

LEHTIKUVA
Kela-kyydeissä ja kuljetuspalveluissa lukuisia puutteita
Kela-kyytien ja kuljetuspalveluiden asiakkaat ovat jo pitkään valittaneet puutteista palvelussa. Kuljetuksen tilaaminen on hankalaa ja aikaa vievää. Tilausnumero on usein ruuhkautunut ja puhelut katkeavat kesken jonotuksen.
Helsinkiläinen Leena kertoo, että etukäteen tilatut kyydit saattavat olla reilusti myöhässä, jolloin asiakkaiden sovitut lääkäriajat jäävät käyttämättä, mutta lasku täytyy maksaa.
Kuljettajien ammattitaidossa puutteita
Kuljettajien ammatti- ja kielitaidossa on myös koettu esiintyvän puutteita. Osa kuljettajista ei hallitse liikennesääntöjä tai navigaattorin käyttöä, eivätkä he auta liikuntarajoitteisia asiakkaita autoon nousemisessa tai autosta poistumisessa. Mahdollisuutta antaa palautetta saamastaan palvelusta ei ole.
– On pelkkää veronmaksajien rahojen haaskaamista, kun lääkäriajat jäävät käyttämättä ja joudutaan varaamaan uusi aika muutenkin ruuhkaantuneesta terveydenhuollosta, toteaa PerusNaisten Helsingin puheenjohtaja Nina Strandén.
Asiakkaat ovat toivoneet Kela-kyyteihin ja kuljetuspalvelukyyteihin tuttuja kuljettajia, jotka tuntevat asiakkaidensa tarpeet paremmin. Niillä asiakkailla, joilla kuljettavat ovat toistuvasti samoja, on pääosin myönteistä sanottavaa saamastaan palvelusta.
Oikeus turvalliseen palveluun
Asiakkaat pitävät myös myönteisenä sitä, että kyytien omavastuuosuus maksetaan suoraan kuljettajalle. Tämä on koettu huomattavasti helpompana kuin korvauksen hakeminen jälkikäteen Kelasta.
PerusNaiset Helsinki ry vaatii palvelukriteerien tarkistamista ja laadukkaan palvelun edellyttämistä kilpailuttamisen yhteydessä sen sijaan, että hyväksytään halvin mahdollinen tarjous.
– Kaikilla Kela-kyytien käyttäjillä on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen palveluun.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kela-taksien palvelutaso puhututtaa – taksifirma puolustautuu: Kela saa mitä on tilannut

Slunga-Poutsalo: Taksiyrittäjien on saatava heille kuuluvat omavastuuosuudet
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











