Kansanedustaja Olli Immonen totesi tänään eduskunnan täysistunnossa pitämässään perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa, että maahanmuuton ongelmien lakaiseminen maton alle ja maahanmuuttajien passivointi tuntuu olevan istuvalle hallitukselle kunnia-asia. Perussuomalaiset vaativat, että Suomeen muuttaville ihmisille on asetettava selkeitä vaatimuksia kotoutumisensa suhteen sanktioiden uhalla.

Valtioneuvoston selonteossa kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista syytetään kotoutumisen epäonnistumisesta sellaisten käsitteiden kuin ”kotouttaminen” ja ”maahanmuuttaja” käyttämistä, koska niiden katsotaan itsessään luovan maaperää syrjinnälle ja esteitä suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymiselle.

– Kotoutumisen epäonnistumisesta syytetään myös kantaväestön rasismia ja yhteiskunnan rakenteita. Todellisuudessa maahanmuuttajien epäonnistunut kotoutuminen johtuu kuitenkin siitä, että kotoutettavien oma kulttuuri on liian kaukana suomalaisesta elämäntavasta, ja maahanmuuttajilta puuttuvat suomalaisilla työmarkkinoilla vaadittavat ominaisuudet, kertoi kansanedustaja Olli Immonen.

– Hallituksen linjana näyttää olevan, että kotouttamistoimet kohdistetaan lähinnä suomalaisen elämäntavan ja yhteiskunnan muuttamiseen. Selonteossa asiasta puhutaan ideologisella hömppätermillä ”kaksisuuntainen kotoutuminen”. Suomen ei tarvitse sopeutua vieraisiin kulttuureihin, vaan vieraiden kulttuurien on sopeuduttava Suomeen.

Kielitaito ja työllisyys tutkitusti surkeaa

Immosen mielestä on tullut aika tunnustaa tosiasiat. Hänen mukaansa tosiasia on se, että suuri osa kotoutettavista maahanmuuttajista ei saavuta riittävää suomen peruskielitaitoa. Kielitaidon tavoitetason saavuttaa vain noin kolmasosa kotoutumiskoulutukseen osallistuvista.

– Toinen tosiasia on, että iso osa kotoutettavista maahanmuuttajista jää myös työmarkkinoiden ulkopuolelle. Esimerkiksi Afganistanista, Irakista ja Somaliasta lähtöisin olevien henkilöiden työllisyysaste on vielä kymmenen maassa vietetyn vuoden jälkeenkin vaivaisen 20 ja 40 prosentin välillä.

– Suomessa myös toisen polven maahanmuuttajat työllistyvät huonosti. Maahanmuuttajien heikko työllistyminen heikentää taloudellista huoltosuhdetta. On myös tosiasia, että tilastojen mukaan maahanmuuttajat nostavat Kelan asumistukia, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea sekä tekevät rikoksia selvästi useammin kuin suomalaiset.

Maahanmuuttajilta ei vaadita tarpeeksi

Immosen mielestä kotouttaminen ei toimi. Selonteko kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista pursuaa maahanmuuttajille suunnattuja työllisyys-, koulutus-, sote- ja perhepalveluiden kehittämistoimenpiteitä ja erityispalveluita.

Tosiasiassa mikään maailman valtio ei kuitenkaan ole tähän mennessä onnistunut tietyistä ongelmallisista lähtömaista tulevien maahanmuuttajien kotouttamisessa, vaikka keinot ovat olleet monet, ja rahaa on palanut paljon ja palaa koko ajan enemmän.

– Suomessa maahanmuuttajille on asetettu aivan liian vähän vaatimuksia kotoutumisen suhteen. Pakolaisille ja turvapaikanhakijoille tarjotaan paljon palveluita, mutta vaaditaan vähän vastinetta. Suomessa annetaan muun muassa tulkkauspalveluita käytännössä ikuisesti. Tällaiset toimet passivoivat maahanmuuttajia ja laskevat heidän motivaatiotaan opetella kieltä. Lisäksi Suomessa turvapaikanhakijoilla ei ole työvelvoitetta, eikä heidän tarvitse muutenkaan antaa mitään panosta vastineeksi saamilleen palveluille.

– Perussuomalaisten mielestä Suomeen muuttaville ihmisille on asetettava selkeitä vaatimuksia. Maahanmuuttajia on vaadittava opettelemaan suomen kieli, omaksumaan suomalainen kulttuuri, työllistymään sekä elättämään itsensä ja perheensä, Immonen vaati.

Kotouttamisrahat ovat pois kaikesta muusta

Perussuomalaisten mielestä ainoa toimiva keino vastata kotoutumisen haasteisiin on kotoutumisvastuun siirtäminen sanktioiden uhalla maahanmuuttajille itselleen. Lisäksi ongelmamaista Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa on rajoitettava merkittävästi.

Ilman humanitaarista maahanmuuttoa Suomessa ei edes tarvittaisi laajaa kotouttamisjärjestelmää.

– Sen sijaan, että punavihreä hallitus puuttuisi kotoutumisongelmien juurisyyhyn eli haitallisen maahanmuuton määrään, keksii se paljon mieluummin uusia kotouttamiseksi otsikoitavia toimenpiteitä sekä monikulttuurisia järjestöjä, joiden toiminnan tukemiseen se todennäköisesti tulee jälleen käyttämään veronmaksajien rahoja miljoonien eurojen edestä.

– Nämä miljoonat ovat aina pois jostakin muualta, kuten suomalaisten vähäosaisten auttamisesta, sanoi Immonen.

Takaisin lähtömaahan

Immonen huomautti, että selonteossa on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle maahanmuuttajan oma vastuu kotoutumisestaan. Ne maahanmuuttajat, jotka ovat haluttomia tai kykenemättömiä kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan tulee perussuomalaisten mielestä palauttaa takaisin lähtömaihinsa.

– Perussuomalaiset peräänkuuluttavat vastuullista maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikkaa, sillä emme halua Suomen luisuvan Ruotsin tielle, Immonen päätti puheenvuoronsa.

Suomen Uutiset