

Kankaanniemi vaatii ay-liikkeen verovapaiden vuokratulojen suitsimista: Ay-pomot kasvattavat tulojaan ja vuokralainen maksaa
Eduskunta keskusteli tänään kuluvan vuoden lisätalousarviosta. Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myönsi, että lisätalousarvio kertoo talouden ja työllisyyden kasvusta, mutta huomautti samalla vaarallisesta velkaantumisvauhdista.
– Myös tulo- ja varallisuuserot kasvavat samalla kun ulosotossa olevien ja muutoin ahtaalla elävien määrä on erittäin suuri. Tämä on ikävä tosiasia. Valtionkin velkaantuminen jatkuu. Tänä vuonna nettovelanotto kasvaa 1,7 miljardia euroa. Vuoden lopussa valtiolla on velkaa 108 miljardia, Kankaanniemi huomautti.
Kotitalouksien velkaantuminen huolestuttavinta
Monet tahot, muun muassa Suomen Pankki ja Finanssivalvonta, ovat ilmaisseet vakavan huolensa kotitalouksien velkaantumisesta. Velkaantumisaste lähestyy 130 prosenttia.
– Erityisesti nuoret lapsiperheet, joilla on esimerkiksi suuret asuntolainat, ovat vaarassa tämän suhteen. On muistettava sekin, että kun taloushuolet kasvavat, rakkaus hiipuu. Perheiden hajoaminen ja mahdollinen työttömyys laukaisevat ongelmat, joista kärsivät kaikki.
Asumiskustannukset ovat kohtuuttomat
Perussuomalaiset esittivät viime syksynä vaihtoehtobudjetissa niin sanotun asumisen halpuutus-ohjelman. Kankaanniemen mukaan hallitus ei ole tehnyt asiassa mitään.
– Ajankohtainen asia on Kojamo Oy:n listautuminen. Eräät eläkeyhtiöt ja lukuisa joukko ammattiliittoja aikoo rahastaa satoja miljoonia ja verovapaasti. Kojamon 35 000 vuokralaista pelkäävät, että heidän vuokransa nousevat pörssiin menon myötä, eivätkä syyttä. Varsinkaan ulkomaiset, mutta eivät kotimaisetkaan sijoittajat ole hyväntekijöitä, eivät edes ay-pomot, joiden palkkioihin tulee huimia korotuksia!
– ”Kun muut niin mekin”, totesi Kojamon hallituksen puheenjohtaja Riku Aalto 26 000 eurosta 60 000 euroon nousevasta vuosipalkkiostaan. Kyllä pörssiin meno kannattaa, sen ymmärtävät ay-pomotkin! Missä on oikeus ja kohtuus? Tätä kysyvät äänestäjät. Mitä tähän vastaavat edustajat Rinne, Heinäluoma, Viitanen ja Andersson? Kankaanniemi sivalsi.
PS: Korjausta yhteisöjen kiinteistörahastukseen
Perussuomalaiset vaativat, että hallitus viipymättä selvittää ja korjaa yleishyödyllisten yhteisöjen määrittelyä siten, että sen mukanaan tuomaa verovapautta ei käytetä hyväksi.
– Raaka bisnes ei voi olla yleishyödyllistä, vaikka sitä harrastaisi ay-liike tai työnantajajärjestö tai Nuorisosäätiö.
Aktiivimalli tuo vain kuluja
Lisätalousarviossa esitetään 3,5 me määrärahalisäystä Kelalle aktiivimallin hallinnointiin. Kankaanniemen mukaan tarve olisi kaksinkertainen.
– Aktiivimalli on siirtänyt lyhyen voimassaolonsa aikana noin 15 000 työtöntä toimeentulotuen piiriin. Tämäkö oli mallin tarkoitus? Siis kyykyttää pitkäaikaistyöttömiä, leikata heidän pientä korvaustaan ja siirtää heidät toiselle luukulle eli toimeentulotuen piiriin? Kankaannimi kysyi.
Sote-aikataulut kaikkine uudistuksineen täysin sekaisin
Hallitus ajoi viime syksynä läpi 100 miljoonan euron määrärahan sote-uudistuksen valinnanvapauden pilotointiin. Nyt hallitus esittää saman suuruista valtuutta samaan tarkoitukseen.
– Hallituksen aikataulut ovat täysin sekaisin. Valinnanvapaus olisi pitänyt toteuttaa alkuperäisen hallitusohjelman mukaisesti vasta sote-uudistuksen viimeisessä vaiheessa. Sitä olisi pitänyt aidosti kokeilla ja testata käytännössä. Näin olisi edetty vastuullisesti.
– Nyt hallitus yrittää erittäin suurella verorahojen panostuksella, 200 miljoonalla eurolla, betonoida kelvottoman ja kalliiksi tulevan valinnanvapausmallinsa niin, että seuraava eduskunta ja hallitus olisivat sidottuja juuri tähän markkinamalliin, Kankaanniemi arvostelee.
Lait ajautuneet umpikujaan
Kankaanniemi huomauttaa, että onneksi vuosi sitten valtiovarainvaliokunta puuttui tähän menettelyyn, joka oli menossa perustuslain vastaisesti eteenpäin.
– Nyt koko määräraha ja valtuusesitys ovat ehdollisia. Niitä ei voi käyttää ennen kuin sote-lait ovat voimassa. Lait puolestaan näyttävät ajautuneen umpikujaan. Näyttää siltä, että kokoomus ei saa intohimoisesti haluamaansa markkinaehtoista valinnanvapautta eikä valtiovarainministeriö sote-palveluja leikkaavaa budjettirajoitettaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kankaanniemi: Hallitus ei tunnista köyhyyttä

Perussuomalaiset: Yhteiset verovarat jaettava oikeudenmukaisesti

PS-kansanedustajat aktiivimallin leikkauksista: Ihmisten taloudellisen ahdingon lisääminen ei voi olla tavoiteltava asia

Perussuomalaiset ay-aktiivit vaativat ammattiliittoja palaamaan juurilleen
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















