

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maa- ja metsätaloustuottajat, hevosalan toimijat ja Suomen Yrittäjät antavat tunnustusta hallitusohjelmalle – ”On ymmärretty yritysten ja työelämän tarpeet”
Viime viikolla julkistettu, neljän puolueen yhdessä sopima hallitusohjelma kerää kiitoksia yhteiskunnan eri puolilta. Uusia myönteisiä arvioita antavat nyt Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto, Suomen Hippos sekä Suomen Yrittäjät.
Ennen eduskuntavaaleja puhuttiin enemmän suomalaisesta metsäpolitiikasta kuin koskaan aiemmin, ja se tuntuu näkyvän myös hallitusohjelmassa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvioi tuoreeltaan tuoreen hallitusohjelman kirjauksia metsistä ”hyvän metsänhoidon kunnianpalautukseksi”.
Hän sanoo työlistaa hyväksi, mutta muistuttaa, että työt ovat vielä tekemättä.
Metsäpolitiikka kansallisissa käsissä
Suomen metsäpolitiikka halutaan pitää kansallisissa käsissä, metsien suojelun pitää perustua vapaaehtoisuuteen ja metsänomistajien päätösvaltaa metsien käytössä halutaan vahvistaa uudessa hallitusohjelmassa.
Metso- ja Helmi-ohjelmia myös jatketaan.
Myös ennakkovaikuttamiseen EU:ssa erityisesti metsien osalta halutaan vaikuttaa, jotta metsänomistajien asemaa, puun saatavuutta tai kustannuskilpailukykyä ei heikennetä.
– Ohjelmassa on hyvät ja selkeät linjaukset siitä, että hyvä metsänhoito edellä mennään. Terveet ja kasvavat metsät ovat parasta ilmastopolitiikkaa pidemmällä aikavälillä, Marttila arvioi.
Iloinen uutispommi yrittäjille
Hallitusohjelmassa edistetään paikallista sopimista, helpotetaan määräaikaisia sopimuksia ja henkilöperusteista irtisanomista, puututaan laittomiin lakkoihin ja uudistetaan sosiaaliturvaa.
Suomen Yrittäjät kuvaa hallitusohjelman työelämäuudistuksia sanoilla: iloinen uutispommi.
– Hallitusohjelmassa on ymmärretty yritysten ja työelämän tarpeet. Järjestäytymättömiä työnantajia ja työntekijöitä on pitkään syrjitty työlainsäädännössä. Nyt tähän tulee Yrittäjien pitkään ajama muutos, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.
Jatkossa yt-neuvottelut tulisi käydä yrityksessä, jossa on vähintään 50 työntekijää. Raja on nyt 20 työntekijää. Muutosneuvottelujen vähimmäiskestoaikaa puolitetaan.
– Byrokratia vähenee, kun pienet yritykset vapautetaan yt-lain velvoitteista. Pienissä yrityksissä on tutkitusti hyvät työolot ja luottamus sekä tiedonkulku. Hyvä yhteistoiminta on erittäin tärkeää, mutta lainsäädännöllä ei pidä kahlita yhdessä tekemistä yhteen muottiin, Makkula sanoo.
Suomen Yrittäjien johtaja katsoo, että Suomi ottaa työlainsäädännössä merkittäviä askeleita keskeisimpiin kilpailumaihin päin ja tekee toimenpiteitä, joita Suomessa ei ole kyetty aiemmin tekemään.
Hevosalalle myönteisiä kirjauksia
Suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen valtakunnallisen keskusjärjestön Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Minna Mäenpää on erittäin tyytyväinen hallitusohjelman kirjauksiin.
Hallitusohjelmaan on kirjattu hevostaloudelle myönteisiä kohtia. Hallitusohjelmassa mainitaan erikseen sekä suomenhevosen aseman kansallisrotuna turvaaminen että hevostalouden toimintaedellytysten turvaaminen.
Hevosalan kannalta kirjaus on merkittävä. Veikkauksen, RAY:n ja Suomen Hippoksen omistuksessa olleen hevospeliyhtiö Fintoton yhdistyttyä vuoden 2017 alussa uudeksi Veikkaukseksi raviurheilun rahoitus muuttui pitkälti valtionavustukseksi, kun aikaisemmin alan rahoitus tuli pääasiassa oman peliyhtiön tuotoista.
Hevostalouden edistämiseen suunnattu rahoitustaso on ollut noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on vähemmän kuin hevospelien tuotot ovat, mutta kun rahat maksetaan erilaisina valtiontukina, hevosalan rahoituksesta on aika ajoin noussut erilaista kuohuntaa.
– Äärimmäisen hyvältä kuulostaa, jos tuollaisia kirjauksia on saatu sinne vietyä eteenpäin, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää kommentoi.
Historiallinen veronkevennys autoilijoille
Äskettäin esimerkiksi myös Autoliitto on kiitellyt sitä, että uusi hallitusohjelma sisältää paljon hyviä piirteitä sekä liikenteen ja ihmisten liikkumismahdollisuuksien kannalta positiivisia aloitteita.
Autoliitto kiittelee erityisesti sitä, että aiemmin suunniteltua polttoaineiden jakeluvelvoitteen ankaraa kiristämistä jo ensi vuodesta alkaen on hallitusohjelmassa selkeästi lievennetty.
Lisäksi hallitus on valmis alentamaan polttoaineveroja jakeluvelvoitteen nostaessa kuluttajahintoja. Suunnitelmia polttoaineveron alentamiseksi Autoliitto pitää jopa historiallisina.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hevostalous hevosala Suomen Hippos ry Minna Mäenpää Janne Makkula Juha Marttila jakeluvelvoite Autoliitto metsänomistajat metsäpolitiikka suomenhevonen metsänhoito polttoainevero Paikallinen sopiminen Kustannuskilpailukyky Hallitusohjelma Suomen Yrittäjät Sosiaaliturva yt-neuvottelut MTK irtisanominen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työn verotus kevenemässä – palkasta jää enemmän käteen

Autoliitolta kiitokset hallitusohjelmalle: Polttoaineveron alentamissuunnitelmia voi pitää historiallisina

Teemu Keskisarjan kolumni: Hallitusohjelman mieluisimmat lauseet

Elomaa ja Koponen: Hallitusohjelman kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopoliittiset kirjaukset edistävät koko kansakunnan hyvinvointia

Perussuomalaiset: Ensin suomalainen työ ja yrittäminen – vastuiden ja velvoitteiden tasapainottaminen lisää oikeudenmukaisuutta sekä vahvistaa julkista taloutta

Uusi hallitus ryhtyy purkamaan normeja: Turha sääntely ja byrokratia pois

Uusi hallitus aloitti toimintansa – Purra: ”Moni asia tulee muuttumaan”

Purra: Me näemme Suomen, jonka hyvinvointi perustuu työlle ja jossa on myös velvollisuuksia

Taloustieteen Nobel-voittajalta tunnustusta hallitusohjelmalle: Merkittävä suunnanmuutos – ”Työnteon kannustimet keskiöön”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















