

Lähi-idästä ja Afrikasta vyöryy jatkuvasti tulijoita Eurooppaan. Kuva Kreikan Lesboksen saarelta 2020. / LEHTIKUVA
Maapallon väkiluku jo 8 miljardia – paine kasvaa hyvinvoivassa maailmassa
Maapallon väkiluku kasvaa edelleen ja suunta kääntyy vasta vuonna 2086. Väestö lisääntyy erityisen reippaasti Afrikassa. Ikärakenteeltaan nuori kansa tietää dynaamista yhteiskuntaa, mutta saattaa myös näkyä paineena muuttaa unelmien perässä ulkomaille.
Maailman väkimäärä jatkaa kasvamistaan ja porukkaa on pallolla jo 8 miljardia. Väestönkasvu on nopeaa, sillä 7 miljardin asukkaan raja meni rikki vuonna 2011. YK:n pääsihteeri António Guterresin mukaan kehitys johtuu ravinnon ja hygienian parantumisesta sekä panostuksista kansanterveyteen.
Maailman väkiluku kasvaa teoriassa (ilman katastrofeja) 10,4 miljardiin vuonna 2086. Sen jälkeen populaatio alkaa hitaasti pienentyä. Eräs syy väkiluvun kasvuun on eliniän pidentyminen. Globaalisti naisten elinaikaodote on nyt 73,8 vuotta ja miesten 68,4 vuotta.
Puolet väestönkasvusta tapahtuu kahdeksassa maassa eli Nigeriassa, Tansaniassa, Kongossa, Egyptissä, Etiopiassa, Pakistanissa, Intiassa ja Filippiineillä. Intia on jo ensi vuonna maailman väkirikkain valtio yli 1,4 miljardilla asukkaallaan.
Väki pyrkii paremman elämän äärelle
Siirtolaisuus ja monentyyppinen maahanmuutto ovat olleet syynä siihen, että rikkaiden maiden väkiluku on noussut, vaikka kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän. Vuosien 2000–2020 välisenä aikana hyvinvointivaltioiden nettomuuttovoitto oli 80,5 miljoonaa henkilöä.
Maapallon väestönkasvu keskittyy tulevina vuosikymmeninä paljolti Afrikkaan. Jo nyt muuttopaine Afrikasta Eurooppaan on tasolla, josta näyttää olevan erittäin vaikeata löytää yhteistä linjaa edes EU:n sisällä.
Painetta ei helpota ainakaan se, että Afrikan väestömäärän odotetaan lähes kaksinkertaistuvan nykyisestä 2,5 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä. Tällä hetkellä Eurooppaan muuttamisesta haaveilee Afrobarometrin mukaan runsas neljäsosa afrikkalaisista eli vajaat 400 miljoonaa ihmistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väkiluku Filippiinit elinaikaodote ikärakenne muuttovoitto Tansania Etiopia kongo väestöräjähdys Egypti Pakistan väestönkasvu hyvinvointivaltio António Guterres Intia Eurooppa Nigeria Afrikka YK Siirtolaisuus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laiton maahanmuutto repii Italiaa: Tuhat Välimereltä saapunutta pääsi maihin – perusongelma ratkaisematta

Pieni, mutta vaikutusvaltainen vähemmistö hyötyy yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta – kriittisesti suhtautuvan hiljaisen enemmistön on vaikeaa saada ääntään kuuluviin

Vihervasemmisto puhuu mielellään ihmisoikeuksista, mutta valikoivasti – ”Suomalaisten ihmisoikeudet näyttävät olevan sivuseikka”

Professori laski auttamiskertoimen: Afganistanista Suomeen tulleen pakolaisen kustannuksilla voitaisiin auttaa lähialueella 50 ihmistä, muista kriisimaista tulevilla luku vielä tätäkin suurempi

Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista

Hallituksen piti kiristää venäläisten viisumeita, mutta se ujutti mukaan todellisen siirtolaispommin – sivuhuomautuksessa kerrotaan uudesta humanitaarisesta viisumista, joka kiihdyttää turvapaikkarallia

Laittomien maahanmuuttajien vyöry Eurooppaan vilkkainta sitten vuoden 2016

Immonen: Siirtolaistulva Eurooppaan on pysäytettävä – ”Välimeren yli tullut 50 % enemmän siirtolaisia kuin vuonna 2021”

Teuvo Hakkarainen vaatii rajoja kiinni: ”Humanitaarisen avun nimissä toimivien ihmiskauppiaiden alukset on takavarikoitava”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













