Lontoon puukottajalla terrori-iskun suunnittelusta aiempi pitkä tuomio

30.11.2019 |16:56

Lontoossa perjantaina poliisien luoteihin surmansa saanut 28-vuotias Usman Khan ehti puukottaa kaksi ihmistä hengiltä ennen kansalaisten ja viranomaisten väliintuloa. Nyt Britanniassa mietitään, miksi jo aiemman terrori-iskun suunnittelusta vangittu mies oli vapaalla jalalla ennen tuomion päättymistä.

Vuonna 2012 tuomittu Khan suunnittelu terroristisolunsa kanssa pommi-iskua Lontoon pörssiin. Hän sai lopulta teostaan 16 vuoden vankeustuomion. Hänet laskettiin kuitenkin ehdonalaiseen vankeuteen joulukuussa 2018, ja hän oli sähköisessä seurannassa.

Ei katumusta

Khanin kohdalta viranomaisten päätös päästää Khan ehdonalaiseen vankeuteen on ymmärrettävistä syistä kuuma puheenaihe. Khan on 20-vuotiaana kertonut salaa nauhoitetun keskustelun, että hänellä on kolme lopputulemaa: voitto, martyyrikuolema tai vankila.

Khanin asunnolta löytyi eräänlainen terrorilista poliisien tutkittua hänen asuntonsa aiemman rikoksen jälkeen. Listalla olivat Pyhän Paulin katedraalin dekaani, kaksi rabbia, silloin Lontoon pormestarina toiminut nykyinen pääministeri Boris Johnson ja Yhdysvaltain konsulaatti.

Nyt on selvää, ettei Khan katunut aiempaa tekoaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää