

Nuorisojärjestöt huolissaan vallan keskittymisestä harvojen käsiin: Poliitikkojen triplamandaateista päästävä eroon
PS-Nuoriso, Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, RKP-nuoret, KD Nuoret ja Liike Nyt Nuoret ovat huolestuneita vallan keskittymisestä harvoille poliitikoille siitä huolimatta, että valtaa on pyritty hajauttamaan. Nuorisojärjestöt esittävät vaaleilla valittavien luottamustoimien rajaamista kahteen.
Sote-uudistuksen myötä luotiin uusi hallinnon taso, hyvinvointialueet, jonka edustajat valitaan yleisillä vaaleilla samaan tapaan kuin kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan.
Tämä on johtanut siihen, että kunnalliset, alueelliset ja valtiolliset luottamustoimet ovat kasautuneet samoille ihmisille sen sijaan, että valta jakautuisi tasaisemmin alemmilla hallinnon tasoilla.
Vievät paikkoja aktiivisilta toimijoilta
– Katsomme, että vallanjaon vääristymisen lisäksi nämä niin kutsutut ”triplamandaatit” johtavat väistämättä kansanedustajien passivoitumiseen kunta- tai aluetasolla, sillä heidän on pakko priorisoida ajankäyttöään. Tällöin edustajat vievät paikan paikallisilta toimijoilta, joilla olisi aikaa ja tahtoa vaikuttaa paikallistasolla, toteavat järjestöjen puheenjohtajat yhteisessä kannanotossaan.
Nuorisojärjestöt esittävät vaaleilla valittavien luottamustoimien rajaamista siten, että henkilö voi toimia samanaikaisesti enintään kahdessa luottamustoimessa, kun kyseessä on kunnanvaltuusto, aluevaltuusto tai eduskunta. Tämä ei rajoittaisi kenenkään vaalikelpoisuutta, vaan ylimääräisestä luottamustoimesta luovuttaisiin vasta vaalien jälkeen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- triplamandaatit vallan keskittyminen Liike Nyt Nuoret RKP-nuoret Demarinuoret Vihreät nuoret PS-Nuoriso vaalikelpoisuus KD Nuoret hyvinvointialueet luottamustoimet Vasemmistonuoret nuorisojärjestöt sote-uudistus kokoomusnuoret Hallinto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisen Nuorison uusi puheenjohtaja Lauri Laitinen: Suomi ja suomalaiset on asetettava etusijalle kaikessa

Perussuomalainen Nuoriso julkaisi koulutuspoliittisen ohjelman: ”Ei korjata sitä, mikä ei ole rikki”

Perussuomalainen Nuoriso vaatii enemmän tukea lapsiperheille: ”Väestökato uhkaa Suomea”

Perussuomalainen Nuoriso: Translaki ampui yli

Perussuomalainen Nuoriso tyytymätön OKM:n päätökseen: ”Vaikuttavuuttamme nuorten äänten esiintuomiseksi ja osallistamiseksi yhteiskunnassa ei voi kiistää”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












