

PS ARKISTO
Mäkelä: Suomi siirtää rahaa ja valtaa Eurooppaan ”europajatsoa” pelaamalla
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä ihmettelee euroriippuvaisten pelihimoa takaamalla 800 miljoonan euron edestä muiden euromaiden kustannuksia. Suomen luottokortin lisäksi europajatsoon tungetaan myös päätösvaltaa. Hän kirjoitti aiheesta Uuden Suomen Puheenvuorossa.
Uudet yhteisvastuuta kasvattavat järjestelmät on ideoitu korvaamaan koronapandemian aiheuttamia kustannuksia. Jani Mäkelä kirjoittaa, ettei takausvastuiden kohteita voida valvoa.
Suomen rahoitusasema ei kohene uusista järjestelmistä. Suomi saa markkinoilta huokeammin rahoitusta.
– Kysymys on vain uudesta euroopan sisäisestä sosiaalituesta ja kehitysavusta, hän kirjoittaa.
Vallan luovutusta
Suomen hallitus on pyrkinyt toppuuttelemaan 800 miljoonan euron pottia väliaikaisuudella. Mäkelä ei niele selitystä.
– Kun valta ja raha kerran annetaan Eurooppaan, ei niitä sieltä takaisin saada suomalaisten päätöksillä. Se riippuu muiden tahdosta, Mäkelä perustelee.
Lainatakauksien ongelma on mahdolliset luottotappioriskit. Taakse jätetyt allekirjoitukset voidaan löytää edestä, mikä kaventaisi eduskunnan budjettivaltaa. Mäkelä kirjoittaa luottotappioriskin olevan korkea.
Kokoomus avitti hallituspuolueita
Mäkelä huomauttaa suuren valiokunnan kumartaneen ja niianneen uudet tukipaketit kokoomuksen avustuksella. Periaatteessa tukipaketit voisi vielä kaatua eduskunnan suuressa salissa.
EU-asioista vastavan valiokunnan rähmällään olo tuskin aiheuttaa kaatumista. Mäkelä pitää kieltäytymistä siten teoreettisena.
– Ei auta sanoa, että ”tämä on ongelmallista” – pitää sanoa ”tämä ei käy”, Mäkelä muotoilee.
Toisin on käymässä. Hallitus on lumoutunut myös Euroopan vakausmekanismi EVM:n käyttöön koronakriisin aiheuttaman laskun hoitoon.
Kaikki tuntuu siis käyvän. Riittääkö mikään?
– Haluaisinkin kuulla hallituksen suunnitelman sen varalle, että jos ja kun nämäkään tukipaketit eivät tule riittämään ja euroalue hajoaa kokonaan tai osittain, niin joko olette valmistautuneet siirtymiseen omaan valuuttaan tai kannaltamme parempaan valuuttaliittoon, Mäkelä päättää kirjoituksensa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt puskee yhteisvastuullisia takaushimmeleitä oikealta ja vasemmalta – Vähämäki torppaisi ongelmalliset yhteisvastuumekanismit

Puisto varoittaa kasvavista EU-takausvastuista: ”Suomi jäämässä suurempien valtioiden heittopussiksi”

EU:ssa suuria näkemyseroja yhteisestä tukipolitiikasta koronakriisin torjuntaan ja jälkihoitoon – Koskenkylä: ”On mahdollista, että euro kaatuu tähän kriisiin”

Euroopassa yhteisvastuullisten koronatukien vaateet sen kuin kasvavat

Hakkarainen Euroopparadiossa: Maamme tulevista koronavastuista päätetään EU:ssa pian – ”Onko tämä oikeudenmukaista – onko Suomi päättävissä pöydissä vai niiden alla?”

Purra: Suomen ei pidä millään ehdoilla lähteä mukaan EU-elpymisrahastoon – ”Miljardien pommi lisää menopuolelle”

Professori Matti Virén laskee EU:n elpymispaketin hyödyt Suomelle: Maksuosuus 10 miljardia, hyödyt vain 200-300 miljoonaa euroa

Mäkelä: Hallitus teki arvovalinnan viedessään miljardeja euroja ulkomaille – ”Ne rahat voitaisiin käyttää suomalaisten hoitoon”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.














