

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Libanon on pakolaisten uusi portti Eurooppaan – EU on lyhyen mutta vaarallisen merimatkan päässä
Libanon on käytännössä romahtanut valtio, jonka asukkaista 80 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Kyprokselle ja EU:n alueelle on 175 kilometrin hengenvaarallinen merimatka. Yhä useammat ovat valmiita ottamaan riskin.
Libanonissa asuu 2,2 miljoonan paikallisen lisäksi 1,5 miljoonaa syyrialaista ja yli 200 000 palestiinalaista pakolaista. 80 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, syyrialaisista jopa 89 prosenttia.
Kansalaisten ostovoima katosi viimeistään silloin, kun Libanonin punnan arvosta oli haihtunut 90 prosenttia. Inflaatio jyllää edelleen. Libanon on tuonut elintärkeästä vehnästään 96 prosenttia Ukrainasta ja Venäjältä. Venäjän hyökkäyssota katkaisi viljantuonnin.
Maan julkiset palvelut ovat romahtaneet Beirutin sataman räjähdyksen ja pandemian seurauksena. Valtion täydellisen romahtamisen ovat paradoksaalisesti estäneet maan lukuisat uskonnolliset ja poliittiset ryhmät sekä kansainvälinen humanitaarinen apu.
Lyhyt matka Euroopan unioniin
Libanonissa elää omassa kuplassaan myös satumaisen vauraita ihmisiä. Ei kuitenkaan liene ihme, että huomattava osa asukkaista miettii lähtöä maasta. Lähtöä helpottaa maantieteellisesti se, että valtio sijaitsee 175 kilometrin merimatkan päässä Kyproksesta ja Euroopan unionista.
Aljazeeran mukaan onkin odotettavissa, että kesän myötä pakolaisvirta Libanonista Eurooppaan kasvaa.
Kesäkuun alussa Libanonin hallituksen sotilasviranomaiset pidättivät 64 hengen seurueen veneestä Tripolin edustalla. Eurooppaan oli lähdössä 64 libanonilaista, palestiinalaista sekä syyrialaista.
Epätoivoinen pakoyritys päättyi katastrofiin
Huhtikuun lopulla 60 pakolaista kuljettanut vene upposi Tripolin edustalla, kun viranomaiset yrittivät estää veneen matkan avomerelle. Seitsemän uhrin ruumiit on löydetty ja kuusi henkilöä on vielä kateissa. Ihmissalakuljettajien 10-metrinen vuonna 1974 valmistunut alus oli suunniteltu kantamaan kuusi henkilöä.
Satamassa omaiset odottivat tietoja uhreista ja selviytyneistä ja eräs heistä purki tuntojaan France24-uutisille:
– Veljenpoikani ja hänen viisi lastaan sekä kaksosia odottava vaimonsa, he yrittivät paeta nälkää ja köyhyyttä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tripoli palestiinalaiset Libanonin punta köyhyysraja nälkä viljanvienti vehnä Ukrainan sota Venäjän hyökkäys humanitaarinen apu romahtanut valtio Beirut pandemia Libanon ostovoima Euroopan unioni pakolaiset Syyria Köyhyys Kypros EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ihmissalakuljettajat mainostavat nyt Suomea uutena reittinä EU-alueelle

Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

Hallitus ottaa miljardeja uutta velkaa, kohdistaa varoja vääriin kohteisiin – perussuomalaiset hakisi säästöjä maahanmuutosta: ”Eurooppa ei kykene ratkaisemaan Afrikan ja Lähi-idän ongelmia”

Purra: Hallitus on keskittynyt lähinnä majoittamaan siirtolaisia, kun pitäisi pystyä sulkemaan rajat

Suomi voi sulkea rajansa, jos itärajalta isketään siirtolaisaseella: Ulkomaalaisen oikeus asettua Suomeen ei ole perus- tai ihmisoikeus
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










