

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Ammattiin opiskeleville tarjottava riittävä tuki
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kysyi eduskunnan kyselytunnilla ammatillisen koulutuksen ongelmista. Ammatillisen koulutuksen reformi on ollut tämän vuosituhannen merkittävin koulutukseen vaikuttava uudistus.
Moni alan asiantuntija varoitti uudistuksen riskeistä jo valmisteluvaiheessa.
– Lähiopetuksen määrää on säästösyistä vähennetty tuntuvasti jo ennen uudistusta. Monien lukujärjestys on tyhjää täynnä, vaikka motivaatiota opiskeluihin löytyisikin, eikä ohjausta ole aina riittävästi saatavilla. Kuitenkin juuri lähiopetusta ja tukea kaivattiin lisää, kertoi kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Vanhemmilta huolestuneita yhteydenottoja
Elomaan mukaan monilta vanhemmilta ja opettajilta on tullut useita huolestuneita yhteydenottoja asiasta.
– Miten uudistuksen yhteydessä on onnistuttu turvaamaan opiskelijoille riittävä tuki opintojen etenemisen varmistamiseksi sekä lähiopetus keskeisten työelämän edellyttämien taitojen omaksumiseksi? Elomaa kysyi hallitukselta.
Nuoret kouluun ja työvoimapulaa paikkaamaan
Perussuomalaiset huomauttivat, että Suomessa on paljon loistavia nuoria ja hyviä tekijöitä työttöminä, jotka voisivat koulutuksen kautta kantaa oman kortensa kekoon ja helpottaa vallitsevaa työvoimapulaa.
– Suomalaisten nuorten ja työttömien kouluttaminen on paljon puhutun työvoimapulan parasta paikkaamista. Näin voittaisivat sekä yritykset, yksilöt että yhteiskunta. Yrityksemme saavat osaavaa työvoimaa, suomalaiset työtä ja yhteiskunta lisää verotuloja, huomautti kansanedustaja Sami Savio.
– Ammatillisessa koulutuksessa on kuitenkin vakavia pullonkauloja, jotka vaikuttavat erityisesti syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin. Miten hallitus aikoo varmistaa, että myös he saavat ammatin ja pääsevät työelämään?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluavat yliopistomaailmaan uutta puhtia: Perustutkimuksen rahoitus on turvattava, ideologinen huuhaa pois

Elomaa ja Savio: Hallitus vastatkoon työvoimapulaan suomalaisnuorten koulutuksella

Nuorten työttömyys ja syrjäytyneisyys vaarallisen korkealla tasolla – ”Hallituksen arvopohja näkyy leikkauksissa”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














