
PS ARKISTO
Kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee duunareiden veronalennuksesta ja esittää vetoomuksen suuryrityksille
Hallitus päätti puoliväliriihessä merkittävistä veronalennuksista, jotka kohdistuvat yrityksiin, pieni- ja keskituloisiin sekä korkeimpiin marginaaliveroasteisiin.
– Valtion talous on viimeksi ollut ylijäämäinen, kun olen itse ollut ala-asteella. Kaikenlaisia kalliita tukipaketteja ja tulonsiirtoja on kokeiltu, jolla saataisiin talous toipumaa. Ne eivät ole auttaneet, joten on jo korkea aika keventää verotusta, jolla toivottavasti saadaan aikaan lisää työtä ja yrittämistä Suomeen, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom toteaa.
”Duunari on palkkansa ansainnut”
Hallitus keventää hallituskauden aikana ansiotuloverotusta kautta linjan, ja erityisesti pieni- ja keskituloiset sekä lapsiperheet hyötyvät päätöksistä merkittävästi. Puoliväliriihessä pieni- ja keskituloisille suunnatun veronalennuksen hintalappu on valtiolle yli 700 miljoonaa euroa, kun huomioidaan myös työtulovähennyksen kasvattaminen lapsiperheille ja yksinhuoltajille.
– Duunari on palkkansa ansainnut – nyt se näkyy myös verotuksessa. Palkasta jää enemmän käteen, ja se kasvattaa ostovoimaa, kannustaa työntekoon ja tuo piristystä kotimarkkinoille. Nyt vahvistetaan uskoa siihen, että omalla työllä voi rakentaa parempaa tulevaisuutta, iloitsee Bergbom.
Suuryritykset näyttämään esimerkkiä
Bergbom vetoaa suuryrityksiä näyttämään esimerkkiä.
Palkansaajien veroalennusten lisäksi myös yrittäjille on luvassa helpotusta yhteisöveron kevennyksen muodossa. Mahdolliset uudet investoinnit hyödyttävät luonnollisesti myös suomalaista alihankkijoiden verkostoa, joka koostuu pienemmistä yrityksistä.
– Hallitus on nyt ottanut merkittävän askeleen yritysten suuntaan. Tämä on selkeä viesti: Suomessa yrittämistä tuetaan. Mutta tämä on myös vetoomus – nyt on etenkin suuryritysten vuoro toimia. Investoinneille on luotu uusia, merkittäviä edellytyksiä, ja nyt yritysten olisi saatava investointeja liikkeelle, vaikka maailmantalouden tilanne on tällä hetkellä epävarma. Ilman riskinottoa kasvua ei kuitenkaan synny, Bergbom toteaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Rakennusteollisuus: Hallituksen verolinjaukset ja rahoitussääntelyn keventäminen auttavat asuntomarkkinoita elpymään
Hallitus madaltaa kynnystä uudelle talouskasvulle: Yhteisövero laskee 18 prosenttiin
Kasvuriihen energiapoliittista antia: turve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ydinvoiman lisäkapasiteetti selvitykseen, hiilinielujen tutkimukseen kohdistetaan lisämääräraha
Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kasvuriihi Miko Bergbom veronalennukset duunarit pieni- ja keskituloiset Suuryritykset Investoinnit hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Tutkimus: Veroprogression alentaminen kannattaa
Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta olennaista on pyrkiä mahdollisimman korkeaan työllisyysasteeseen ja vahvaan tuottavuuskehitykseen. Verotuksen rakenteen tulisi olla mahdollisimman paljon työn tekemistä ja talouskasvua tukeva. Keskeinen verokysymys kasvun kannalta on ansiotuloverotus talouden kasvun perustuessa aiempaa voimakkaammin inhimilliseen pääomaan.

Hallituksen kasvuriihi valmistuu mahdollisesti jo tänään – ennakkotietojen mukaan tiedossa on helpotusta veroihin ja leikkauksia kehitysapuun

Yrittäjien pääekonomistilta vahvaa tukea veroalelle – yhteisövero ja ansiotulovero ovat kasvun pahimmat haitat

Ay-ekonomistin mukaan yhteisöveron alentamisella ei olisi kasvuvaikutuksia, mutta asia on päinvastoin – kun Suomi viimeksi alensi yhteisöveroa, verokertymä lähti kasvuun
Suomen yhteisöverokannan tulee olla sellainen, että yritysten kannattaa sijoittua ja investoida Suomeen. Poliittinen vasemmisto sekä sitä lähellä olevat tahot vastustavat veronalennuksia, vaikka matalammalla verotuksella verotuotot olisivat suurempia. Veronmaksajain Keskusliiton mukaan yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka samalla parantaisi Suomen asemaa kansainvälisessä verokilpailussa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Huopaiselta: Keveämmillä veroilla saadaan tukevampaa talouskasvua
Talousasiantuntija Juhani Huopainen (ps.) avaa verotuksen merkitystä talouskasvun käynnistämisessä.
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












