Jos kaikki menee ns. putkeen, hallitus vaihtuu ketterästikin, vaikka se vaatii toki oman protokollansa ja vie siksi hieman aikaa. Voi myös olla, että hallitusneuvottelut, joita on nimitetty mini-sellaisiksi, venyvät.
Kysyin kyselytunnilla (5.6.) pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.), eikö perussuomalaisten yli kolmen vuoden aikana esittämissä vaihtoehdoissa ja ratkaisumalleissa ole ollut mitään sellaista, jota voisi hyödyntää valtion talouden ahdingossa? Kun kehykset käsitellään ensi viikolla, ja heti niiden jälkeen vaihtuu hallitus, niin onhan kieltämättä hieman turhauttavaa, jos kehyksiin uhkaa tulla heti muutoksia. Uusi hallitus laatii tietenkin oman kehyksensä. Erilaisia intohimoja oman profiilin nostamiseksi on olemassa. Ei voi kuin odotella, mitä tuleman pitää.
Pääministeri vastasi: ”Minä ymmärrän sen, että oppositio voi vähän löysin rantein toisinaan esitellä niitä asioita, mutta kun me emme voi ottaa löysin rantein. Meidän pitää ottaa härkää sarvista ja katsoa kaikki esitykset läpi. Sen takia sitten tavallaan perussuomalaisten talouspolitiikan mukaan ottaminen semmoisenaan – eihän siitä nyt olisi mitään tullut.”
Kysymykseni tarkoitus ei ollut suinkaan esittää, että hallituksen pitäisi hyväksyä kaikki perussuomalaisten esitykset suoraan hallituksen ohjelmiin. Sote-uudistus oli – ja toivottavasti on – esimerkki siitä, mitä tarkoitin. Yhteistyöllä vaikeiden asioiden ratkaisemista.
Mutta ei tämä Kataista kiinnostanut – nyt eikä oikeasti koko vaalikauden aikana. Vain pakon (sote) edessä hallitus on taipunut nöyrtymään yhteistyöhön opposition kanssa. Nyt tosin sekin yhteistyö takkuaa.
Katainen jättää perinnökseen valtavan valtionvelan, keskeneräiset asiat kuten suurtyöttömyyden, ja säilyttää samalla kiiltokuvamaisen imagonsa. Se on aivan hämmästyttävää. Noilla tuloksilla luulisi olevan syytä pahoitteluun ja edes jonkinasteiseen nöyryyteen. Kaikki tämä on kuitenkin palkittu sillä, että kokoomus on maan suurin puolue. Miettikääpä sitä.
Jari Lindström
kansanedustaja (ps.)
