suojelemaan naisia ja lapsia vastaavanlaisilta tapauksilta. Puheenjohtaja Kickl käyttää aivan tarkoituksella erittäin provosoivaa termiä ”Festung Europa”, joka vie jokaisen saksan puhujan ajatukset välittömästi toiseen maailmansotaan ja Hitleriin.
Liberaalien mielestä Eurooppa ei nimenomaan saisi olla ”linnoitus”, joka sulkee turvaa tarvitsevat ihmiset ulkopuolelleen. Mutta Kickl haluaa kääntää asetelman päinvastaiseksi: hänen mielestään linnoitus on positiivinen asia, joka suojelee sen sisäpuolella olevia.
– Juuri sitä minä haluan: suojella Itävallan kansaa, Kickl sanoi.
”Turvaa turvapaikanhakijoilta”
Toinen vapauspuolueen johtohahmo Manfred Haimbuchner oli keskiviikkona päättyneessä syyskokouksessa samoilla linjoilla puheenjohtajan kanssa. Hän kutsui maan turvallisuudesta vastaavaa sisäministeriä ”turvattomuusministeriksi”.
– Itävallan naiset ja lapset tarvitsevat nyt turvaa turvapaikanhakijoilta, Haimbuchner sanoi.
– Kun me puhumme vapaudesta, siihen sisältyy myös vapaus elää ilman pelkoa.
Salzburgerin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Michael Geistlinger asettui tukemaan vapauspuolueen linjaa. Hän kehotti käyttämään hyväksi kansallista liikkumavaraa ja vaatimaan muutoksia Geneven pakolaissopimukseen.
– Mikään kansainvälinen sopimus ei ole ”pyhä lehmä”, ei edes Geneven pakolaissopimus, professori Geistlinger totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Michael Geistlinger Manfred Haimbuchner ÖVP FPÖ Karl Nehammer laiton siirtolaisuus Herbert Kickl Geneven pakolaissopimus Wien Vapauspuolue Rajavalvonta Itävalta Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Itävaltakin Purran linjalle: ”Ei enää ainuttakaan pakolaista Afganistanista”

Komissio kehuu nyt rajamuureja rakentavia reunavaltioitaan – Unkari sai aikanaan samasta toiminnasta roimat torut

Purra: Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja yksin päättää maamme kannalta vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? – ”Romuttaa maahanmuuttopolitiikan uskottavuuden”

Wienin poliisin surmaama terroristi tiedettiin radikalisoituneeksi – vapautui silti vankilasta nuoren ikänsä vuoksi

Immonen vaatii hallitukselta toimia ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden torjumiseksi – ”Kaikkein tehokkain keino seksuaalirikosten torjuntaan on kolmansista maista tulevan maahanmuuton merkittävä rajoittaminen”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Vihreät tilastokikkailee lähisuhdeväkivallasta: Miehiä syyllistetään, maahanmuuttajien yliedustus piilotetaan
Vihreiden avoin kirje pääministeri Orpolle vaati toimia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kirje käsittelee ilmiötä sukupuolinäkökulmasta, mutta jättää Tilastokeskuksen olennaisen datan kokonaan mainitsematta.

Tampere pahoittelee seksitapahtuman päätymistä tapahtumakalenteriin
Tampereen sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari myöntää, että moderointi epäonnistui, ja siksi BDSM-saunailta päätyi julkiseeen tapahtumakalenteriin.
Uusimmat

Aittakumpu ja Seppänen: Alaikäisiä on suojeltava pride-aatteelta

Uskontopohjaiset konfliktit haittaavat Berliinissä koulutyötä

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










