

LEHTIKUVA
Markkinatalous ei taivu islamin tahtoon – Turkin valuutta syöksykierteessä
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan antoi viime viikonloppuna potkut maan keskuspankin pääjohtajalle. Maan valuutan arvo laski sen seurauksena 16 prosenttia. Syynä potkuihin oli korkojen nosto – ja korot ovat myrkkyä muslimille.
Reaktiona liiran romahtamiselle Turkin tv-kanavat poistivat maanantaina valuuttanoteeraukset ohjelmistostaan. Turkkilaiset saavat nyt maksaa omavaltaisen presidenttinsä otteista, sillä Erdogan päättää yksin maan talouden suunnasta ja rahapolitiikasta, olivat asiantuntijat mitä mieltä hyvänsä.
Erdogan on lähtenyt taisteluun korkeita korkoja vastaan siitäkin huolimatta, että ekonomistien mukaan se on huono resepti korkeasta inflaatiosta kärsivälle Turkin taloudelle.
Maan keskuspankin pääjohtaja Naci Agbal valitsi asiaintuntijain tien, jonka seurauksena liiran arvo vahvistui ja maahan virtasi ulkomaisia investointeja. Kunnes tulivat potkut.
Talous on uskon asia
Talouden suotuisa kehitys ei ole harrasta Erdogania vakuuttanut. Presidentin mielestä korkeat korot ovat kaiken pahan lähde ja juuri. Tähän väittämään hän palaa kerta toisensa jälkeen. Presidentin lähipiiri puhuu ”sodasta korkolobbareita vastaan” ja hallitusta myötäilevät tiedotusvälineet syyttävät kriittisiä talousoppineita maanpettureiksi.
Turkin inflaatio huitelee 15 prosentissa, nuorisotyöttömyys on 25 prosenttia, eikä liiran arvo ole palautunut maanantain mahalaskusta. Valuuttakriisi kolkuttelee ovella. Erdogan kulkee silti omia polkujaan, eikä lotkauta korvaansakaan arvostelijoille. Ulkomaailman paheksunta vain lisää vettä Erdoganin myllyyn, ja tämä puolestaan ainakin toistaiseksi innostaa presidentin kannattajia.
Mutta kituva talous, kasvava köyhyys ja naisten sekä vähemmistöjen oikeuksien polkeminen ovat uhka myös yksinvaltiaalle. Kahden vuoden kuluttua ovat presidentinvaalit. Sitä ennen Erdoganin on tehtävä lopullinen siirtonsa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksinvaltias vähemmistöjen oikeudet naisten sorto Turkin liira keskuspankki Naci Agbal korko ja islam valuutan arvo valuutan romahdus valuuttakriisi Recep Tayyip Erdoğan Presidentinvaalit Turkki finanssipolitiikka rahapolitiikka Inflaatio nuorisotyöttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turkin presidentti Erdoğanilta terveiset Nato-liittolaismaan johtajalle: Toivon kansanne pääsevän sinusta eroon viipymättä

Turkki kiristää Natoa: Joko sotilaallista tukea tai pakolaisille portit auki Eurooppaan

Huhtasaari: EU:n harkittava pakotteita Turkkia vastaan

Leena Meri MTV:n uutisaamussa Eurooppaa uhkaavasta siirtolaisvyörystä: Suomen ei pidä ottaa ketään vastaan

EU-maat eivät halua taipua Turkin maahanmuuttokiristykseen – Ranskan presidentti Macron pelkää Venäjän mahtia

ID-ryhmä: Tiukka ei Turkin EU-jäsenyydelle

Turkin liira kaaottisessa pudotuksessa – ”Jos kärsimystä ei aiheutettaisi 84 miljoonalle ihmiselle, olisi tämä kiehtova taloustieteellinen koe”

Turkki uhraamassa julkistaloutensa ja nettovarallisuutensa alhaisten korkojen vuoksi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













