
Perussuomalaiset vaatii parempaa ja oikeudenmukaisempaa kustannustukea yrityksille – yrittäjät edelleen liian ahtaalla
Eduskunta käsittelee parhaillaan vuorossaan kolmatta yritysten kustannustukea, jolla pyritään auttamaan koronasta kärsiviä yrityksiä.
Perussuomalaiset on jättänyt esitykseen vastalauseen, jossa vaaditaan, että aiemmin ilman tukea jätetyt mikro- ja yksinyrittäjät saavat takautuvasti hakea tukea, joka heiltä edellisissä kustannustukipaketeissa evättiin perussuomalaisten vaatimuksista huolimatta.
Kun eduskunta käsitteli ensimmäistä kustannustukimallia kesäkuussa 2020, perussuomalaiset moitti vastalauseessaan tukimallin korkeaa liikevaihdon alarajaa, joka rajasi kymmenettuhannet ammatinharjoittajat tukihaun ulkopuolelle. Toista kustannustukea lokakuussa 2020 käsiteltäessä perussuomalaiset korostivat, että laskennallisen tuen alaraja säädettiin väärin 2 000 euroon, kun sen olisi pitänyt olla 1 000 euroa. Hallitus kuitenkin pysyi 2 000 eurossa, joten tuhannet yritykset jäivät jälleen ilman tukea.
Perussuomalaiset ehdotti myös tukikauden pidentämistä yhdellä kuukaudella, koska tiedossa oli, että seuraava yritystukipaketti joudutaan tekemään, mutta sen käsittely ja maksatus venyy pitkälle kevääseen, kuten on käynytkin.
Pienimmät yrittäjät huomioitu nyt paremmin
Kustannustuki kolmessa on perussuomalaisten toiveiden mukaisesti huomioitu pienimmät yrittäjät siten, että mikäli laskettu tuki jää alle 2 000 euron, yritys saisi kuitenkin 2 000 euron kustannustuen edellyttäen, että yrityksellä on tukikaudella kuluja vähintään 2 000 euroa.
– Pienten yritysten aseman vahvistamiseksi hallituksen on avattava myös aiemmat tukikaudet uusille hakemuksille ja käsiteltävä aiemmat hakemukset uusimpien hakukriteerien mukaan siten, että yrityksille olisi mahdollista korvata taannehtivasti kyseinen 2 000 euron kustannustuki silloinkin, kun laskettu tuki on jäänyt alle 2 000 euron. Tämä olisi oikeudenmukaista, perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin vaatii.
Epäkohtia korjattu, mutta kohtuullistamista vaaditaan
Kolmannessa kustannustuessa on korjattu aiemmin perussuomalaisten esiin nostamia epäkohtia, mutta perussuomalaisten mukaan se edelleen jättää yrittäjät liian ahtaalle. Nyt esitetty malli korvaisi yrittäjille 70 prosenttia niistä kuluista, joita yritykset eivät pysty pienentämään. Perussuomalaiset korostavat, ettei kyse ole siitä, että valtio korvaisi yrittäjille koronan aiheuttamia liiketoiminnan menetyksiä vaan juoksevia kuluja.
– Nämä yritysten juoksevat kulut kerääntyessään voivat kaataa yrityksen ja käynnistää ketjureaktion, jolloin työntekijät menettävät työnsä, eikä vuokranantajakaan saisi vuokraansa, perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto huomauttaa.
30 prosentin omavastuu juoksevista kuluista on kuitenkin perussuomalaisten mielestä kohtuuton. Perussuomalaiset huomauttaa, että kyse on kuitenkin kuluista, joita ei ole edes poikkeustilanteessa mahdollista leikata tai lykätä.
– Koronapandemia ei ole yritysten vika, mutta niiden on silti maksettava kiinteitä kuluja, mikä vaarantaa tarpeettomasti muuten terveitä yrityksiä. Tämän vuoksi hyväksyttävien kustannusten korvausaste on nostettava nyt esitetystä 70 prosentista 80 prosenttiin. Toimitilojen sulun osalta korvausaste on nostettava 90 prosenttiin.
Helmikuuta 2021 ei voi verrata normaalioloihin
Samalla perussuomalaiset vaatii, että toimitilojen sulkemisesta johtuvan korvauksen vertailukautta on muutettava, kun vertailukohdaksi nyt esitetään kuluvan vuoden helmikuuta. Kuluvan vuoden helmikuun toiminta ei kuvasta yritysten niin sanottua normaalia aikaa.
– Helmikuussa 2021 oli voimassa merkittäviä toimintarajoituksia ja kansalaisia oli ohjeistettu välttämään tarpeettomia kontakteja. Parempi vertailukohta olisikin vuoden 2020 helmikuu, mutta mikäli yritys niin haluaisi, niin vertailukohdaksi pitäisi voida valita myös vuoden 2021 helmikuu tai 2019 maaliskuu, perussuomalaiset esittävät.
Ensin suomalainen työ
Perussuomalaiset pitävät absurdina tilannetta, jossa Suomi on tukemassa miljardeilla kilpailijamaitaan EU:n elpymispaketin kautta, mutta kotimaassa avun kanssa pihtaillaan.
– Me ymmärrämme, että julkisen talouden kanssa on oltava tarkka. Meillä on kuitenkin käsissämme valtava inhimillinen ja taloudellinen kriisi, jos emme tue yrityksiämme vaikean ajan yli. 6,6 miljardia ollaan valmiita laittamaan pitkin Eurooppaa lahjoina ja lainoina samaan aikaan, kun pienyrittäjä Suomessa jättää palkkansa nostamatta, että saisi vuokran maksettua. Tämäkö on kohtuullista? perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-elpymispaketti kustannustuki koronapandemia yrittäjät pienyritykset Veikko Vallin Minna Reijonen Sakari Puisto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso: Yritysten määräaikaista kustannustukea jatkettava – ”Lapin matkailu pelastettava täystuholta”

Talousvaliokunnan perussuomalaiset: ”Hallitus unohti jälleen yksinyrittäjät kustannustukiesityksessä”

Wihonen: Mistä apua yritysten akuuttiin hätään?

Juuso toivoo kolmannen kustannustukipaketin nopeaa käsittelyä ja arvonlisäveron tilapäistä alentamista: ”Yritykset vaarassa kaatua ja jotakin täytyy tehdä”

Veikko Vallin moittii hallituksen kolmatta kustannustukipakettia: Hallitus haluaa tukea Euroopan kilpailijamaita ennemmin kuin suomalaista yrittäjää

Peltokangas vaatii eläkevakuutusmaksujen kohtuullistamista koronapandemian ajaksi: ”Korulauseet yrittäjien auttamisesta ovat pelkkää silmänlumetta”

Yrittäjiä pitää tukea koronakriisissä ja työttömyysaalto torjua – Elomaa: ”Talouden alasajo ei voi jatkua loputtomiin”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











