

LEHTIKUVA
Ministerit Meri ja Juuso: Varhainen puuttuminen tärkeää nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyssä
Oikeusministeri Leena Meri ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso osallistuvat tänään Tukholmassa lapsia ja nuoria koskevaan kriminaalipoliittiseen pyöreän pöydän keskusteluun. Perussuomalaisministerit pitävät mahdollisimman varhaista reagointia tärkeänä lasten ja nuorten rikollisuuden ennaltaehkäisyssä.
Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer ja sosiaalipalveluministeri Camilla Waltersson Grönvall ovat kutsuneet Pohjoismaiden oikeusministerit ja sosiaaliministerit keskustelemaan rikolliseen toimintaan osallistuvista lapsista ja nuorista ja etenkin nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisystä.
– On erittäin hyödyllistä saada ajankohtainen koonti Pohjoismaissa toteutetuista vaikuttavista keinoista nuorten rikoskierteen katkaisuun. Hallitus on parhaillaan viimeistelemässä toimenpideohjelmaa nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Ohjelma tulee sisältämään sekä kovia että pehmeitä keinoja, sanoo oikeusministeri Leena Meri.
– Lasten ja nuorten rikollisuuteen puuttumisessa mahdollisimman varhainen reagointi on tärkeää. Jo alkaneen rikoskierteen katkaisemiseksi tarvitaan tehokkaita ja oikein kohdennettuja toimia, tiedonvaihtoa ja laaja-alaista yhteistyötä eri viranomaisten välillä.
Moniammatillinen työ on välttämätöntä
Ruotsin tilanne osoittaa, että Suomessa tarvitaan määrätietoisia toimenpiteitä nuorten jengirikollisuuden kitkemiseksi. Keskeinen haaste varhaisen puuttumisen näkökulmasta on varmistaa tiedonkulku koulun, sosiaaliviranomaisten ja poliisin välillä.
– Moniammatillinen työ on välttämätöntä, jotta esimerkiksi mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria voidaan auttaa tehokkaasti. Lastensuojelulakia on uudistettava ja erityisesti avohuoltoon on panostettava nykyistä enemmän. Samalla on otettava lasten ja nuorten vanhemmat mukaan ja varmistettava heidän sitoutumisensa tukitoimiin, sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso painottaa.
Keskustelua rikollisuuden ehkäisykeinoista
Vierailun aikana ministerit tutustuvat ruotsalaisten viranomaisten raportteihin rikollisverkostoihin kuuluvista lapsista ja nuorista sekä nuorisorikollisuuden ehkäisymenetelmistä. Tapaamisessa on tarkoitus keskustella nuorten värväämisestä rikollisverkostoihin ja reiteistä pois niistä sekä ryhmäväkivaltainterventioista ja toiminnallisesta perheterapiasta.
Ministerit kertovat myös esimerkkejä maidensa onnistuneista toimenpiteistä, joilla ehkäistään lasten ja nuorten rikollisuutta. Matkan lopuksi oikeusministeri Meri vierailee nuorille rikoksentekijöille tarkoitetussa Bärbyn nuorisokodissa Uppsalassa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- varhainen puuttuminen Camilla Waltersson Grönvall rikosten ennalta ehkäisy Gunnar Strömmer kriminaalipolitiikka nuorisorikollisuus päihdeongelmat mielenterveysongelmat Pohjoismaat Jengirikollisuus Kaisa Juuso Leena Meri Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: ”Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”

Oikeusministeriön budjetti torjuu jengirikollisuutta ja lisää vankilapaikkoja

Perussuomalaiset: Sisäisen turvallisuuden resurssit turvataan

Mira Nieminen tyytyväinen sisäministeriön budjettiin – turvallisuus saa vihdoin sille kuuluvan huomion myös budjetissa

Ruotsin poliisin oma arvio: Lisäresurssit eivät kirittäneet virkavaltaa parempiin saavutuksiin

Huomenna suruliputus kouluampumisen johdosta: ”Tätä ei koskaan pitäisi tapahtua”

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Oikeusministeri Leena Meri: Pidättäminen ja matkustuskielto mahdolliseksi myös alle 15-vuotiaille rikoksesta epäillyille

Oikeusministeri Leena Meri nuoriso- ja jengirikollisuuden torjunnasta: Pohjoismainen yhteistyö kriminaalipolitiikassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.














