

Lehtikuva
Onko Tehyn Rytkönen todella sitä mieltä, että demarit ovat aina hoitajien puolella?
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen esiintyminen SDP:n järjestämän tilaisuuden mainoksessa on herättänyt runsaasti ihmetystä. Hoitajien pakkolakia äänekkäästi vastustanut Rytkönen esiintyi SDP:n Ilmari Nurmisen tilaisuudessa, vaikka vannoi syksyllä, että hoitajat eivät unohda asiaa koskaan.
– Tehyn puheenjohtaja esiintyy pakkolakia syksyllä ajaneen SDP:n tilaisuudessa suorastaan irvokkaan sloganin saattelemana. Rytkönen on ilmeisesti muutamassa kuukaudessa unohtanut, että hoitajien lakon murtamiseen tähdännyt pakkolaki oli demariministeri Aki Lindénin junailema. Tämän lisäksi hän on unohtanut, että SDP:n ollessa pääministeripuolue ja myös perhe- ja peruspalveluministerin salkun ollessa demareilla hallitus koronapandemian alussa ensin kyykytti hoitajia valmiuslailla estäen heitä pitämästä lomia tai vaihtamasta työpaikkaa, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
– Seuraavaksi demarit junttasivat läpi lain, jolla hoitajat pakotettiin rokotukseen sillä uhalla, että muuten heiltä loppuvat työt ja palkanmaksu keskeytetään. Lopuksi vielä demarikansanedustaja Jukka Gustafsson kävi kuuntelemassa lakkoilevia hoitajia ja huutamassa heille ”Hiljaa!” siltä varalta, ettei demarien asenne hoitajia kohtaan jo aikaisemmin ollut käynyt kaikille selväksi. On ennenkuulumatonta, että keskeisen hoitajajärjestön puheenjohtaja vielä tämän jälkeen osallistuu demarien vaalikiertueelle.
Mainos rahoitettiin veronmaksajien rahoilla
Tilaisuuden ainoana ongelmana ei kuitenkaan ole Tehyn puheenjohtajan lyhyt muisti, vaan myös mainoksen rahoitus.
– Eduskuntaryhmien, eli loppukädessä veronmaksajien, rahoilla ei ole sallittua mainostaa ryhmän ulkopuolisten henkilöiden, eli tässä tapauksessa Tehyn puheenjohtajan, esiintymistä puolueen tapahtumassa, ellei kyseessä ole seminaari tai vastaava tapahtuma. Rytkönen itse mainitsee sosiaalisessa mediassaan osallistuvansa vaalitilaisuuteen, Antikainen sanoo.
Demarien härskiä vaalikampanjointia
Eduskuntaryhmät tiedottavat maksullisilla lehti-ilmoituksilla pääasiassa tilaisuuksista, joissa kansanedustajat ovat tavattavissa. Ehdottoman kiellettyä sen sijaan on käyttää ryhmän maksamia ilmoituksia osana vaalikampanjaa tai mainostamaan vaalitilaisuudeksi miellettyä tilaisuutta.
– On päivänselvää, että ”avoimeksi keskustelutilaisuudeksi” nimetty tapahtuma on toteutettu näin lähellä eduskuntavaaleja pelkästään ääntenkalastelun vuoksi. Kun jopa tilaisuuden päävieras on somevideonsa perusteella mieltänyt asian vaalitilaisuudeksi, tuskin jää kenellekään epäselväksi, ovatko demarit käyttäneet ryhmärahaa tässä härskisti vaalikampanjointiin, Antikainen kiteyttää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- veronmaksajien rahat Millariikka Rytkönen vaalikampanjointi Ilmari Nurminen vaalimainonta Aki Lindén koronapandemia Jukka Gustafsson hoitajat Tehy pakkolaki Sanna Antikainen SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hoitajat uhkaavat joukkoirtisanoutumisilla, Purra moittii hallitusta välinpitämättömyydestä soten rahoituksessa: ”Hallitus huolehtinut vain siitä, että se on jyrännyt massiiviset hankkeet läpi”

”Hoitajat eivät unohda tätä koskaan!”, julisti Tehyn Millariikka Rytkönen – ja unohti koko asian hetkessä

Tehyn kovaotteinen järjestöjyrä Millariikka Rytkönen ei niele kritiikkiä SDP-kampanjoinnistaan, vaihtaa puhetyyliä: ”maalitusepisodi, ahdistavaa”

SDP söheltää joka päivä uuden viraali-ilmiön – torstaina Marin kiukuttelee ja pauhaa: ”Ei tämä ole mikään naurun asia!”, perjantaina Gustafsson huutaa pakkotyötä vastustaville hoitajille: ”Hiljaa!”

Sanna Marinin takki kääntyi demarien uudella vaalivideolla – kosiskelee nyt äänestäjiä lupailemalla ”reilua palkkaa”

Riikka Purra viittasi hoitoalan järjestön asiantuntijalausuntoon: Työperäinen maahanmuutto itse asiassa heikentää hoitoalaa – pääministeri Marin alkoi huutaa

Putkonen: Tehy lietsoo jäseniään vihaan, mielenosoituksiin ja lakkoihin hallitusta vastaan

Keskituloiselle palkansaajalle yli 500 euroa vuodessa enemmän käteen – ”SAK pillastuu ja käynnistää lakkotoimet”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Purra ja Rantanen Kiihdytysajoissa: ”Yksikään muu puolue ei tule tekemään maahanmuutolle mitään”
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen debatoivat maahanmuutosta perussuomalaisten puoluetapahtuma Kiihdytysajojen paneelikeskustelussa.















