Artikkeli kuva

Ruotsalaisia poliiseja Arlandan lentokentällä Brysselin terroristi-iskun jälkeen 22.3.2016. Arkistokuvaa. / Johan Nilsson

Käykö “punahilkkasatu” toteen? – Ruotsia varoitetaan terroristiryhmästä

26.04.2016 |16:07

Irakin turvallisuusviranomaiset ovat varoittaneet Ruotsia terroristiryhmän saapumisesta maahan. Expressen-lehden mukaan terroristien on tarkoitus iskeä siviilikohteisiin. 

Irakilaislähteiden mukaan maahan on jo saapunut seitsemän tai kahdeksan ISIS-järjestöön kuuluvaa henkilöä, joiden tarkoituksena on iskeä siviilikohteisiin. Ruotsin viranomaiset eivät ole nostaneet uhka-arviota, mutta maan turvallisuuspoliisi Säpo suhtautuu uhkaan äärimmäisen vakavasti.

Kymmentä maan suurinta lentokenttää operoivan Swedavian tiedottaja kertoi, että lentokentillä seurataan tilannetta, mutta turvallisuustasoa ei ole vielä nostettu.

Viranomaisten äärimmäisen niukan tiedostuslinjan vuoksi ei ole tiedossa, mitä reittiä pitkin ryhmä on maahan saapunut.

Ruotsi otti viime vuonna vastaan noin 21 000 turvapaikanhakijaa Irakista ja 51 000 Syyriasta. Virta kulkee myös toiseen suuntaan – maasta on viime vuosien aikana lähtenyt satoja ihmisiä Syyriaan taistelemaan ISIS:in riveissä. Belgiassa ja Ranskassa tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen eri puolella Eurooppaa on esitetetty huolestuneita arvioita siitä, että ISIS käyttää kaoottista turvapaikkatilannetta hyväkseen siirtäessään radikaleja jäseniään länsimaihin.

Osa asiantuntijoista on kuitannut tällaiset huolet satuina. Ulkopoliittisen instituutin (UPI) terrorismitutkija Teemu Sinkkonen arvioi viime syksynä, että tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista olisi “täyttä satua”.

– Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi, jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi haluaa syödä, Sinkkonen maalaili blogissaan.

Ruotsi on Suomen tavoin mukana ISIS:in vastaisessa liittoumassa. Molemmat maat ovat lähettäneet osaston Irakiin tukemaan ja kouluttamaan sikäläisiä Peshmerga-joukkoja.

Lähteet: Expressen, Yle, Mtv3, Local.se. 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
2.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
8.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää