

Eduskunnassa Sanna Marin on toistuvasti alleviivannut, etteivät työehdot tai palkat kuulu hallitukselle. Nyt jatkokaudelle mielivä pääministeri näyttää vaalivideon perusteella olevan aivan toista mieltä. / LEHTIKUVA
Sanna Marinin takki kääntyi demarien uudella vaalivideolla – kosiskelee nyt äänestäjiä lupailemalla ”reilua palkkaa”
Demarien tuoretta vaalimainosta voi pitää äänestäjien sumutuksena, sillä aiemmin Marin on jyrkästi ulkoistanut itsensä ja hallituksen palkkapolitiikasta alleviivaten, että palkat ovat nimenomaan työmarkkinaosapuolien päätettävissä.
SDP luottaa vahvasti pääministeri Sanna Marinin henkilökohtaiseen vetovoimaan, ja niinpä Marin on myös näkyvästi esillä ja kertojaäänenä demarien uudessa tv:stä tutussa vaalimainoksessa.
Videolla kosiskellaan nyt avoimesti palkansaajaväestöä, joka etenkin viime kesästä saakka on sinnitellyt kallistuvien elämisen ja liikkumisen kustannusten paineissa. Marinin suulla demarit videolla lupaavat ”pitää huolta jokaisesta”, ja videolla vihjaillaan tämän ulottuvan myös julkisen ja yksityissektorin palkkoihin.
– Työstä on saatava reilu palkka, Marin linjaa ja jatkaa, että ”asioista on sovittava oikeudenmukaisesti.”
Viesti palkansaajalle muuttui
Demarien vaalivideota voi pitää äänestäjien sumutuksena, sillä usein aiemmin Marin on jyrkästi ulkoistanut itsensä palkkapolitiikasta alleviivaten, että palkat ovat työmarkkinaosapuolien päätettävissä.
Esimerkiksi viime keväänä ennen hallituksen kehysriihineuvotteluja Marinin viesti palkansaajille oli täysin eri kuin tuoreella vaalivideolla. Tuolloin hoitajajärjestöt Tehy ja Super olivat linjanneet tavoittelevansa merkittävää palkkaohjelmaa.
- Työmarkkinajärjestöt sopivat palkoista ja työehdoista. Me emme täällä neuvottele julkisen sektorin työmarkkinatilanteesta, Marin lausui.
Puoluetoverikin huudahti hoitajille: Hiljaa!
Hoitajien palkat olivat keskeinen teema jo viime talven aluevaaleissa. Tuolloinkin Marin alleviivasi, että työehdoista ja palkoista päättävät työmarkkinajärjestöt, ei suinkaan hallitus.
Hoitajien tuoreessa muistissa varmasti myös on, miten demarikansanedustaja Jukka Gustafsson viime syksynä vaatii huutamalla mielenosoitukseen kokoontuneita hoitajia sulkemaan suunsa.
– Hiljaa! Gustafsson huudahti sittemmin viraaliksi levinneessä puheessaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elämisen kustannukset äänestäjien sumutus vaalivideo palkkapolitiikka liikkumisen kustannukset vaalimainonta hoitajien palkat Jukka Gustafsson palkansaajat hoitajat Tehy Super Sanna Marin Työmarkkinajärjestöt SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SDP söheltää joka päivä uuden viraali-ilmiön – torstaina Marin kiukuttelee ja pauhaa: ”Ei tämä ole mikään naurun asia!”, perjantaina Gustafsson huutaa pakkotyötä vastustaville hoitajille: ”Hiljaa!”

”Hoitajat eivät unohda tätä koskaan!”, julisti Tehyn Millariikka Rytkönen – ja unohti koko asian hetkessä

Tehyn kovaotteinen järjestöjyrä Millariikka Rytkönen ei niele kritiikkiä SDP-kampanjoinnistaan, vaihtaa puhetyyliä: ”maalitusepisodi, ahdistavaa”

Ylen uusi vaalikone räikeästi epätasapainossa – perussuomalaisten poliittinen linja on pyritty häivyttämään pois

Reijonen: Millaisia riskejä pääministeri Marin aiheutti Suomelle harkitsemattomalla hävittäjälausunnollaan?

Reissupääministeri Sanna Marin ehtii Ukrainaan ja vaikka Uuteen-Seelantiin asti sekä viihdeohjelmien vieraaksi – talouskeskustelu kotimaassa ei kiinnosta

Purra viittasi hoitoalan järjestön asiantuntijalausuntoon: Maahanmuutto heikentää alaa ja kielitaidottomat hoitajat ajavat muita hoitajia pois alalta – Helsingin Sanomat aloitti vääristelyn heti

Putkonen: Tehy lietsoo jäseniään vihaan, mielenosoituksiin ja lakkoihin hallitusta vastaan
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

PS:n Kymäläinen: ”Suomalaisten pitää olla nimenomaan turvassa”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










