

PS ARKISTO
Liikenteen verotuksen uudistamista selvittänyt työryhmä puhalsi synkkiä pilviä suomalaisen autoilun tulevaisuuden ylle – Elomaa: ”Järki käteen hallitus ja tieliikenteen kurittaminen jäihin”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa pitää liikenteen verotuksen uudistamista selvittäneen valtiovarainministeriön työryhmän raporttia synkkänä suomalaisen tieliikenteen tulevaisuuden kannalta. Marinin hallituksen fossiilittoman liikenteen tiekartta tähtää kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamiseen jo vuoteen 2030 mennessä.
– Tämä päästöjen puolittaminen vajaan kymmenen vuoden kuluessa on äärimmäisen kova tavoite, ja kaiken autoilun kulut uhkaavat nousta sen seurauksena pilviin, sanoo Ritva ”Kike” Elomaa.
– Eikä siinä vielä kaikki. Vuoteen 2045 mennessä on tavoitteena liikenteen nollapäästötason saavuttaminen, mikä tarkoittaa käytännössä autoilijoiden kurittamisen jatkumista pitkälle tulevaisuuteen.
Luvassa roppakaupalla lisää polttoaineveronkorotuksia
Työryhmä toteaa raportissaan, että nykyisellä hiilidioksidipäästöihin perustuvalla verotuksella liikenteen verotuottojen alenemaa voidaan korvata vain rajallisesti. Raportissa pidettiin polttoaineveroa tärkeimpänä päästöohjauskeinona.
– Käytännössä tämä tietää roppakaupalla lisää polttoaineveronkorotuksia tulevaisuudessa. Se ei ole ihmisten ja tavaroiden liikkumisen kannalta hyvä kehityskulku. Kansalaiset ja talous kärsivät. Jo tähän mennessä tehdyt polttoaineveronkorotukset ovat liikaa ja kohtelevat ihmisiä sekä yrityksiä todella epäoikeudenmukaisesti.
Autoilijoiden rankaiseminen on älytöntä
Elomaa pitää vääränä lähestymistapana pyrkiä rahoittamaan verokertymän putoamista suoraan autoilijoiden lompakosta.
– On suorastaan aivan älytön yhtälö, että hallitus on valmis elvyttämään Etelä-Euroopan valtioita miljardeilla euroilla, ja samanaikaisesti se kaavailee uusien miljardiluokan verojen sysäämistä suomalaisten autoilijoiden harteille. Erityisesti dieselverojen roima korotus tuhoaa Suomen talouden kasvumahdollisuuksia.
– Polttoaineveronkorotukset tekevät hallaa koronasta nousevalle taloudellemme. En kykene käsittämään, kuinka keskusta voi olla mukana hallituksessa, joka on innolla nostamassa autoilun hintaa pitkien etäisyyksien maassamme. Vaikutukset osuvat kipeimmin juuri harvaan asutuille alueille, missä auto on arjen toimivuuden perusedellytys, Elomaa kertoo.
Autoilua taklataan kovaa joka suunnasta
Autoiluun liittyvän verokertymän turvaamiseksi väläytellään ajoneuvoveron fiskaalista korotusta sekä ajokilometreihin perustuvaa verotusta.
– Käytännössä hallituksen touhu näyttää siltä, että autoilua taklataan kovaa joka suunnasta. Ajatus ajokilometreihin perustuvasta verotuksesta on nyt todella myrkkyä ammattiautoilijoille sekä maaseudun asukkaille palvelujen keskittyessä kasvukeskuksiin. Nyt järki käteen hallitus ja tieliikenteen kurittaminen jäihin! Elomaa vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- harvaanasutut maakunnat verokertymä liikenteen verotus fossiiliittoman liikenteen tiekartta Etelä-Euroopan maat Autoilun hinta polttoaineveron korotus Ritva ”Kike” Elomaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taas autoilijaa kiusataan: Bensan ja dieselin verotukseen esitetään tuhtia korotusta jo vuonna 2023 – myös uusi työssäkäyntivero uhkaa

Immonen: Hallitus on lähettänyt pitkin vaalikautta hiilineutraalisuuskuplastaan uusia lisälaskuja suomalaisperheille – ”Yksityisautoilun kurittaminen lopetettava”

Liikenteen kansallinen päästökauppa nostaisi pumppuhintaa jopa 40 senttiä litralta – veroryhmän ehdotuksesta tyrmistynyt Eerola: ”Kohtuuton lasku suomalaisille”

Elomaa: Poliisin määrärahojen vähentäminen vaarantaa suomalaisten turvallisuuden
Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.
















