

MATTI MATIKAINEN
Mäkelä: Jarrua höpötykselle sähköautoista – ”Kaikilla ei ole varaa Teslaan”
Ympäristökeskustelu maassamme on lyömässä pahasti yli yksityisautoilun kurittamisessa. Poliitikot oikein kilpailevat, kuka keksii järjettömimmän rankaisukeinon. Vihreät eivät enää ole yksin haihatteluineen, vaan myös vanhat puolueet ovat lähteneet leikkiin mukaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
Entinen työväenpuolue vihreällä asialla
SDP hamuaa tuoreessa ilmasto-ohjelmassaan kieltoa polttomoottoriautoille.
– Entinen työväenpuolue esittää, että raskaan teollisuuden työpaikkojen ja suurten lämmitystarpeiden Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja lupaa nostaa polttoaineveroa jo ensi vaalikaudella, Mäkelä ihmettelee.
– Keskusta ja kokoomus julistavat autoveron poistoa ”päästöttömiltä” autoilta. Tällä kuvitellaan tuotavan satoja tuhansia sähköautoja liikenteeseen lyhyellä aikavälillä. Nämä puolueet ovat sitoutuneet samaan hiilineutraaliuden tavoitteeseen, toivat sitä esille tai eivät.
Suomessa ajetaan muutaman tonnin autoilla
Mäkelä toteaa tavallisen suomalaisen elävän aivan eri todellisuudessa.
– Täällä ajetaan keskimäärin 3 600 euron arvoisilla autoilla. Kaikilla ei ole varaa Teslaan tai edes edullisempaan 50 000 euron sähköautoon. Autoveron poisto ei tätä laskelmaa muuta – suurempi merkitys olisi käyttömaksun alennuksella.
– Tässä ei ole mitään järkeä edes teknisessä mielessä. Akkutekniikka on vielä liian kallista ja painavaa, että autojen kantama saataisiin järkeväksi kohtuuhintaan. Akkujen valmistaminen sekä sähkön tuottaminen autoille kuormittaa ympäristöä. Sähkö kun ei tule seinästä, ellei sitä ensin sinne laiteta.
Suomi hoitanut ilmastoasiansa, nyt on muiden vuoro
Mäkelä muistuttaa, että Suomi on pitkien etäisyyksien ja vaihtelevien sääolojen maa, jossa monen on pakko liikkua autolla.
– Olemme jo hoitaneet ilmastoasiamme hyvin – nyt on muidenkin maiden aika tehdä osansa. Liikkuminen maksaa jo nyt meille aivan liikaa. Perussuomalaiset haluavat puhaltaa tämän autoilun ankeuttamisen pelin poikki.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille

Putkonen: Perussuomalaiset ovat ainoita, jotka taistelevat suomalaisten teollisuustyöpaikkojen puolesta – ”SDP petti duunarit olemalla vihreämpi kuin vihreät itse”

Polttoainehintoihin ei ole tulossa helpotuksia – SDP, vasemmistoliitto ja vihreät jopa nostaisivat hintoja

Mäkelä: Punavihreän opposition avaukset närkästyttävät äänestäjiä – ”Ihmisillä huoli välttämättömien elinkustannusten noususta”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














