

PS NUORISO
Perussuomalainen Nuoriso: Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan päivitettävä nykyaikaan – ”Sananvapaus on merkittävä osa länsimaisia arvoja”
Perussuomalainen Nuoriso esittää lainmuutosta, jossa muokataan nykyistä lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan siten, että jatkossa vain selkeä kansanryhmän uhkaaminen rikoksella olisi lain mukaan rangaistavaa. Lain nykyinen muotoilu on liian tulkinnanvarainen ja uhkaa sananvapautta.
Laillisuusperiaatteen ja sen epätäsmällisyyskiellon mukaan ihmisen tulisi voida tietää ennalta, mitkä teot ovat rikollisia ja mitkä eivät. Koska nykylain ’’panettelua’’ ja ’’solvaamista’’ ei ole erikseen määritelty lainsäädännössä, ei henkilön ole mahdollista ennalta tietää, millainen puhe voidaan tulkita tässä tai tulevassa ajassa panetteluksi tai solvaamiseksi.
Kansalaisten perusoikeudet eivät täysimääräisesti toteudu
Nykyinen muotoilu jättää oikeuslaitokselle ja syyttäjäviranomaiselle liiallista tulkinnanvaraa, mikä on osoitetusti johtanut sananvapauden kaventumiseen.
– Tämän kansalaisaloitteen avulla haluamme uudistaa suomalaista sananvapauslainsäädäntöä, joka on nähdäksemme aivan liian kireä ja epämääräinen, josta syystä katsomme, että kansalaisten perusoikeudet ilmaisunvapauden osalta eivät toteudu täysimääräisesti. Panettelu ja solvaaminen nykyisessä kiihottamispykälässä ovat epämääräisiä, eikä tuon kaltaisia sanavalintoja tulisi olla laissa, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
Sananvapaus on toimivan demokratian elinehto
Sananvapaus kuuluu jokaisen ihmisen perusoikeuksiin ja se on toimivan demokratian elinehto. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että sananvapaus koskee myös sellaisia mielipiteitä, jotka saattavat loukata, järkyttää tai häiritä kuulijaa.
– Sananvapaus on merkittävä osa länsimaisia arvoja, emmekä voi ryhtyä rajoittamaan sitä sillä perusteella, että joku kokee toisen sanomiset ikävinä. Rikoslainsäädännössä on jo määritelty selkeästi lakipykälät esimerkiksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sekä kunnianloukkauksesta – siksi laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pitäisi päivittää nykypäivään, sanoo järjestön pääsihteeri Laura Jokela.
Aloitteen voi käydä allekirjoittamassa täällä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen länsimaiset arvot Syyttäjälaitos Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom kunnianloukkaus Laura Jokela Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Oikeuslaitos Demokratia Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-nuorisojärjestö Valavuori-tapauksesta: Vihervasemmiston mielipidevainot ovat menneet liian pitkälle

Tapaus Päivi Räsänen: Rikkoiko Suomi EU-lainsäädäntöä?

Leena Meri: Oikeusministeriöllä kummallinen Antirasisti-kampanja

Meri: Miten on mahdollista esittää somekirjoituksia, joissa yllytetään tappamaan, eikä asiassa löydetä rikosta?

Tynkkynen: Jos Suomessa aletaan rajaamaan sitä, mistä oppositiopoliitikot saavat puhua, silloin käytännössä kriminalisoidaan erilaisia arvoja ja ideologioita

Lars Vilks haudattiin nimettömään hautaan islamistisen ilkivallan pelossa

Räsäsen oikeudenkäynti haastaa sananvapautta – ”Tuomiolla voisi olla ikäviä vaikutuksia”

Leena Meri: Digipalvelusäädöksen myötä olet syyllinen vihapuheeseen, kunnes todistat toisin

EU käymässä voimalla sananvapauden kimppuun: ”Suomen itsemääräämisoikeus uhattuna”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















