

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: ”Aiotteko entisestään kaventaa sanan- ja mielipiteenvapautta Suomessa?”
Perussuomalaiset ovat huolissaan sananvapauden kehityksestä Suomessa. Tämä tuli esiin tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla, kun perussuomalaiset kysyivät aiheesta oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta (r.).
– Mielipide, joka ei konkreettisesti tee pahaa kenellekään, voi tuoda kohtuuttoman tuomion oikeussalissa. Täysin kestämätöntä on se, että ihmiset eivät enää tiedä, milloin he ehkä rikkovat lakia! perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä aloitti.
Rikoslaki kieltää jo uhkailun ja vainoamisen
Mäkelä totesi, että korjaamisen sijaan tilanne on menossa vielä hullumpaan suuntaan. Hän viittasi oikeusministerin taannoiseen lausuntoon siitä, että virkamiehiin kohdistuvan ”maalittamisen” tulisi olla virallisen syytteen alainen rikos.
– Me perussuomalaiset emme hyväksy uhkailua tai kunnianloukkausta. Ne kuitenkin kielletään rikoslaissa jo nyt. Aikooko hallitus nyt kieltää valtaapitävien arvostelun? Aiotteko te todella vielä kaventaa ihmisten sanan- ja mielipiteenvapautta? Mäkelä kysyi.
Vihapuheen tulkinta vähintäänkin epäselvä
Anna-Maja Henriksson totesi vastauksessaan, että valitettavasti viime vuosina ”vihapuhetta” on ollut enemmän esimerkiksi sosiaalisessa mediasssa.
– Arkkipiispa Kari Mäkinen johti vihapuhetyöryhmää viime vuonna ja keväällä tuli mietintö. Tässä työryhmässä tultiin siihen lopputulokseen, että maalittamista tulisi jollakin tavalla suitsia.
Mäkelä huomautti Henrikssonille, ettei vihapuhetta ole määritelty rikoslaissa eikä sitä siis ole säädetty rangaistavaksi teoksi.
– Usein rikosnimikkeenä on ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Nyt kuitenkin jopa poliisin ja syyttäjän mielipiteet siitä, mitä tällä tarkoitetaan, eroavat toisistaan.
Perussuomalaisilta lakialoite asian korjaamiseksi
Mäkelän mukaan kansalaisella ei ole mitään mahdollisuutta tietää, mitä saa sanoa ja mitä ei.
– Onneksi perussuomalaiset ovatkin tänään jättäneet lakialoitteen, jossa vaadimme lain täsmentämistä. Esitämme, että rangaistavaksi jää selkeästi rikoksella uhkaaminen sekä rikokseen yllyttäminen. Mielipiteen tai tiedon jakaminen ei siis voisi olla enää rikos.
– Arvoisa ministeri, voitteko tukea tätä kaikkien suomalaisten ja Suomessa asuvien mielipiteen vapautta tukevaa lakialoitetta? Mäkelä kysyi.
Ministeri Henriksson lupasi tutustua perussuomalaisten lakialoitteeseen, mutta toisaalta myöhemmässä vastalauseessaan totesi, ettei istuva hallitus ole muuttamassa pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihapuhetyöryhmä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson rikoslaki lakialoite Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Kari Mäkinen Jani Mäkelä Vihapuhe Sananvapaus perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turtiainen tylytti, kommunisti ilmiantoi ja poliisi tutki – lopputulos oli sananvapausmyönteinen

Sananvapauden tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta huonoa hallintoa – Rinteen hallitus viemässä Suomea oudolle polulle

Immonen: Sananvapauslainsäädäntö retuperällä – ”Mahdollistaa myös Päivi Räsäsen ajojahdin”

Perussuomalaisten lakialoite muuttaisi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön

Muslimiyhteisö kritisoi, MTV:n uutistoimitus taipui – rikosuutinen sensuroitiin

Peltokangas: ”Yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















