

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaatii aktiivimallin vaikutusten täydellistä arviointia
Eduskunta äänesti tänään niin sanotuista lausumista, joita kansanedustajat ovat jättäneet aktiivimallin hylkäämistä vaativaan kansalaisaloitteeseen.
Perussuomalaiset kannattivat kansalaisaloitetta jo viime viikon äänestyksessä, mutta hallituksen äänet voittivat ja aktiivimalli jää voimaan.
Lausumat ovat vaatimuksia, joita eduskunta voi edellyttää lisättäväksi lakiesityksiin ja ne velvoittavat hallitusta toimimaan lausumien mukaisesti.
Perussuomalaiset esittivät kahdeksaa eri lausumaa.
Kaikki eivät täytä vaatimuksia
Perussuomalaiset vaativat muun muassa, että hallitus ryhtyy toimiin, jotta aktiivimallin toimeenpanossa huomioidaan terveydellisistä ongelmista kärsivät henkilöt ja henkilöt, joilla on toimintakykyä alentava sairaus tai rajoite.
– Heidän tilanteensa pitää huomioida siten, että nämä henkilöt eivät jatkossa kuulu aktiivimallin kohteeksi, vaan heistä tehdään työ- ja toimintakyvyn sekä terveydellisten rajoitteiden selvitys ja heidät ohjataan asianmukaiseen hoitoon, kuntoutukseen, työkyvyn selvitykseen tai muuhun tarpeen mukaiseen palveluun, perussuomalaisten kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen perustelee.
Samat ehdot eivät sovi kaikkialle
Lisäksi perussuomalaiset vaativat, että aktiivimallin alueellinen epätasa-arvoisuus korjataan.
– Ei voi olla niin, että samanlaiset ehdot pätevät suurtyöttömyyden riivaamilla alueilla ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Ei ole työnhakijan vika, jos työtä ei hakemallakaan löydy. Tämä aiheuttaa suurta alueellista epätasa-arvoa, Juvonen toteaa.
Toimeentulomenot kasvussa
Perussuomalaiset haluavat myös selvittää, kuinka paljon aktiivimallin leikkuri kasvattaa toimeentulotukea. Heidän mukaansa on selvää, että kasvua on, koska työttömät joutuvat turvautumaan viimesijaiseen tukimuotoon.
– Toimeentulotuen menot ovat muutenkin kasvussa ja tämän vaikutuksen osuus on tutkittava. On hölmöä aiheuttaa tilanne, jossa liian pientä työttömyysturvaa paikataan toimeentulotuella. Hallitus teki tämän kyllä tietoisesti, Juvonen kuittaa.
Vaikutuksia ei arvioitu tarpeeksi
Juvonen moittii myös sitä, ettei yrittäjiä ole kuultu asiassa tarpeeksi.
– Haluamme tietää, miten yrittäjät ja työnantajat ovat kokeneet aktiivimallin toimivuuden ja sen toimeenpanon.
– Kaiken kaikkiaan aktiivimallin vaikutuksia ei ole arvioitu tarpeeksi. Saamiemme tietojen mukaan aktiivimalli on aiheuttanut monia ongelmia sen piirissä oleville ja se on asettanut ihmiset eriarvoiseen asemaan ympäri Suomen, Juvonen päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola ei usko aktiivimallin työllistävään vaikutukseen: ”Se on ihmisten kiusaamista”

Lehto: Hallitus siirtää ikääntyvää työväestöä kortistoon odottamaan eläkettä – ”Samaan aikaan haalitaan halpatyövoimaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta”

Perussuomalaiset kannattavat aktiivimallin kumoamista ja siitä tehtyä kansalaisaloitetta
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









