

Matteo Salvini haluaisi yhdistää EU-kriittiset europarlamenttiryhmät – tähtäimessä kolmanneksi suurin ryhmä
Italian kannatusmittauksissa pitkään kärkipaikalla olevan Liiton puheenjohtaja Matteo Salvini haluaisi Euroopan parlamentin EU-kriittiset ryhmät yhden sateenvarjon alle, Euractiv uutisoi. Tällaisesta ryhmästä tulisi kolmanneksi suurin ryhmä, mikä näkyisi esimerkiksi valiokuntapaikkojen jaossa.
Liitto kuuluu Identiteetti ja demokratia -ryhmään (ID). Ryhmään kuuluu myös perussuomalaiset. Matteo Salvini tähyilee yhtä ryhmää ECR:n kanssa.
Kannatusmittausten valossa yhditetystä ryhmästä tulisi toiseksi suurin ryhmä. EPP-ryhmästä eronut Unkarin Fidesz-puolue voisi Salvinin mielestä hyvin liittyä yhteiseen ryhmään.
Parlamenttiin ratkaiseva voima
Yhteisellä ryhmällä olisi suuren kokonsa vuoksi enemmän vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa.
– On tullut aika yhdistää parhaat näistä kolmesta ryhmästä ja muodostaa ratkaiseva voima Euroopan parlamenttiin, Salvini totesi.
– Eurooppa ei ole Euroopan unioni. Eurooppa ei ole euro. Se on miljoonat eurooppalaiset.
ECR pohtii uutta ryhmää
Muutama ECR-ryhmään kuuluva puolue keskusteli uuden ryhmän muodostamisesta ja nykyisen ryhmän nykytilasta. ECR:n tavoitteet ovat niin ikään laajentaa vaikutusvaltaansa Euroopan parlamentissa.
– Tavoitteemme on luoda suuri keskusta-oikeistolainen voima Euroopan parlamenttiin. Se pystyisi patoamaan EU:n nykyisen kehityssuunnan; mikä on erittäin liberaali, erittäin politisoitunut, täynnä kaksoisstandardeja ja sopimusrikkomuksia, nimetön puolalaisen Laki ja oikeuspuolueen politiikko kertoi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Marin jätti oven raolleen uusille elvytyspaketeille – Halla-aho: ”Etelä-Euroopan maiden rakenteellisia ongelmia sosialisoidaan kaikkien riesaksi”

Kokoomuksesta selitellään tukea EU-elvytyspaketille – Ranne: Ei ratkaise ongelmia – ”Olisi rehellistä myöntää, että EU ei noudata omia sääntöjään eikä talouskuria”

Johtavat teollisuusmaat velkaantuivat viime vuonna 7 000 miljardin dollarin edestä – velkakirjat pääosin keskuspankkien holveihin

Italian keskuspankin johtajalta läjä avauksia: EU:lle pysyvästi yhteistä velkaa, verotusoikeuksia ja talouskurisäännöt roskakoriin

Korruptoituneimmat maat elvytyspaketin suurimpia saajia – Ranne: ”Päihdeongelmaiselle ei anneta tuikkua murheeseen”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













