

LEHTIKUVA
Mäkelä: Käännyttämispäätöksen saaneita karkailee säilöönottokeskuksista – pakkokeinolakia muutettava
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä on jättänyt tänään lakialoitteen, jossa ehdotetaan pakkokeinolakia muutettavaksi siten, että televalvonta ja sijaintitietojen käyttäminen olisi mahdollista silloin, kun ulkomaalaislain nojalla säilöön otettu ulkomaalainen karkaa säilöönottoyksiköstä.
Mäkelä on tiedottanut aloitteestaan kaikille kansanedustajille ja toivoo mahdollisimman monelta allekirjoitusta ja tukea viranomaisten toimivaltuuksien lisäämiselle.
– Viime vuonna Konnunsuon säilöönottokeskuksesta karkasi kaksi miestä joiden puhelinten paikantamiseen poliisilla ei nykylain mukaan ollut valtuuksia. Turun terrori-iskun opetus on se, että lainsäädännössämme on vakavia turvallisuuteen liittyviä puitteita, Mäkelä perustelee aloitettaan.
Viime vuonna 1 080 säilöönottoa
Viranomaisten tietojen mukaan useissa tapauksissa ongelmaksi on muodostunut se, että pakkokeinolaki ei mahdollista riittäviä keinoja tavoittaa erityisesti säilöön otettuja ulkomaalaisia. Säilöönottoyksiköistä on karannut huomattavasti esimerkiksi käännyttämispäätöksen saaneita.
Vuonna 2016 ulkomaalaisen säilöönottoja suoritettiin 1 080 kertaa. Yleisin syy säilöönotolle oli se, että ulkomaalainen piileskelemällä tai pakenemalla muutoin vaikeuttaisi itseään koskevan päätöksenteon valmistelua tai täytäntöönpanoa. Tämä oli perusteena noin 850 tapauksessa. Toinen tavallinen peruste oli epäily ulkomaalaisen tekemästä rikoksesta. Tätä perustetta käytettiin noin 150 kertaa.
– Millään hallituksen kaavailemilla uhka-arvioilla ei ole merkitystä, jos säilöönottoyksiköstä karanneisiin henkilöihin ei nykylain puitteissa voi kohdistaa edes puhelimen paikannusta, Mäkelä painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle – ”Tulijat pitävät meitä hölmöinä”

Ronkainen: ”En halua lastemme joukkoon rikollisia tai terroristeja”

Halla-aho: Ei ihme, että Suomi tuottaa väkilukuunsa nähden poikkeuksellisen paljon jihadisteja

Videoillaan miljoonayleisön tavoittava Mauri Peltokangas: Suomessa terrori-iskuja vastaan taistellaan paapomalla, selittelemällä ja voivottelemalla

Tavio: Matkustajalaivoille lentokenttätason turvatarkastukset – ”Riskitekijät havaittava jo satamassa”

PS-kansanedustajat: Ministeri Mykkäsen toiminta vastuutonta – ”Kaduillamme vaeltelee tuhansia laittomasti maassa olevia”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Meillä on ratkaisu luvattomaan maassaoloon – mitä tekee hallitus?

Tavio: Turun terroristin ylläpidosta 1-2 miljoonan euron lasku – ”Sitten pidetään sormet ristissä ja toivotaan, ettei uusi rikostaan”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













