

MATTI MATIKAINEN
Maahanmuutto maksaa yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta ja se on pois kaikesta muusta – ”Kuntavaaleissa äänestäjä valitsee, kannattaako se tätä vai perussuomalaista linjaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra toteaa, että vaikka maahanmuuttopolitiikan päälinjat tehdään hallituksessa ja lainsäädäntö eduskunnassa, niin maahanmuuton haitat kannetaan kunnissa, eli siellä, missä ihmiset asuvat, käyvät koulua ja käyttävät julkisia palveluita.
Suomen Perusta julkistaa tänään verkkoon avatun, maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia erittelevän kuntakartan, joka pohjautuu jo aiemmin esitellyille maahanmuuton kuntakohtaisille kustannuksille.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra korostaa, että näiden tietojen julkaisu on ensiarvoisen tärkeää, sillä tähän asti nämä olennaiset maahanmuuttoon liittyvät luvut ovat puuttuneet julkisesta keskustelusta.
– Tämän luulisi liikuttavan kaikkia julkisesta taloudesta, kuntataloudesta, kuntien tulevaisuudesta ja kuntavaaleista kiinnostuneita tahoja, Purra sanoi maanantaina tuumaustunnilla.
Verottaa rankasti kuntataloutta
Tosin muut puolueet ja media ovat jo aikoja sitten todenneet, että perussuomalaisten esiin nostamat poliittiset teemat eivät muka liity kuntiin tai kuntavaaleihin lainkaan. Kuten aiemmissakin vaaleissa, jopa perussuomalaisten mainoksia ja iskulauseita on taas tulkittu sen mukaan, voiko niissä esiintyviin asioihin puuttua kunnanvaltuustoissa.
Purra kehottaakin kaikkia tutustumaan perussuomalaisten kuntavaaliohjelmaan.
– Esittelimme täällä tuumaustunnilla virallisen kuntavaaliohjelmamme joitakin viikkoja sitten. Kyseessä on dokumentti, johon kannattaa perehtyä, mikäli on epäselvää, millaista kuntavaalipolitiikkaa puolueemme tulee valtuustoissa ajamaan.
Muiden asioiden ohella myös maahanmuutto on kuntavaalien alla vääränlaisena teemana nostettu riepoteltavaksi.
– Milloin se ei liity lainkaan kuntiin, milloin sen määrään ei voida vaikuttaa kunnissa ja milloin koko aihe on pelkkää populismia. Kuitenkin toiseen suuntaan – eli maahanmuuton lisäämiseen ja sen hienouden hehkuttamiseen liittyvät puheenvuorot – näkyvät edelleen liittyvän kuntiin, kuntapolitiikkaan, kuntavaaleihin ja pormestarin valintaan.
Haitat kannetaan kunnissa
Purra painottaa, että tottakai maahanmuutto liittyy kuntiin.
– Muun väittäminen on silkkaa sumutusta. Maahanmuuton esittäminen luonnonvoimana, johon ei voida puuttua, olipa siinä ongelmia tai ei, on yksi poliittisen ideologian muoto ja sellaisenaan vääristynyt ja epädemokraattinen. Vaaleissa kansalaisten on mahdollista äänestää sellaisia poliitikkoja ja sellaista puoluetta, joka haluaa puuttua maallemme haitalliseen maahanmuuttoon. Sama pätee tietenkin kuntavaaleihin.
– Maahanmuuttopolitiikan päälinjat tehdään hallituksessa ja lainsäädäntö eduskunnassa, mutta toisaalta sen haitat kannetaan kunnissa, siellä, missä ihmiset asuvat, käyvät koulua, käyttävät julkisia palveluita ja niin edelleen, Purra muistuttaa.
Kotouttamisen ja vastaanoton kulut vain murto-osa
Perussuomalaiset puhuvat paljon maahanmuuton kustannuksista. Juuri kukaan muu ei niistä puhukaan. Suomen Perusta on aiemmin julkaissut maahanmuuton kustannuksia vuosittaisiin menoihin, elinkaarikustannuksiin, matalapalkkamaahanmuuttoon ja uusimpana siis kuntiin liittyen.
– Olemme jankuttaneet jankuttamasta päästyämme, että valtion budjetin maahanmuutto-kohdan alta löytyvät kotouttamisen ja vastaanoton kulut ovat vain murto-osa kokonaisuuden kuluista. Vähitellen tämä tosiasia alkaa upota ihmisten ymmärrykseen, mutta edelleenkin ongelma on se, että maahanmuuttoon liittyvät ongelmat leijuvat toisistaan jotenkin irrallaan. Kuitenkin juuri se, mitä ihmiset näkevät ympärillään, josta kuulevat, josta lukevat uutisia, on se, mikä myös maksaa ja tuo esimerkiksi kunnille uusia velvoitteita, Purra sanoo.
Miksi maksaa ongelmallisesta maahanmuutosta?
Purra muistuttaa jokaista äänestäjää, että ongelmallinen maahanmuutto nostaa juuri sinun kuntaveroprosenttiasi, se ahmaisee valtion ja kunnan menoja – ja se on pois jostakin muualta.
– Miksi sinun pitäisi maksaa ongelmallisesta maahanmuutosta? Eikö sitä kannattavien puolueiden pitäisi edes tämä asia kyetä perustelemaan?
– Kuntavaalien läheisyys, kuntatalouden surkea tila, pois lukien hallituksen yltäkylläiset koronavelkapaketit, jotka keinotekoisesti ennen kuntavaaleja ovat nostaneet tunnusluvut optimistisemmiksi, julkistalouden krooniset haasteet – kaikki nämä puhuvat sen puolesta, että veronmaksajalle kalliiksi käyvää maahanmuuttoa pitää voida tarkastella sen kaikilla tasoilla, Purra sanoo.
Paljon etuuksia, vain vähän maksettuja veroja
Hän jatkaa, että maahanmuuton kuntakohtaisten kustannusten yhteydessä on syytä muistaa, että pelkkä menojen tarkastelu ei riitä. Maksetut kunnallisverot ovat ratkaisevassa asemassa kuntien talouden kannalta, koska niillä rahoitetaan suureksi osaksi kuntien lakisääteiset peruspalvelut.
– Paitsi että maahanmuuttajat käyttävät huomattavasti enemmän sosiaaliturvaa ja erityispalveluita, on kuntakohtaisten lukujen kohdalla ymmärrettävä myös se, että maahanmuuttajien maksamat vähäiset kunnallisverot luovat kunnan talouteen rahoitusvajeen, Purra huomauttaa.
– Paljon etuuksia ja palveluita, vain vähän maksettuja veroja. Tämä on se kiistaton tosiseikka, jonka tilastoista ja rekistereistä keräämämme tiedot kerta kerran jälkeen osoittavat. On tietenkin mahdollista, että näiden tosiasioiden jälkeenkin jotkut pyrkivät argumentoimaan, että kyse onkin solidaarisuudesta ja moraalista eikä taloudesta. Tämä on tietenkin mielipide, mutta koen tarpeelliseksi korostaa, että Suomella, sen paremmin valtion kuin kuntienkaan taloudessa, ei ole varaa tällaiseen solidaarisuuteen. Kansalaisten pitää saada itse päättää, haluavatko he kustantaa tällaista solidaarisuutta vai keksisivätkö he rahalle ehkä muuta käyttöä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kuntavaaliohjelma etuisuudet verotulot ongelmat veronmaksajat kustannukset haittamaahanmuutto palvelut Riikka Purra Kunnat perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ökyhankkeet ja omakotitaloasujien verorasituksen kiristäminen olivat liikaa – Vantaan pitkän linjan kuntapoliitikot Weckman ja Virkamäki siirtyivät kokoomuksesta perussuomalaisiin

