Onni Rostilan kolumni: Sunnuntainen suru-uutinen

Hollanti, Ranska, Saksa, Euroopan parlamenttivaalit ja nyt vielä Itävalta. Kaikissa kansallismielisten puolueiden kannatus on kasvanut kohisten. Harva se viikko hätyytellään monipuoluejärjestelmissä hätkähdyttäviä 25 ja 30 %:n haamurajoja. Kaiken kukkuraksi kauppiaitten Hollannissa ja korkeakulttuurin Itävallassa kiilasivat kärkipaikalle. Ei auta enää edes Impivaarasta ilkkuminen.

Mutta liittyykö ”laitaoikeiston” laajan rintaman rynnistykseen kenties kansalaisia kiinnostavia syitä tai selityksiä? Rasismi, fasismi ja äärioikeistolainen ihmisviha ovat katsojalle tuttua huttua, mutta yleisössä haukotellaan ja kanava uhkaa vaihtua!

Täytyisi keksiä tuore, mutta tarpeeksi tunnistettava juonenkäänne. Siispä palvelualtis ja puolueeton media maalailee Putinista vaali-illan päähenkilön. Toki taitava tarinankertoja yhdistelee uutta ja vanhaa, jotta tyhmempikin pysyy kärryillä. Esimerkiksi näin: ”Itävallan vaalit voitti natsien perustama puolue, ja se on hyvä uutinen Putinille”.

Kauhutarinointi on pitkälti kyynistä julkisen mielipiteen ohjailua. Nostamalla Venäjä-myönteisyyden uutiskärjeksi media kätevästi sivuuttaa eurooppalaisten vaalitulosten juurisyyn. Nimittäin ympäri Eurooppaa kasvavan kannatuksen kuopata kertaheitolla katastrofaalinen avoimien rajojen projekti.

Toisaalta Itävallan kohdalla tarina ontuu erityisesti. Maassa kun on vahva ylisukupolvinen yhteisymmärrys puolueettomuuspolitiikasta eivätkä nykyisetkään vallanpitäjät ole muuttaneet maan eurooppalaisesta valtavirrasta erottuvaa linjaa.
Tarinankertojat eivät edes vahvista Venäjän vastaista rintamaa. Päinvastoin mielikuva, jossa ”Putinin mielistelyllä” voitetaan vaaleja tämän tästä, lähettää varsin vääristyneen viestin äänestäjien suhtautumisesta Venäjän hyökkäyssotaan.

Vakavammin sanoen toimittajien soisi taustoittavan eri maiden Venäjä-suhdetta paremmin. Suomi on isovihoineen ja talvisotineen erityistapaus eikä tiukka Venäjä-linja, niin perusteltu kuin se onkin, nauti läheskään samanlaista suosiota kaikkialla Euroopassa. Poliitikot taas elävät kansansuosiosta. Suomessa kansa johti päättäjät Natoon. Muualla mielipiteet voivat olla toisenlaisia. Pidimme niistä tai emme.

Mutta mikään määrä tarinointia ei muuta sitä, että eurooppalaiset ovat saaneet lopullisesti tarpeekseen poliittisen eliitin sanelemasta massasiirtolaisuudesta.