

LEHTIKUVA
Viikon 11/2025 luetuin
Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.
Sosiaalisesta mediasta ja televisiosta tuttu ylikomisario Jari Taponen ilmoitti viikonloppuna eronneensa poliisin palveluksesta. Taponen kertoi irtisanoutuneensa ”arvoristiriidan takia” ja esitti poliisijohdosta kovia väitteitä. Jari Taponen väitti muun muassa, että poliisit pelotellaan hiljaisiksi.
Ensimmäisenä Taposen erosta uutisoi Hufvudstadsbladet. Muut mediat esittelivät Taposen ”moneen kertaan palkittuna ylikomisariona” ja toistelivat kritiikittömästi Taposen väitteitä.
– Tuntuu kuin kuristusote olisi vihdoin hellittänyt ja olisin saanut sananvapauteni takaisin, sanoi Taponen Hufvudstadsbladetille.
Media esittää Taposen jonkinlaisena ”sananvapauden marttyyrina”, vaikka hän tuli tunnetuksi nimenomaan yhtenä ”vihapuhepoliiseista”, jotka pyrkivät rajoittamaan muiden suomalaisten sananvapautta etenkin maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Yhtä ironista on se, että Taponen kritisoi poliisin johtoa politisoitumisesta, vaikka moni on syyttänyt juuri häntä itseään poliisitoiminnan politisoimisesta.
Junnila: ”Poliisin asemaa ei tule käyttää tunteiden käsittelyyn”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Turun pormestariehdokas Vilhelm Junnila kommentoi uutista Taposen erosta X-somessa sanoen ymmärtävänsä, jos poliisi haluaa välttää tarpeetonta ristiriitaa ja ideologisia irtiottoja organisaatiossaan. Junnilan mukaan poliisiin viranomaisena kohdistuu odotuksia ja vahva luottamus. Suomalaiset luottavat poliisin toimivan asiallisesti ja oikeudenmukaisesti.
– Irtisanoutunut Jari Taponen syyttää poliisia, että poikkeavat äänet vaiennetaan, Junnila kirjoittaa.
– Poliisilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä huolehtia turvallisuudestamme, eikä sen asemaa tule käyttää alustana yksilön tunteiden ja maailmankatsomuksen käsittelylle.
Kymmenen vuotta ”katujengidenialismia”
Vuonna 2012 Helsingin poliisiin perustettiin uusi ennalta estävän toiminnan yksikkö, jonka johtoon valittiin komisario Jari Taponen. Suuren yleisön tietoisuuteen Taponen nousi vuonna 2014 ollessaan räppäri Steen1:n kanssa Ylen aamu-tv:ssä kertomassa, että ”Helsingissä tai Suomessa ei ole katujengejä”.
Jengien sijasta Taponen puhui ”löyhistä kaveriporukoista”. Rap-artisti Steen1 eli nuorisotyöntekijä Seppo Lampela säesti Taposen näkemystä ja lohdutti katuväkivallan uhreiksi joutuneita sillä, että ”jo kasikytluvulla potkittiin mummoja!”
– Ei tässä ole kerta kaikkiaan yhtään mitään uutta. Tämä on täysin normaalia. Tämä on nyt vaan joku hysteriapiikki, Steen1 sanoi.
Ylikomisarioksi ylennyt Taponen tuli seuraavien kymmenen vuoden aikana tunnetuksi television vakiokommentaattorina, joka sitkeästi kielsi katujengien olemassaolon Suomessa. Taponen vetosi siihen, että yksikään maahanmuuttajanuorten muodostama jengi ei täytä kaikilta osin ”katujengin” määritelmän ”eurooppalaisia kriteerejä”. Tällä saivartelullaan Taponen oli osaltaan estämässä julkista keskustelua väkivaltaisten maahanmuuttajajengin aiheuttamista ongelmista.
Ylikomisario Taponen kiisti katujengiongelman vielä vuonna 2022 senkin jälkeen, kun Helsingin käräjäoikeus antoi erään maahanmuuttajengin johtohahmoille pitkät tuomiot vakavista rikoksista ja käytti tuomioiden koventamisperusteena sitä, että rikokset oli tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.
”Hyvää oppi tekee terroristillekin!”
Katujengidenialismin lisäksi ylikomisario Jari Taponen tuli tunnetuksi erikoisista kannanotoistaan somessa. Vuonna 2017 hän aiheutti Twitterissä syvää hämmennystä puolustelemalla täysi-ikäisten, terroristiksi saakka radikalisoituneiden turvapaikanhakijoiden laittamista suomalaisiin kouluihin.
– Hyvää oppi tekee terroristillekin, Taponen kirjoitti.
Tämä Taposen kohulausunto tapahtui vain kuukausi Turun islamilaisen terrori-iskun jälkeen. Turun terroristi oli käynyt lukuvuoden 2016–2017 yläasteen koulua samassa rakennuksessa seiskaluokkalaisten kanssa, koska hän oli väittänyt olevansa vasta 17-vuotias. Todellisuudessa hän oli tuolloin yli 20-vuotias.
Helsinki palkitsi mitalilla
Vuonna 2022 Taponen sai Helsingin kaupungilta kultaisen Helsinki-mitalin palkinnoksi työstään poliisina. Palkinnon perusteluissa sanottiin, että “Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi”.
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho vastusti Taposen palkitsemista, koska piti hänen toimintaansa sosiaalisessa mediassa politisoituneena ja kansalaisten luottamusta heikentävänä. Kaupunki palkitsi silti Taposen.
