

MATTI MATIKAINEN
Lehto: EU:n salassapitodirektiivillä yritetään leipoa laittomista laillisia – hallituksella ja vihervasemmistolla yhteinen arvopohja
Koko hallitusrintama demareiden, vihreiden ja vasureiden tuella on poistamassa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten kansalaisten osalta työvoimantarveharkintaa. Tarveharkinnan poisto olisi avoin portti laittomalle siirtolaisuudelle, sillä myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin sovellettaisiin samaa käytäntöä.
– Laittomasti Suomeen jääviä tulee olemaan tuhansia, ja laittomasti Suomessa oleskelevien siirtäminen halpatyömarkkinoille johtaisi valtaviin tulonsiirtoihin veronmaksajilta, sekä siirtolaisille, että heitä työvoimareservinä käyttäville yrityksille. Lisäksi se olisi myös valtaisa turvallisuusriski, korosti kansanedustaja Rami Lehto.
– Varmistaakseen laittomien siirtolaisten leipomisen lailliseksi, hallitus on kansallisella tulkinnallaan laajentamassa EU:n liikesalaisuusdirektiiviä koskemaan myös yritysten alihankintaketjuja. Monilla suurilla työpaikoilla alihankkijat ovat jo nyt käyttäneet EU:n ja ETA-maiden ulkopuolisen työvoiman alepalkkausta kilpailuetuna.
Laittomista siirtolaisista alepalkkaista työvoimaa
Lehdon mielestä työntekijöiden vaientamislailla varmistettaisiin, että alihankkijat voisivat vapaammin käyttää laittomasti maassa olevia henkilöitä alepalkkaisena työvoimana.
– Onko hallitusrintama yhdessä vihervasemmiston kanssa löytänyt uuden yhteisen arvopohjan, jolla rajoitetaan työntekijöiden oikeutta hoitaa omia työsuhderiitojaan? kysyy kansanedustaja Lehto.
Lehto korostaa, että perussuomalaiset eivät tule missään olosuhteissa hyväksymään EU- ja ETA-maiden ulkopuoleisten kansalaisten työvoimantarveharkinnan poistamista, millä kyykytettäisiin etenkin suomalaisia duunareita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomuksen Juhana Vartiainen myöntää: kaikki työperäinenkään maahanmuutto ei tee autuaaksi

PS: Hallitus harhauttaa työllisyysluvuilla ja syyllistää työtöntä – ”Työvoimapulaa ei ole”

Dosentti varoittaa kansanedustajia tarveharkinnan poistosta – synnytti Ruotsiin uuden maahanmuuttoväylän

Perussuomalaiset ja Rakennusliitto eivät hyväksy tarveharkinnan poistoa – ”Poliitikoilta näyttää kadonneen ymmärrys ja myötätunto Suomessa asuvia työtä tekeviä kohtaan”

Halla-aho: Enemmistö ottaisi käännytyspäätöksen saaneet heti säilöön – ”Puolueiden on nyt syytä kuunnella kannattajiaan”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














