Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Viikon 41/2014 luetuin

Katujengin väkivalta-aalto Helsingissä – kohteina suomalaiset lapset ja nuoret

07.10.2014 |16:35

Internetissä leviää hurjaa vauhtia viesti, joka kertoo lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta organisoidusta väkivallasta. Suomalaiselta sosiaaliviranomaiselta peräisin olevassa viestissä kerrotaan, että Helsingin poliisin tutkintaan on tullut viime viikkojen sisällä uusi ilmiö – nuorten massarikokset. Rikoksiin syyllistyneet ovat 13-17-vuotiaita, uhrit puolestaan 10-18-vuotiaita sekä nuoria aikuisia. Teot on kohdistettu suomalaista syntyperää oleviin lapsiin ja nuoriin.

Viestin mukaan ryöstö ei itsetarkoitus, vaan väkivalta, jonka nimenomainen tarkoitus on vahingoittaa. Poikkeuksellisen asiasta tekee se, että tekijät ovat jakaneet pisteitä toisilleen – niitä on saanut muun muassa siitä, jos on saanut uhrin lyötyä ensimmäisellä lyönnillä maahan. Pisteitä on kertynyt myös siitä, jos uhri on ollut mahdollisimman heikko tai arka. Tekoihin on liittynyt päähän potkimista ja pään päällä hyppimistä. Aseina on käytetty mm. pesäpallomailoja, jotka hankittu tähän tarkoitukseen.

Kyseessä on useiden kymmenien nuorten joukko, jonka joukossa on pääosin etnisiä ryhmittymiä ja romaneja.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi