

PS ARKISTO
Kotimainen kalatalous kaipaa arvostusta – Elomaa: ”Koko toimialan kannattavuus on tällä hetkellä koetuksella”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on tehnyt kirjallisen kysymyksen koskien kotimaisen kalatalouden edistämistä. Hän kysyy, miten hallitus aikoo vahvistaa kotimaisen kalatalouden toimintaedellytyksiä ja tulisiko kalataloutta koskevaa sääntelyä uudistaa nykyistä joustavammaksi.
– Kotimainen kala edustaa terveellistä lähiruokaa ja sen saatavuus on varmistettava luomalla hyvät toimintaedellytykset kalatalouden kotimaisille yrittäjille, kuten esimerkiksi kalastajille ja jalostamoille. Jatkuvasti suitsutetaan sitä, kuinka kalansyöntiä tulisi lisätä terveyssyistä, mutta kotimaisen kalan saatavuuden parantamiseksi ei ole paiskittu tarpeeksi hommia, sanoo Ritva ”Kike” Elomaa.
– Ammattikalastajien määrä on laskenut tuntuvasti, ja kotimaisen kalan saatavuus on sen myötä heikentynyt. Enää alle 20 % kuluttajien ostamasta kalasta on kotimaista, vaikka kysyntää sille olisi huomattavasti enemmän, hän jatkaa.
Sinivalkoista kalataloutta tehostettava
Kalatalous on tärkeä osa Suomen luonnonvarataloutta, ja alan 1 750 yritystä työllistävät suuren joukon suomalaisia. Elomaan mukaan toimialalla on kuitenkin paljon enemmän potentiaalia.
– Kotimaisen kalan suuressa kysynnässä on jo tarpeeksi syytä tehostaa sinivalkoista kalataloutta. Sen lisäksi, että kuluttajat saavat laadukasta ja terveellistä kotimaista kalaa lautasilleen, syntyy työtä ja yrittäjyyttä, Elomaa arvioi.
Yrittäjien tukemiseksi ryhdyttävä toimiin nyt
Ukrainan sodan seuraukset ovat heijastuneet myös kotimaiseen kalatalouteen. Kalarehun ja kalanpoikasten vienti Venäjälle on loppunut, ja polttoaineiden hinnan raju nousu on nostanut alan toimijoiden kustannuksia tuntuvasti.
– Esimerkiksi vientiin kasvatettujen kalanpoikasten tilanne on noussut otsikoihin viime aikoina. Lupakäytäntöjen seurauksena kasvatetut kalanpoikaset uhkaavat päätyä tuhottaviksi. Tämä hullunkurinen tilanne on selvä viesti siitä, että alaa määritteleviin sääntöihin tarvitaan muutoksia ja joustavuutta, Elomaa vaatii.
– Koko toimialan kannattavuus on tällä hetkellä koetuksella nopeasti nousseiden kustannusten takia. On selvää, että nyt pitää ryhtyä toimiin yrittäjien tukemiseksi esimerkiksi sääntöviidakkoa raivaamalla tai verotuksellisin keinoin. Myös suoraa taloudellista tukea tulee harkita tarpeen mukaan, hän pohtii.
Kotimainen kalatalous osana huoltovarmuutta
Elomaa nostaa esille kotimaisen kalatalouden aseman osana huoltovarmuuden kokonaisuutta.
– Ukrainan sodan seurauksena on käyty laajaa keskustelua huoltovarmuudesta, jonka keskeinen osa-alue on ruoantuotanto ja sen omavaraisuusaste. Kotimaisen kalatalouden edistäminen palvelisi näin ollen myös huoltovarmuutta, Elomaa päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kalanpoikaset kalarehu luonnonvaratalous ammattikalastajat kalansyönti kalanjalostamot kotimainen kala Ukrainan sota ruokaomavaraisuus kalastajat polttoaineiden hinnankorotukset yrittäjien tukeminen kalatalous kannattavuus kirjallinen kysymys ruuantuotanto yrittäjät Ritva ”Kike” Elomaa Sääntelyn purkaminen Lähiruoka Venäjä Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Turvallisuusympäristö on muuttunut – huoltovarmuudesta on huolehdittava laaja-alaisesti

Purra: Puolustuksen ja kotimaisen ruuantuotannon tukeminen on nyt täysin välttämätöntä – ”Elintärkeää turvata se, että kaupoista löytyy kotimaista ruokaa ja että tuottajat kykenevät toimimaan”

Nato-keskustelussa kiinnitettävä huomiota erityisesti maanpuolustustahtoon ja huoltovarmuuteen liittyviin kysymyksiin – Mäenpään kanta vielä avoin

Reijonen: Saavatko maatalousyrittäjät varaosia tässä maailmantilanteessa vai pysähtyykö tuotanto?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.














