

LEHTIKUVA
Juvonen: Vanhuksen on päästävä heti lääkäriin ja hoivapalveluihin
Vanhuksen on päästävä heti Suomessa lääkäriin ja hoivapalveluihin, kun siihen on tarvetta. Vanhusten kohdalla tulisi toteuttaa ensiavun ja kiireellisen hoidon hoitotakuu aikoja, esittää perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
– Nopea hoitoon pääsy tukee ikääntyneen kotona pärjäämistä, ennaltaehkäisee sairauksia ja yhteiskunnan kustannuksia ja luo inhimillistä hyvinvointia.
Hoivapaikka löydyttävä välittömästi
Juvosen mielestä vanhuksilla tulisi olla oma sosiaali- ja terveydenhuollon reitti, jota pitkin tämä pääsee nopeasti asiantuntevan lääkärin vastaanotolle ja tutkimuksiin. Tähän tarpeeseen vastaisivat esimerkiksi vanhusneuvolat.
– Vanhus ei mene internetin kanssa lääkäriin, vaan tarvitsee selkokieltä, puheluun vastaajaa ja henkilöä, joka ohjaa hänet oikeaan paikkaan. Terveyskeskusten niin sanotut takaisinsoittojärjestelmät tai nettiajanvaraukset ovat vanhukselle usein liian hankalia.
– Vanhuksen ja hänen omaisensa ääntä ja mielipidettä on kuultava. Kun vanhuksen kotona pärjääminen on turvatonta, hänelle olisi löydyttävä välittömästi ympärivuorokautista hoivaa tarjoava hoivayksikkö, Juvonen painottaa.
Hallituksella väärä linja
Juvonen sanoo, että hallituksen linja vähentää vanhusten laitoshoivapaikkoja on väärä.
– ”Koti on paras paikka vanhukselle” -korulauseet eivät auta, kun hoivapaikkaa tarvitaan. Hallituksen on ymmärrettävä, että hoivapaikkoja tulee tehdä ja ylläpitää – ei tuhota.
– Hoivapaikkojen kysyntä tulee kasvamaan Suomessa valtavasti. Tämä ei ole arvailua, faktat puhuvat puolestaan. Ikääntyneiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan, Juvonen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Ei suomalaisille köyhille tai kodittomille ole pystytetty vastaanottokeskuksia tarjoamaan heidän tarvitsemiaan palveluita – ”Sairaat ja vanhukset jätetään heitteille”

Juvonen: Järkyttävä vanhusten laitospaikkojen alasajo kostautuu suomalaisille

Meri: Perussuomalaisessa Suomessa oma kansa on etusijalla – ”Meillä ei ole varaa jakaa olemassa olevaa kakkua muille”

Perussuomalaiset esittää uudistuksia ikääntyneiden aseman parantamiseksi – Juvonen: Vanhuksille oltava tarjolla palveluja ja pääsy niihin palveluihin
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Vihreät tilastokikkailee lähisuhdeväkivallasta: Miehiä syyllistetään, maahanmuuttajien yliedustus piilotetaan
Vihreiden avoin kirje pääministeri Orpolle vaati toimia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kirje käsittelee ilmiötä sukupuolinäkökulmasta, mutta jättää Tilastokeskuksen olennaisen datan kokonaan mainitsematta.
Uusimmat

Aittakumpu ja Seppänen: Alaikäisiä on suojeltava pride-aatteelta

Uskontopohjaiset konfliktit haittaavat Berliinissä koulutyötä
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











