Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jussi Niinistö: Puolustusbudjetti takaa puolustuksen tehtävät

06.10.2015 |15:35

Ensi vuoden budjetti takaa puolustusvoimien tehtävien onnistumisen. Näin vakuutti puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) tänään, kun eduskunnassa puhuttiin puolustusministeriön hallinnonalasta.

Puolustusvoimien hankintamäärärahoja korotettiin 50 miljoonaa euroa viime vaalikaudella istuneen Ilkka Kanervan (kok.) johtaman parlamentaarisen työryhmän linjausten mukaisesti. Myös reserviläisten kertausharjoitusten määrä on nostettu tänä vuonna tasolle, joka on pitkästä aikaa riittävä: 18 000 reserviläistä vuodessa.

– Puolustuksen tavoitteet saavutetaan tällä tasolla ja tämä taso pysyy, Niinistö vakuutti.

Niinistö vakuutti, että valtio haluaa turvata myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen mahdollisuudet, vaikka siitä leikataankin 400 000 euroa.

Suomi jatkaa osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan, vaikka sen rahoitusta leikataan 2 miljoonalla eurolla – 37 miljoonaan euroon.

Rahoitus kasvaa

Puolustusvoimien rahoitus kasvaa BKT:hen verrattuna tämän vuoden 1,29 prosentista 1,37 prosenttiin.

– Laadukas varusmieskoulutus edellyttää mm. 35 maastovuorokautta, 2,5 kouluttajaa joukkuetta kohti sekä reservin kertausharjoitukset 18 000 henkilöä vuodessa, 8 900 Hornetien lentotuntia vuodessa ja taistelualusten 1 400 vuorokautta vuodessa.

– Rahoitus on yhteensä 2,9 miljardia euroa, missä kasvua on 227 miljoonaa eli yhdeksän prosenttia, vaikka kasvusta kaksi kolmasosaa onkin siirtyviä eriä, Niinistö luetteli.

Omavaraisuudesta
huolehditaan

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kysyi, huolehtiiko hallitus laivaston hankintojen kotimaisuusasteesta. Niinistö vastasi, että neljän taistelualuksen kyvyt – kuten jäissäkulku ja miinoitus – antavat jo sinänsä mahdollisuudet perustella kotimaisen hankinnan.

Eero Heinäluoma (sd.) kehui Niinistöä siitä, että hallitus jatkaa edellisen hallituksen aloittamia linjauksia. Hän kysyi myös, aikooko Suomi jatkaa yhteistyötä esimerkiksi sukellusveneentorjunnassa.

Niinistö kertoi, että hallitus jatkaa yhteistyötä EU:n, pohjoismaisen Nordefcon ja Naton kanssa, mutta ennen kaikkea Ruotsin kanssa. Hän sanoi keskustelleensa asiasta Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin kanssa.

Heinäluomalle Niinistö vastasi, että sukellusveneasiasta ja satamien käytöstä on keskusteltu, samoin lentotukikohtien yhteisestä käytöstä.

– Eräs esimerkki oli ruotsalaisen Gripenin laskeutuminen maantietukikohtaan Rovaniemen lähelle, Niinistö kertoi.

Hän jakoi myös Stefan Wallinin (r.), Mikko Savolan (kesk.) ja Sofia Vikmanin (kok.) huoleen vapaaehtoisen maanpuolustuksen määrärahoista.

– Meillä on erikoinen perinne, jossa eduskunta on saanut lisättyä puuttuvan summan jouluna budjettiin. Toivon, että perinne jatkuu – pallo on eduskunnalla, Niinistö vetosi.

Artikkelia korjattu 6.10.2015 klo 16.07.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää