

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Yleisradio tiukalle kulukuurille, omaishoitajille ja pienituloisille eläkeläisille tuntuvat veronkevennykset
Perussuomalaisten tänään julkaistussa vaihtoehtobudjetissa ei esitetä taikatemppuja, vaan selkeitä arvovalintoja suomalaisten etu edellä. Perussuomalaiset haluaa vaihtoehtobudjetissaan säästää veronmaksajien rahoja kohdistamalla menoleikkaukset vain toissijaisiin ja tarpeettomiin menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään.
Perussuomalaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, sairastuneiden ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. Perussuomalaiset esittääkin panostuksia muun muassa mielenterveyspalveluihin, sisäilmaongelmien ratkaisemiseen, lääkekorvauksiin ja ulosotossa olevien auttamiseen takaisin tasapainoon.
Perussuomalaisten mielestä omaishoitajien tekemä arvokas työ ei tällä hetkellä saa yhteiskunnalta ansaitsemaansa tukea. Omaishoitajissa on sekä ikääntyneitä että nuorempia henkilöitä, ja perussuomalaiset haluaa antaa heille kaikille mahdollisuuden myös pysyä läheistensä hoitajina. Tämä säästää yhteiskunnan menoja, ja on myös inhimillistä.
Perussuomalaiset kannattaa omaishoidontuen verovapautta, ja ensimmäisenä askeleena sitä kohti perussuomalaiset esittää vaihtoehtobudjetissaan omaishoidontuen verotukseen 20 miljoonan euron kevennystä.
Taitettu indeksi korjattava
Perussuomalaiset katsoo, että pienituloisimpien työeläkkeiden saajien asemaa on helpotettava. Eläkeläisille kohdennettu veronkevennys on paitsi oikeudenmukainen, myös yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukainen, koska pienituloisten eläkeläisten tulot menevät lähes kokonaisuudessaan kotimaiseen kulutukseen.
Perussuomalaiset myös huomioi, että elämisen ja asumisen kustannukset ovat nousseet. Monella eläkeläisellä ei ole varaa hallituksen haikailemiin kalliisiin energiaremontteihin tai uuden sähköauton ostamiseen.
Eläkeläisille perussuomalaiset esittää vaihtoehtobudjetissaan 44 miljoonaa euroa, joka kohdistuu pienten eläkkeiden verotuksen keventämiseen, joka samalla parantaa ostovoimaa. Perussuomalaiset myös kannattaa taitetun indeksin korjaamista.
Yle-veroa leikattava
Perussuomalaiset katsoo, että Yleisradion rahoituksen tasoa on leikattava osana valtiontalouden tasapainotusta. Perussuomalaiset esittääkin 124 miljoonan euron leikkausta Ylen budjetista.
Huomionarvoista on, että perussuomalaiset esittää, että leikkaus tehdään suoraan kansalaisilta ja yrityksiltä perittävään Yle-veroon, mikä ei näy valtion budjetissa, mutta lisää kansalaisten ja yritysten käytettävissä olevia varoja.
Perussuomalaisten mielestä Ylen hyväksyttävä kustannustaso on määritettävä sen mukaan, että Yle pystyy suoriutumaan tiedonvälitystehtävistään uutis- ja ajankohtaisohjelmatuotannon suhteen, eikä yhtiön tule kilpailla kaupallisten toimijoiden kanssa esimerkiksi ulkomaisten viihdesarjojen esittämisestä.
Katso vaihtoehtobudjetin julkistustilaisuus täältä >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kulukuuri asuminen ja liikkuminen Yleisradio taitettu indeksi kustannukset Eläkkeet Yle-vero Omaishoitajat Eläkeläiset perussuomalaiset verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen vaihtoehto hallituksen talousarviolle: Hyvinvointia ja taloudellista vapautta kotitalouksille, leikkaukset vain menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään

Näin Yle käyttää verovaroja: Kyselee kouluista 10-14-vuotiaita torjumaan ilmastonmuutosta – Ronkainen: ”Suomalaisia lapsia ei pitäisi vetää tällaiseen mukaan”

Ylen hallintoneuvoston PS-edustajat: ”Ylen riippumattomuusselvityksen tekijän sidonnaisuudet eivät näytä hyvältä”

Yle ja HS tekivät elokapinan mielenosoituksesta pääuutisen – professorit marssitettiin puolustelemaan laittomuuksia ja keskeisen liikenneväylän katkaisua

Yle urakoi taas Sanna Marinin PR-toimistona

Antikainen: Rinteen lupaus vappusatasesta pelkkää sanahelinää

Juvonen: Vanhat valtapuolueet lupaavat rahaa, mutta luu jää käteen

Reijonen: Miten hallitus aikoo helpottaa eläkeläisten asemaa?

PS: Menokohteet laitettava tärkeysjärjestykseen – suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen etusijalle
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