Siirrettiin toisiin tehtäviin
Vuonna 2023 Taposen ura somepoliisina kärsi kovan takaiskun, kun hän sai Twitterissä yhteisöhuomautuksen harhaanjohtavien tietojen levittämisestä. Tästä nolostuneena Taponen pakeni Twitteristä ja poisti käyttäjätilinsä.
Samana vuonna Helsingin poliisin ennalta estävä yksikkö lakkautettiin ja Taponen siirrettiin toisiin tehtäviin. Häneltä myös kiellettiin sosiaalisessa mediassa kommentointi. Sen jälkeen ylikomisario Taponen toimi Seura-lehden tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulun tilapäisenä tutkijana.
Konsultoi nyt ”maalittamisesta”
Maaliskuussa 2025 Jari Taponen erosi poliisin palveluksesta kokonaan. Hän ryhtyi turvallisuus- ja viestintäalan yrittäjäksi perustaen firman yhdessä toimittaja Susanna Makaroffin kanssa.
Uuden yrityksen tavoite on auttaa ”yrityksiä, kaupunkeja ja kuntia, järjestöjä, medioita sekä koulutus- ja tutkimuslaitoksia suojautumaan uusilta turvallisuusuhilta”. Näitä turvallisuusuhkia ovat esimerkiksi ”ääriliikkeiden suosion kasvu, radikalisoituminen ja kasvava verkkorikollisuus” kuten myös ”kiusaaminen ja maalittaminen”.
Kenttäpoliisit kyllästyneitä vouhotukseen
Helsingin kaupunki tulee varmasti käyttämään Taposen palveluja jatkossakin, mutta kenttäpoliisien joukossa lienee monia, jotka eivät jää häntä kaipaamaan.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti kertoo keskustelleensa vuosien varrella useiden poliisien kanssa epävirallisesti erilaisissa yhteyksissä. Monet poliisi ovat sanoneet hänelle olevansa kerta kaikkiaan kyllästyneitä ”muutaman idealistisen nettipoliisin vouhotukseen somessa ja mediassa”.
Kenttäpoliisien mielestä ”kyttä on natsisika”-porukan kanssa kaveeraavat somepoliisit ”lietsovat julkisuudessa auktoriteettiongelmaa jo ennestään haastavassa asiakaskunnassa”.
Suomen Uutisten haastattelema kenttäpoliisi kertoi samoin jo vuonna 2017. Kenttätyötä tekevät poliisit olivat huolissaan poliisin julkisuuskuvasta ja kokivat, että ”vihapuhepoliisit” nakertavat luottamusta poliisin puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen.
Vasemmiston katuaktivisti arvostaa Taposen työtä
Kaikkein eniten ylistystä Jari Taponen saa yhdeltä äärivasemmiston legendaarisimmista katuaktivisteista. Jari ”Laku” Laine tunnetaan siitä, että hän ei ole epäröinyt käydä uusnatsien kimppuun omin nyrkein. Itsenäisyyspäivänä 2017 Laine haettiin ennaltaehkäisevästi poliisin säilöön kotoaan jo aamupäivällä, jotta hän ei pääsisi hakkaamaan natseja.
Laine on myös saanut osuman silmäänsä poliisin kumipalloja ampuvasta paineilma-aseesta. Tästä hyvästä hänet tunnetaan myös lempinimellä ”Kumisilmä-Laine”. Hänellä on siis hyvä syy vihata poliiseja, mutta Taposta Laine ylistää.
– Pitkään Taponen jakso taistella tuulimyllyjä vastaan stadin läpeensä mädässä poliisissa, Laine kirjoittaa X:ssä.
– Pakko arvostaa sen työtä, viimeinen ns. vasemmiston arvot omaava poliisi on poistunut riveistä, jäljellä enää oikeistolainen kylmä rasistinen väkivaltakoneisto.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Susanna Makaroff Helsinki-mitali Steen1 Seppo Lampela islamistinen terrorismi Helsingin poliisi Tere Sammallahti vihapuhepoliisit Jari Taponen Radikalisoituminen Vilhelm Junnila Jussi Halla-aho Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maassa maan tavalla -ajattelu on ”äärioikeistolaisuutta” – ainakin, jos Diakonissalaitoksen ja Jari Taposen julkaisemiin materiaaleihin on uskominen

Sisäministeri Mari Rantanen: ”Hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen”

Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen jälleen otsikoissa – vähättelee katujengiongelmaa Twitterissä virkatilillään

Halla-aho ei olisi myöntänyt kultaista Helsinki-mitalia Jari Taposelle – teki vastaesityksen kaupunginhallituksessa: ”Palkitseminen osoittaisi huonoa harkintakykyä”

Jari Taposelle kultainen mitali Helsingin hyväksi tehdystä työstä, Jani Mäkelä tylyttää: ”Parodiaviikot jatkuvat, naurettavaa hölmöilyä”

Ylikomisario Taponen: ”Helsingissä ei vieläkään ole katujengejä” – kollegat täysin eri mieltä

Nettipoliisi Taposelta erikoinen selitys kiihkouskovaisten muslimien väkivaltaisuuksiin

Kaikki paitsi pääministeri Marin pitivät Marinia ylistävää nettipoliisi Taposen twiittiä asiattomana – myös Taponen itse
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














