

MATTI MATIKAINEN
Mäkelä: Punavihreiden epärealistiset vaalilupaukset maksatetaan rehellisten työtä tekevien suomalaisten selkänahasta
Hallitustunnustelija Antti Rinteen hallitukselta on luvassa polttoaineveron korotuksia, tiemaksuja, asuntolainan korkovähennyksen poistoa ja kotitalousvähennyksen kurjistamista, varoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä sanoo, että punavihreiden epärealistiset vaalilupaukset maksatetaan rehellisten työtä tekevien suomalaisten selkänahasta.
– Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan rakenteilla olevan hallituksen ohjelma makaa täysin tyhjällä perustalla. Menoja lisättäisiin 1,2 miljardia, mikä ei riitä alkuunkaan tehtyjen vaalilupausten toteuttamiseen.
Sosialistia äänestämällä saa sosialismia
Menolisäyksiä ollaan rahoittamassa 700 miljoonan veronkorotuksilla, joilla lamautetaan osaltaan taloutta.
– Nyt näistä korotuksista osa on kuultu ja vastasivat sitä mitä pelättiin, Mäkelä sanoo ja jatkaa:
– Sosialistia äänestämällä saa sosialismia ja sen toimiiko sosialismi, voi käydä kysymässä rajan takaa.
Keskustalle kerros lisää virkamiehiä
Mäkelä ihmettelee, mitä keskustalaiset ovat ajatelleet ohjelmaa hyväksyessään.
– Onko todella niin hienoa saada yksi kerros lisää virkamiehiä maakuntatasolle, että aivan kaikki muu on kaupan? Onko kepu koskaan pettänyt näin perusteellisesti maakuntien asukkaat?
”Tämä on kansan huijaamista”
Hallitus laskee kattavansa vajauksen työllisyyden kohoamisella, vaikka tuskin esittää mitään työllisyyttä parantavia toimia.
– Ovat uhanneet jopa entisten purkamisella. Samaan aikaan Euroopasta on tulossa taloustaantuma – ei vetoapua talouskasvuun. Olemme siihen sidottuja eurossa.
– Tämä on kansan huijaamista. Asiat tulevat menemään karille ja mitä pikemmin hallitusrakennelma puretaan, sen parempi Suomelle! painottaa Mäkelä, joka kutsuu neuvottelupöydässä istuvaa kokoonpanoa keskiluokan kyykytyksen hallitukseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asuntolaina tiemaksut veronkorotukset vihervasemmisto polttoainevero Sosialismi Hallitusohjelma Jani Mäkelä Antti Rinne perussuomalaiset kotitalousvähennys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Jalkapannan käyttö ei estä raiskauksia tai terroritekoja

Putkonen hallitusohjelmaluonnoksen veronkorotuksista: ”Pieni- ja keskituloisten palkansaajien ilonaiheeksi jää lähinnä kääriä sätkiä ja keitellä pontikkaa”

Hakkarainen mahdollisista veronkiristyksistä: ”Siinä otetaan ensiaskeleet, että Suomeen tulee kansallinen lama”

Halla-aho ennakoi erittäin yrittäjä- ja teollisuusvihamielistä hallitusta – luvassa veronkorotuksia, haittamaahanmuuttoa ja Suomen rapauttamista ilmastoposeeraamisella

Perussuomalaisten ryhmäjohto: Hallitusohjelma enteilee Suomen konkurssia ja ulosliputusta

Luvassa haittamaahanmuuttoa ja ympäristöveroja – Suomen ulko-, sisä- ja ympäristöministerit ovat nyt vihreitä
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin
Saksalaisia innostetaan ilmiantamaan toisiaan matalalla kynnyksellä rasismista, vihapuheesta, syrjinnästä ja muusta epäilyttävästä toiminnasta, kuten äärioikeistolaisuudesta. Ilmoituksia voi jättää satoihin julkisiin ja yksityisiin toimipisteisiin ja nimettömänä myös netissä. Ilmiannettujen suojaksi on perustettu nyt myös ilmiantojen ilmiantokeskus.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












