

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset tukee tavallisen kansan sijoitussäästötiliä
Perussuomalaisten suhtautuvat sijoitussäästötiliajatukseen ja ‑malliin positiivisesti, kertoi perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi eilisellä suullisella kyselytunnilla.
– Yksityiskohtia tietysti joudutaan punnitsemaan, niin kuin aina. Olisi kuitenkin erinomainen asia, että laiskoja varoja, jotka ovat nollakoroilla tuolla tileillä, saadaan aktivoitua — se on hyvä tavoite, Kankaanniemi huomautti.
Laiska raha liikkeelle
Sijoitussäästötilin tarkoituksena on luoda uusi, kevyt menettely tavallisille suomalaisille sijoittaa pienehköjä varoja ilman suuria kuluja ja vaikeita menettelyjä. Samalla varat alkavat tuottaa. Verot maksetaan, kun varoja otetaan käyttöön.
Kankaanniemen mukaan pankkitileillä on käytännössä nollakoroilla jopa 85 miljardia euroa, joista edes pienen osan aktivoiminen sijoittamiseen toisi vauhtia yrityksiin ja tuloja omistajille.
Kohdennuksia startuppeihin ja innovaatioihin
Perussuomalaiset haluavat, että sijoitukset eivät menisi pelkästään suurten pörssiyhtiöiden osakkeisiin, vaan myös pienten ja uusien start up -yritysten tukemiseen, joilla on erityinen tarve riskipääomasta.
– Onko löydettävissä malli, jolla sijoittamista voitaisiin ohjata esimerkiksi niin sanottuihin startuppeihin ja innovatiivisiin yrityksiin? Kankaanniemi kysyi valtiovarainministeri Petteri Orpolta (kok.).
Ministeri Orpo painotti, että lakiesitys liittyy nimenomaan listattujen yritysten osakkeisiin kohdistuvaan sijoittamistoimintaan.
– Minä ajattelisin tämän laajemmin niin, että tällä me saamme sitä laiskaa pääomaa liikkeelle — käytitte hyvää termiä — eli laiskaa pääomaa liikkeelle tulemaan suomalaisten yritysten käyttöön, Orpo vastasi.
Orpo toivoo, että mallista löytyisi kannustin siihen, että suomalaiset yritykset lähtisivät listautumaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä ja parantaa keskiluokan ostovoimaa

PS: Viking Line nostaa valtiolta yritystukea – teettää laivansa Kiinassa suomalaisten kustannuksella

Perussuomalaiset varoittavat: Yrityslainoituksessa koronkiskonnan piirteitä
Viikon suosituimmat

Päivän Pointti: Kun Lähi-idän rauha etenee, Yle kutsui kommentaattoriksi Israelia vastustavan aktivistin, joka esiteltiin asiantuntijana

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää