

PS ARKISTO
Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan
Perussuomalaisten uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitetään vakaviin rikoksiin syyllistyneiden karkottamista sekä ulkomaalaisten vankien siirtoa suomalaisista vankiloista kotimaidensa vankiloihin. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri korostaa, että Suomeen ei kenenkään tarvitse tulla rötöstelemään. – Jos ulkomailta tulee tänne, niin sitten on elettävä yhteiskunnan tapojen mukaisesti, Meri sanoi eilen Alfa-TV:lla.
Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa on karkaamassa käsistä. Perussuomalaisten mielestä ulkomaalaisista rikollisista on päästävä eroon, ja puolueen äskettäin julkaistussa kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitetäänkin linjaus, että ulkomaalaiset vangit on siirrettävä suomalaisista vankiloista kotimaidensa vankiloihin.
Ulkomaalaisperäisten rikollisten viruttaminen suomalaisissa vankiloissa käy kalliiksi veronmaksajille, sillä yksi vuosi suljetussa vankilassa maksaa yli 80 000 euroa per vanki. Vuosi avovankilassa kustantaa sekin yli 60 000 euroa.
Tällä hetkellä laki ei velvoita karkottamaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri korostaa, että Suomeen ei kenenkään tarvitse tulla ulkomailta tekemään rötöksiä
– Jos ulkomailta tulee tänne, niin sitten on elettävä yhteiskunnan tapojen mukaisesti. Lähtökohta on se, että rikoksia tehnyt henkilö siirretään suorittamaan rangaistustaan suomalaisesta vankilasta kotimaansa vankilaan, Meri sanoo.
Tällä hetkellä laki myös mahdollistaa, mutta ei velvoita rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottamista, vaikka perusteet karkottamiselle olisivatkin olemassa. Karkottaminen ei edellytä, että henkilö on tuomittu nimenomaan vankilaan, vaan karkottaminen voi perustua myös esimerkiksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen tai sakkorangaistukseen.
– Meidän mielestämme vakavista rikoksista vankeusrangaistuksiin tuomitut tulisi aina karkottaa. Myös esimerkiksi Tanskassa on esitetty, että kaikki ehdottomaan vankeuteen tuomitut tulisi karkottaa, Meri toteaa.
Vastaanottavan valtion tahtoon voi vaikuttaa
Ulkomaalaistaustaisen rikollisen siirtämisessä Suomesta omaan kotimaahansa esteeksi voivat tulla paitsi kansainväliset sopimukset, myös vastaanottavan valtion suostumus. Meri esittääkin, että tilannetta voisi purkaa valtioiden välisillä sopimuksilla.
– Meillä on mahdollisuus esimerkiksi lopettaa taloudellinen tuki niiltä mailta, jotka eivät suostu ottamaan vastaan omia kansalaisiaan. Esimerkiksi kehitysavun muodossa ei tule tukea sellaisia valtioita, Meri sanoo.
Hän huomauttaa, että poliisikin on viime aikoina huolestunut ulkomaalaisperäisen rikollisuuden kasvusta Suomessa, ja valtiojohdolta vaaditaan toimia negatiivisen kehityksen pysäyttämiseksi.
– Katujengirikollisuus on kasvussa. Poliisin tietojen mukaan yli 90 prosenttia katujengien jäsenistä on ulkomaalaistaustaisia, Meri huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kriminaalipoliittinen ohjelma vakavat rikokset katujengit ulkomaalaiset rikolliset vankeusrangaistus karkotukset kustannukset Leena Meri perussuomalaiset Rikollisuus kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Ruotsin asia on meidän

Rantanen huolissaan katujengi-ilmiön kasvusta: Suomi voimakkaasti Ruotsin tiellä – maahanmuuttopolitiikkaa kiristettävä

Jopa 95 prosentilla katujengiläisistä maahanmuuttajatausta: ”Haitallinen maahanmuutto aiheuttaa kehitysmaalaistumista”

Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa

Väkivallan raju kasvu huolestuttaa poliisia Turussa

PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos

Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä toimenpidealoite rangaistusjärjestelmän uudistamisesta: ”Ei nykyisellään vastaa kansalaisten oikeustajua”

Tanskan ja Ruotsin vankilat täynnä – rangaistuslaitosten rakentaminen ulkomaille kaatumassa VIP-kohtelun hintaan

Vihreät kieltäytyy edelleen tunnustamasta katujengirikollisuuden juurisyytä – Leena Meri huomautti ideologisesta ongelmasta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















