

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Neuropsykiatrinen kehityshäiriö on ruotsalaislasten uusi kansantauti – nuorisorikollisten enemmistöllä on ADHD
Lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit ovat yleistyneet Ruotsissa valtavaa vauhtia. Tukholmassa kasvu on ollut jopa 1 700 prosenttia 15 vuodessa. Räjäytyksistä tuomituilla lapsilla ja nuorilla on yleensä heilläkin jonkinasteinen impulssikontrolliin vaikuttava aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriö.
Ruotsalaislasten ADHD-diagnoosien määrä on lisääntynyt yli 600 prosenttia viimeisten 15 vuoden aikana, kertoo Dagens Nyheter.
Tukholman alueella aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriöiden kasvu on ollut jopa 1 700 prosenttia. Minkään muun oireyhtymän diagnosoitu kasvu ei ole ollut läheskään tätä luokkaa.
ADHD-lääkitystä annetaan yhä enemmän. Viime vuonna 7 prosenttia 10–14-vuotiaista pojista sai Ruotsissa huumeeksi luokiteltua lääkettä aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriön hoitoon. Vielä 15 vuotta sitten lääkitystä saavia oli samassa ikäryhmässä yksi prosentti.
ADHD herättää tunteita
ADHD (attention deficit hyperactivity disorder) diagnosoitiin ensimmäisen kerran 1700-luvun lopulla. Tällöin skottilainen lääkäri havaitsi, että osalla lapsista puuttui enemmän tai vähemmän kyky keskittyä asioihin tai saamiinsa tehtäviin.
Neuropsykiatrinen kehityshäiriö on edelleen diagnoosi, joka herättää tunteita. Joidenkin mielestä sitä ei ole olemassakaan tai sitä liioitellaan voimakkaasti.
Diagnoosia ei voi päätellä verikokeesta tai aivoja tutkimalla mutta ADHD on hyvin dokumentoitu eri tutkimuksissa.
Kehityshäiriöt yleisiä jengirikollisilla
Enemmistö räjäytyksistä Ruotsissa tuomituista nuorista ja lapsista kärsii jonkinasteisesta kehityshäiriöstä, raportoi puolestaan Ruotsin radion Ekot-ohjelma. Kyseessä on tavallisimmin impulssikontrolliin vaikuttava ADHD. Toinen rikollisten yhteinen nimittäjä on huumeiden käyttö.
– Lapset kasvavat ilman asiaan kuuluvaa hoitoa tai ilman apua ja silloin he ovat helppoja kohteita rikollisten houkutuksille sekä rekrytoinnille, toteaa lähipoliisi Nadim Ghazale Ruotsin radiolle.
Nuoret rikoksentekijät ovat saaneet tuomioita muun muassa kotitekoisten ja kauko-ohjattujen pommien räjäyttämisestä sekä käsikranaattien heittämisestä. Räjähdyksissä on loukkaantunut ihmisiä ja tullut huomattavia omaisuusvahinkoja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- impulssikontrolli keskittymiskyky adhd diagnoosit rikollisjengien rekrytointi Nadim Ghazale neuropsykiatrinen kehityshäiriö aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriö räjäytykset ADHD rikollisjengit Jengirikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin poliisiylijohtaja: Lapset ottavat itse yhteyttä jengeihin päästäkseen tappamaan

Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: ”Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”

Turkkilaistaustainen rikollisjengi hajosi ja koston kierre alkoi – kapinaan nousseen jengiläisen äiti ammuttiin Uppsalassa

Jengisota jatkuu Ruotsissa, virkavalta voimaton – päihtyneet lapset tulittavat huumerikollisten sukulaisia

Antikainen: Kun perussuomalaiset on hallituksessa, vihdoinkin puututaan myös kantasuomalaisiin lapsiin kohdistettuun väkivaltaan

Pahoinpitelyistä ja ryöstöistä epäilty nuorisojoukko herättää huolta ja kuumotusta Helsingin ”onnellisten saarella”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














