Artikkeli kuva

Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi (vas.) ja Juho Eerola keskustelevat kokoomuksen valtiovarainministerin Alexander Stubbin (oik.) kanssa. / Vesa Moilanen, arkistokuvaa

Kankaanniemi: Vasta tämä hallitus tunnustaa tosiasiat

29.09.2015 |20:50

Perussuomalaisten ryhmäpuheen eduskunnan budjettikeskustelussa pitäneen Toimi Kankaanniemen mukaan vasta tämä hallitus on tunnustanut tosiasiat. Hän korosti, että voimavarat pitää keskittää sinne, missä niitä tarvitaan eniten.

– Suomen sairaus on vakava ja paheneva. Jos nyt emme usko diagnoosia, ajaudumme EU-komission, EKP:n ja IMF:n tehohoitoon ja leikkauspöydälle, hän jatkoi.

– Vasta nyt meillä on hallitus, joka tunnustaa tosiasiat. Se ryhtyi muuttamaan elintapoja, aloitti itsehoidot ja pyysi operaatioon kaikki mukaan, myös työmarkkinajärjestöt ja koko kansan. Näin tekee viisas ja vastuullinen hallitus, Kankaanniemi korosti.

Valtio on velkaantunut noin seitsemän miljardia euroa vuodessa jo seitsemän vuotta. Kilpailukyky on romahtanut. Vienti ei vedä, talouskasvu on lähellä nollaa. Työttömyys imee yhä enemmän elinvoimaa.

Lindströmille erityistunnustus

– Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ansaitsee erityistunnustuksen ja kiitoksen siitä sisukkuudesta, jolla hän on ryhtynyt uudistamaan budjetin yli viiden miljardin euron työttömyysmenojen käyttöä aktiiviseen työpaikkojen luomiseen. Nyt meillä on aidosti työelämää tunteva ja rohkea työministeri, Kankaanniemi kehui.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”

13.05.2026 |12:29
8.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää