

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Sdp vesitti hallitukseen päästyään ensin eläkelupauksensa ja nyt hoitajamitoituksen
Eduskunta käsitteli tänään tiistaina täysistunnossaan hallituksen esitystä koskien sitovaa hoitajamitoitusta.
– Hallituksen pohjaesityksessä hoitajamitoitus saatetaan voimaan portaittain niin, että täysimääräinen 0,7 hoitajamitoitus astuu voimaan vasta huhtikuussa 2023. Näin hallitus sysää häpeilemättä vastuun seuraavalle hallitukselle, ja vanhukset saavat odottaa”, perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen ja Minna Reijonen moittivat.
Siirtymäaika päättyy vasta hallituskauden lopussa
Vastalauseessaan perussuomalaiset katsoivat, että sitova hoitajamitoitus tulisi saattaa voimaan pikimmiten ja ilman tarpeettoman pitkää siirtymäaikaa.
– Koronavirusepidemian takia on perusteltua, että laissa on siirtymäaika, jotta toimintayksiköillä on riittävästi aikaa rekrytoida tarvitsemansa lisähenkilöstö. Hallitus kuitenkin asetti siirtymäajan tarpeettoman pitkäksi ja hoitajamitoitus toteutuu vasta pari viikkoa ennen eduskuntakauden loppua.
– Tämä ei ole se, mitä luvattiin, eikä käy perussuomalaisille. Me vaadimme, että täysimääräinen, sitova hoitajamitoitus 0,7 on otettava käyttöön vuoden 2021 alusta ja tarvittava lisärahoitus olisi osoitettava kunnille täysimääräisenä vuoden 2021 talousarviossa, Juvonen ja Reijonen kertovat.
Rahoituksessa ”arvopohja” punnitaan
Nykyinen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (kuvassa) kommentoi helmikuussa 2019 hoitajamitoituksen käsittelyn yhteydessä, että vähimmäismitoitus olisi mahdollista saattaa kuntoon yhdellä lauseella, eikä kyseessä olisi kuin muutaman tunnin työ.
Tuolloin Kiurun mukaan kysymys oli puhtaasti tahtotilasta, eikä lain valmiiksi saattamista ollut syytä lykätä kuukausia. Nyt sitovaa hoitajamitoitusta saadaan kuitenkin odottaa vuosia.
– Ministeri on oikeassa siinä, että kysymys todella on tahtotilasta ja ennen kaikkea siitä kuuluisasta arvopohjasta. Valitettavasti hallitus priorisoi tällä hetkellä kaiken muun oman ikääntyneen väestömme hyvinvoinnin edelle. Vastikkeetonta rahaa riittää jaettavaksi ympäri maailmaa, mutta omille vanhuksille kakusta ei riitä kuin murusia. Näinkö demarit hallituksessa kantavat vastuuta äänestäjistään? Juvonen ja Reijonen ihmettelevät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vappusatanen vaalilupaukset hoitajamitoitus Minna Reijonen Krista Kiuru perussuomalaiset SDP Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Rinteen lupaus vappusatasesta pelkkää sanahelinää

Maahanmuuttoon riitti rahaa, vappusataseen ei – Halla-aho eläkeläisille: ”Demarit eivät huijaa teitä ilkeyttään, mutta te ette ole lähinnä demareiden sydäntä”

Antikainen vaatii sosiaalidemokraatteja pyytämään anteeksi pienituloisilta eläkeläisiltä

Jälleen yksi demariministeri pettämässä vanhukset – Juuso: ”Odotukset olivat korkealla ja pettymys suuri”

Juvonen: Toteutetaanko henkilöstömitoitus laittamalla hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat työyksikön ”heittopusseiksi”?

Juvonen: Röyhkeys ja välinpitämättömyys vanhusten hoivapalveluissa on saatava loppumaan

Grönroos: Vappusatanen jäi vaiheeseen, hoitajamitoituksen tiukentaminen häämöttää kaukana tulevaisuudessa – suomalaiset saivat hallitukselta lisää maahanmuuttoa

Henkilökunta löi ja kiusasi vanhuksia, myös suojavarusteiden käyttö unohtui – 29 kuolemaa koronan valtaamassa Eskilstunan vanhainkodissa

Perussuomalaiset: Hoitohenkilökunnan ja omaishoitajien tilanne korjattava
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
















