

Kommentti: Alpakkavalheen paljastuminen on äärimmäisen nolo episodi suomalaiselle mediakentälle
Lähes koko suomalainen mediakenttä nielaisi suloisen alpakkavalheen sitä millään tavalla kyseenalaistamatta. Tapaus rinnastuu mittasuhteiltaan Enkeli-Elisaan.
Suomalaiset viestimet itsenäisyyspäivän alla ja sen jälkeenkin ovat toistaneet valtavalla vyöryllä yhtä ja samaa kysymystä: ”Miksi äärioikeistolaiseksi kutsutun marssin sallitaan ajaa lapset evakkoon Töölöstä?”
Valitettavasti kysymys oli koko ajan väärä.
Bloggari Heikki Eskola paljasti tapahtumien todellisen luonteen, koska hän ei yksinkertaisesti sietänyt sitä, että vasemmistolainen aate loataan valheilla.
Eskolan blogipaljastus kertoo, että ”Töölön vanhempien” puuhamiehenä toimineen tapahtumajärjestäjä Aleksi Pahkalan nimenomaisena tarkoituksena ei ollut järjestää lastenjuhlia vaan häätää 612-kulkue pois Töölön torilta. Niinpä hänen kieltämättä innovatiivinen tiiminsä valjasti operaationsa tueksi pupuja, alpakoita ja lastenjuhlat.
Aleksi Pahkala valehteli meille. Ja hänen valheensa upposivat hedelmälliseen maaperään.
Poliittiset kommentaattorit, viestintäprofessorit, anarkistit ja korkeat poliitikot aina Helsingin kaupungin apulaispormestareita myöden lähtivät innolla, rinta rinnan mukaan rakentamaan valheen päälle. Osa heistä varmasti aavisti asioiden todellisen laidan, muttei välittänyt siitä. Itkuinen tarina lapsilta riistetyistä pörröisistä eläimistä oli vain liian herkullinen kyseenalaistettavaksi.
Kaikki muut viestimet jättivät perustyönsä tekemättä. Ne nielaisivat sellaisenaan politiikan vasemmalta laidalta kerrotun ihanan sadun.
Ainoa kuivin jaloin selvinnyt talo oli tällä kertaa Yle. Alpakka-tarinan kyseenalaisti ainoana Ylen toimittaja Matti Konttinen. Kiitos hänelle.
Muiden viestimien tehtävänä on nyt päättää, miten ne käsittelevät tapahtuneen.
Mitä alpakkakuvastoa levittäneeseen vasemmistoon tulee, katsokaa tarkkaan kuvianne. Alpakka on tästä lähin valheen symboli.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.