Kokoomus ja demarit vaativat lisää ulkomaista halpatyövoimaa, vaikka työttömyys kasvaa Suomessa – perussuomalaiset eivät halua sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa veronmaksaja maksaa palkat

Halla-aho moittii hallitusta ylimääräisestä kuntavaalimiljardista eli holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Osumatarkkuus rahojen jakamisessa ollut heikko”

Perussuomalaiset jatkaa gallupien kärjessä – kannatusta tulee nyt tasaisesti kaikilta ryhmiltä ja kaiken ikäisiltä

Halla-aho ja Grönroos: Jos haluat muutosta nykyiseen menoon, on aika ryhtyä ehdokkaaksi kuntavaaleihin – lähde mukaan tekemään perussuomalaisempaa Suomea

Hallituspuolueet ajavat haittamaahanmuuttoa, viherveroja ja EU-tukipaketteja – Grönroos: Ei ole uskottavaa, että samat puolueet edistäisivät kuntatasollakaan suomalaisten hyvinvointia

Sosiaalinen maahanmuutto johtamassa alueiden ja koulujen eriytymiseen ja jakautumiseen – ”Näkyy suoraan jo asuntojen markkinahinnoissa”

Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä

Ulkomaalaiset osallistuvat heikonlaisesti kunnan peruspalvelujen maksamiseen – Tampereelle kertyy maahanmuutosta joka vuosi yli 28 miljoonan euron rahoitusvaje
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













