Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Meri: Ruokakaupat velvoitettava jakamaan suojahanskoja ja käsidesiä asiakkaille

30.03.2020 |11:52

Kansanedustaja Leena Meri vaatii, että hallitus velvoittaa ruokakaupat jakamaan asiakkaille suojahanskoja ja käsidesiä myymälöiden sisääntulojen yhteydessä. Vaatimustaan hän perustelee koronaviruksen leviämisen ehkäisemisellä.

Koronavirus tarttuu lähikontakteissa ja pinnoilta. Ihmiset ovat voineet altistua koronavirukselle jo ennen kauppaan saapumista ja ilman suojavälineitä virus päätyy ostoskorien ja tuotteiden koskettelun kautta altistamaan sille kaupan henkilökuntaa ja muita asiakkaita.

Moni kauppa ryhtynyt jo toimiin

Meri kuitenkin huomauttaa, että monet kaupat ovat ryhtyneet vapaaehtoisiin toimenpiteisiin ja pitää näitä toimia hyvinä. Kaikki eivät siihen kuitenkaan vapaaehtoisesti ole ryhtyneet.

– Monet ruokakaupat ovat vapaaehtoisesti lisänneet sisääntulojen yhteyteen käsidesiä, kertakäyttöisiä kumihanskoja ja kassojen lattioille turvavälitarroja jonottamiseen. Tällainen toiminta on esimerkillistä ja toimet ovat hyviä, Meri kiittelee.

Välttämätön kauppareissu

Meri kertoo käyneensä viikonlopun aikana käynyt muutamassa kaupassa Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä.

– Osassa kaupoista ei ole kauppaan tullessa edes käsidesiä, osalla sitä löytyy vasta kassalta ulos lähtiessä ja osassa sitä ei ole lainkaan tarjolla.

Meri muistuttaa myös, että ihmisten on pakko käydä ruokakaupassa ja että tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi olisi välttämätöntä, että jo kauppaan saapuessa asiakkaiden käytettävissä olisi käsidesiä ja suojahanskoja.

Hän jätti aiheesta toimenpidealoitteen eduskunnalle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää