

LEHTIKUVA
Mira Nieminen toivoo ay-liikkeeltä vastuullisuutta – sisäisesti epävakaa Suomi hyödyttää Venäjää
Elämme aikaa, joka on äärettömän arvaamaton turvallisuusympäristöltään. Kymmeniin vuosiin Suomessa ei ole ollut vastaavaa tilannetta, jossa joudumme kohtaamaan ne skenaariot, jotka ovat tiedossa omasta historiastamme ja joiden uhkaa vastaan maan omaa valmiutta on ylläpidetty. Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen penää ay-liikkeeltä vastuullisuutta tilanteessa, jossa kansan kahtiajakautuminen hyödyttää vain Venäjää.
Kansanedustaja Mira Niemisen mielestä omasta puolustuksesta ja reservistä huolehtiminen on ollut kauaskantoista viisautta. Toinen viisaus asuu yhteiskuntarauhassa, joka nyt säröilee monella tavalla. Kun kansa jakautuu toisiaan vastaan, ei siitä koskaan seuraa mitään hyvää.
– Meistä johtumattomista syistä olemme tilanteessa, jossa toimintaamme koetellaan naapurina olevan suurvallan toimesta tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti. Rajojen pitävyyttä, reagointinopeuttamme, lain sekä kansainvälisten sopimusten tulkintaa, päätöksiä kuten myös yhtenäisyyttämme arvioidaan tarkasti idän suunnasta. Kaikki epävakaus on Venäjälle eduksi. Tämä vie huomiomme, aikamme ja energiamme sekä kuluttaa talouttamme, Nieminen sanoo.
Järjestelmä on paisunut kestämättömäksi
Samaan aikaan Suomen taloustilanne on heikko eikä nopeaa kasvua ole näkyvissä. Rakenteelliset uudistukset muuttuneessa yhteiskunnassa ovat jääneet tekemättä, vaikka kaikki ovat tietoisia niiden tarpeesta. Työpaikkoja ja -voimaa tarvitaan lisää, ja yrityksiä tulee kannustaa niiden luomiseen sekä työntekijöiden palkkaamiseen monin tavoin. Omista eduista tiukasti kiinnipitäminen sekä niiden maksimaalinen tavoittelu osoittavat ymmärtämättömyyttä siitä, kuinka vakavasta taloudellisesta tilanteesta on kyse. Niemisen mielestä samalla mallilla ei voi jatkaa.
– Hallituksen edistämät uudistukset eivät ole ennenkuulumattomia työelämässä, vaan ne ovat olleet käytössä jo pitkään Pohjoismaissa. Suomi tulee perässä, mutta on antanut kilpailuedun muille. Etuusjärjestelmien kustannukset ovat niiden maksajiin nähden korkeita. Asiassa jää huomiotta se, että moni saa palveluja ja etuja, joita on aikaisemmin maksettu omalla työllä ja siitä saadulla palkalla. Ahkeruudella on kasvatettu omaa pääomaa ja vaurastuttu. Koko järjestelmä on paisunut kestämättömään suuntaan, Nieminen kertoo.
Oman oksan sahaaminen on erikoinen ratkaisu
Tärkein tavoite hallituksella on pitää työpaikat ja työ Suomessa, jossa viennillä on merkittävä rooli. Siksi Nieminen pitää oman oksan sahaamista niin hallituksen taloudellisten pyrkimysten kuin turvallisuudenkin suhteen erikoisena ratkaisuna tässä tilanteessa.
– Poliittinen lakko olisi ymmärrettävämpi, jos taustalla ei olisi ideologinen ay-liikkeiden valtataistelu työntekijöiden kustannuksella. Asioiden sopiminen kun on uudistusten jälkeenkin edelleen mahdollista. Edellinen lakko maksoi 130 miljoonaa euroa. Se haittasi monen yrittäjän ja perheen elämää. Lisäksi nämä laskut tulevat maksettaviksi haittoineen kaiken muun päälle.
– Vaikka olen vielä ammattiliiton jäsen ja maksan jäsenmaksuja, koen, että nyt ei enää ajeta Suomen etua. En halua olla tällaisen valtataistelun osa, jossa samalla tarjoamme valtaa itäisen rajan toiselle puolelle hyödynnettäväksi. Kansan yhdistämiseksi ei toivottavasti tarvitse palata historian tapahtumiin sen osoittamiseksi, mikä on tärkeää ja mikä sai kansan puhaltamaan yhteen hiileen ja rakentamaan maata työllään sotakorvausten rasittamana pula-aikana, Nieminen pohtii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- taloustilanne poliittiset lakot poliittinen kahtiajako kansallinen puolustus turvallisuusympäristö reservi rakenteelliset uudistukset yhteiskuntarauha työelämä Kansan yhtenäisyys Mira Nieminen Ay-liike Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ay-liike vaarantaa lakoillaan aseteollisuuden – Koponen: ”Teollisuusliitto pelaa pelleilyllään täysin Venäjän pussiin”

Poliittisia lakkoja ei voi ulottaa yhteiskunnan kannalta kriittisiin toimintoihin – Ronkainen: ”Näillä työtaistelutoimilla on merkitystä turvallisuudelle”

Ay-liike uhittelee työtaistelutoimilla – jatkossa työllistyminen on helpompaa ja palkasta jää enemmän käteen – ”Työntekijän ei tarvitse olla huolissaan”

Terveisiä Hakaniemeen: Nyt on painava syy lopettaa lakkoilu ja mennä töihin

Työtaistelujen tulisi olla suhteessa tavoitteisiin ja vahingoittaa vain työriidan osapuolia – Ronkainen: Onko ay-liike kehityksen vauhdittaja vai jarru?

Työelämägallup: Perussuomalaiset ja kokoomus edelleen duunarien ykköspuolueet

Bergbom kehotti poliittisia lakkoilijoita palaamaan töihin: ”On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











