Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Peruskoulujen vaatimustason romahdus huolestuttaa opettajia – Koponen: Koulusta ei voi valmistua lukutaidottomana

16.05.2024 |18:44

Opettajat ovat nostaneet keskusteluun peruskoulun vaatimustason romahduksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen on myös erittäin huolissaan koulujen vaatimustasosta. Koposen mukaan suunnan kääntäminen on vaikeaa, mutta täysin välttämätöntä.

– Me perussuomalaiset olemme puhuneet jo vuosia tästä, ja nyt vihdoin muuallakin herätään. Ihan oppimateriaaleista lähtien vaaditaan vähemmän ja vähemmän koko ajan. Hallitus tekee paljon korjaavia toimenpiteitä, mutta kun järjestelmää on rapautettu vuosikausia, niin korjaaminen ei tapahdu hetkessä, Ari Koponen kommentoi.

Säälivitosia ei pidä antaa

Hallituksen korjaustoimenpiteitä oppimisen tason nostoon ovat oppimisen tuen uudistus, perusopetuksen rahoituksen tason nosto, kurinpitotoimien lisääminen opetushenkilöstölle, tarpeellisten pienryhmien mahdollistaminen sekä äidinkielen ja matematiikan vuosiviikkotuntien lisääminen. Koponen myös huomauttaa, ettei niin kutsuttuja säälivitosia tule antaa.

– Jos ei osaa edes välttävällä tavalla opetettavia asioita, silloin ei voi päästä luokalta seuraavalle, Koponen vaatii.

– Oppimisrauhan merkitystä ei voi korostaa liikaa, kun puhumme oppimistuloksista. On täysin järjetöntä, etteivät koulunkäynninohjaajat voi poistaa oppilasta luokasta tai takavarikoida aineita ja esineitä. Tähän on saatava muutos, Koponen murahtaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
5.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
7.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
10.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi