

Tunnelmia Helsingin Snellmaninaukiolta. Kuvat: Matti Matikainen.
Perussuomalaisissa vappupuheissa otettiin kantaa asumiskustannusten nousuun, saatavuusharkinnan säilyttämiseen ja vähävaraisten ikääntyneiden asemaan
Monella paikkakunnalla kuultiin vapunpäivänä räväköitä perussuomalaisia puheita. Puheissa otettiin kantaa suomalaisia riivaaviin ongelmiin kuten asumiskustannusten nousuun, saatavuusharkinnan säilyttämiseen ja vähävaraisten ikääntyneiden asemaan.
Jussi Halla-aho Snellmaninaukiolla.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) muistutti Helsingin asuntopulan liittyy suoraan siihen, että kaupunkiin tulee jatkuvasti lisää ihmisiä, jotka eivät maksa itse asumisestaan.
– Kiinteistösijoittajille tuilla asuvat maahanmuuttajat ovat hyvä bisnes, mutta pienipalkkaisella työssäkäyvällä, joka ei ole tukien piirissä, ei ole varaa asua Helsingissä. Tämä taas heijastuu suoraan yritysten mahdollisuuksiin saada työntekijöitä.
– Me kaikki tiedämme, että kaupunkiseutujen, varsinkin Helsingin, keskeinen ongelma on kohtuuhintaisten asuntojen vähyys. Koko maan tasolla sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus on helisemässä. Kuitenkin kaikki muut puolueet kiljuvat kurkku suorana, että maahanmuuttoa pitää lisätä.
Halla-aho muistutti, että keskeisissä ja nopeimmin kasvavissa maahanmuuttajaryhmissä työllisyysaste on parinkymmenen prosentin luokkaa.
– Helsingin, Espoon ja Vantaan toimeentulotukiasiakkaista 30-40% on maahanmuuttajia, ja osuus kasvaa koko ajan näiden ryhmien kasvaessa. Ei tarvitse olla matemaatikko ymmärtääkseen, että sotepalvelujen rahoituspohja ei loputtomiin kestä tällaista asukaskehitystä.
– Suomessa syntyvyys laskee kuten olemme kuulleet, ja väestö vanhenee. Tämä luo itsessään suuria haasteita hyvinvointipalvelujen rahoittamiselle. On kuitenkin ymmärrettävä, että tilanne ei parane vaan huononee, jos maahan tulee joko humanitaarisia reittejä pitkin tai ns. työperusteisina muuttajina suurissa määrin ihmisiä, jotka eivät työllisty koskaan tai työllistyvät niin heikolla ansiotasolla, että he jäävät pysyvästi tulonsiirtojen nettosaajiksi. Tämä ei ole vaikeaa matematiikkaa.
Puheen videotallenne täällä.
Asumiskustannukset painavat raskaasti Helsingissä
Helsingin Perussuomalaisten toiminnanjohtaja Anne Vuori otti myös puheessaan kantaa asumiskustannusten nousuun.
– Näin työläisten juhlapäivänä on hyvä nostaa esiin se tosiasia, ettei helsinkiläinen työssäkäyväkään ihminen pärjää helsingin ylihinnoitetuilla vuokramarkkinoilla, niin kuinka tällöin on pienituloisen laita, Vuori kysyi.
– Helsingin poliitikkojen on otettava vastuunsa ja kehittää asumispolitiikkaa niin, että jokaisella meistä on varaa asua omassa kotikaupungissaan, Vuori painotti.
Anne Vuori Snellmaninaukiolla.
Yksilöitä, ei numeroita
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri (ps.) painotti Hyvinkäällä pitämässään puheessa, että ihmisiä ei voi käsitellä laumana numeroita, heidät pitäisi kohdata yksilöinä.
– Sipilän hallituksen ongelmia on monia, mutta yksi niistä on se, ettei nähdä ihmisiä yksilöinä. Ihmisiä käsitellään laumana numeroita, joista jokainen vatuloidaan johonkin koriin ja lasketaan pisteytys sille mitä kukakin maksaa. Kun vanhuksia kuolee koteihinsa, kun aktiivimallin vuoksi joku ilman omaa syytään joutuu tulojen automaattileikkurin kynsiin, tai kun eläkeläisen pitää valita lääkkeiden ja ruuan välillä, on vastaus aina, että työpaikkoja pitää luoda. Jokainen teistä kuulijoista ymmärtää, että kyse ei ole oikeudenmukaisesta ja inhimillisestä suhtautumisesta erilaisissa tilanteissa eläviin ihmisiin, Meri totesi.
Leena Meri Hyvinkäällä.
Meri otti myös tiukasti kantaa viime aikojen loikkauksiin.
– Haluan sanoa kaikille teille, jotka olette menettäneet uskonne äänestämiseen, että ymmärrän teitä. Kun edustajat vaihtavat puoluetta, hyppivät eri työpaikkoihin kesken kauden tai myyvät kaikki periaatteensa vallan ja hillon vuoksi sellaista vauhtia, ettei eduskunnan pyöröovet pysy vauhdissa ja heikompaa hirvittää, niin mitä muuta äänestäjä voi ajatella kuin, että samanlaisia hillon perässä juoksijoita kaikki. Eivät ole. Perussuomalaiset, sellaisena ryhmänä kuin se nykyisin on, on Suomen normaalein ja monipuolisin puolue, jossa asioita uskalletaan pitää yllä ja puhua kaikesta. Me emme juokse hillon perässä, vaan ajamme Suomen ja suomalaisten etua.
Maahanmuuton kiihdyttäminen ajaa palkat alas
Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija, valtuustoryhmän puheenjohtaja Riikka Purra otti räväkästi kantaa niin sanotun työvoimapulan taustasyihin.
Riikka Purra Kirkkonummella.
– Jatkuva maahanmuutto takaa sen, että palkka onnistutaan pitämään hyvin alhaisena. Niin alhaisena, että sillä ei tule toimeen, varsinkaan pääkaupunkiseudulla. Mikä tarkoittaa sitä, että valtion on joka tapauksessa osallistuttava henkilön tai yleensä koko ison perheen toimeentuloon tulonsiirroilla. Siis veronmaksajien rahalla. Kyseessä on epäsuora yritystuki, Purra kertoi.
– Poliitikot, toimittajat, aamun lehtiemme ekonomistit, ay-liikkeen puhuvat päät – he eivät selitä, mitä on tämän ”työvoimapulan” takana. Varsinkaan he eivät selitä, miten totaalisen väärä keino taloutemmekin kannalta maahanmuuton lisääminen on. Tämä on heidän oman etunsa tai ideologiansa mukaista, mutta Suomelle kaikkineen hyvin vahingollista, Purra kritisoi.
Suomeen työvoiman alennusmyynti?
Tampereella puhunut kansanedustaja Sami Savio (ps.) piti käsittämättömänä, että osa sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton kansanedustajista on kannattanut saatavuusharkinnasta luopumista.
– Mikäli hallituksen tahto toteutuisi, syntyisi Suomeen työvoiman alennusmyynti. Se tarkoittaisi monen suomalaisen joutumista työttömäksi. Me perussuomalaiset vastustamme ehdottomasti Sipilän hallituksen suunnitelmia heikentää tavallisten suomalaisten työehtoja tai painaa yleistä palkka- ja elintasoa alaspäin. Valitettavasti Sipilä ja Orpo heittivät Perussuomalaiset hallituksesta tavallista suomalaista puolustamasta toteuttaakseen omaa kylmää ja kivikovaa politiikkaansa. Hallitus leikkasi vuodenvaihteessa jopa leipäjonojen avustamiseen tarkoitetut määrärahat, jotka Perussuomalaiset olivat saaneet taisteltua budjettiin aiempina vuosina, Savio moitti.
Sami Savio Tampereella.
Myös turkulainen kansanedustaja Ville Tavio (ps.) puuttui vahvasti saatavuusharkintaan.
– Yksi tärkeimmistä teoista suomalaisen työn puolustamiseksi on, että ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta pitää säilyttää. Toisin sanoen, kun ETA-alueen ulkopuoliselle työntekijälle haetaan työperusteista oleskelulupaa, Suomen pitää jatkossakin arvioida, onko kyseiselle työvoimalle tarvetta. Rajojen avaaminen täysin ulkomaalaiselle työvoimalle johtaa moniin väärinkäytöksiin ja massamaahanmuuton kasvuun entisestään. Se johtaisi palkkojen ja suomalaisen koulutuksen polkemiseen työmarkkinoilla.
Puheen videotaltiointi täällä.
Myös Ritva “Kike” Elomaa puhui Turussa. Hänen puheessaan korostui erityisesti vanhemman väestön asia.
– Miltä Suomi näyttää tänään? Melko vahvaa talouskasvua. Hieman parempaa tiedossa kuin pari vuotta sitten. Tuolloin näytti synkältä. Nyt kun näkymät ovat positiivisempia, reilumpi politiikka olisi mahdollista, Elomaa puntaroi.
Hän on erityisen huolissaan pienituloisista eläkeläisistä, joilta viedään loputkin ostovoimasta. Elomaa muistutti myös, että omaishoidon tarve kasvaa räjähdysmäisesti – ja että omaishoitajia pitäisi tukea paremmin.
– Emme saa unohtaa inhimillisyyttä matkan varrella.
Elomaan puhe täällä.
Ritva “Kike” Elomaa Turussa.
Kotkassa puitiin eläkeläisten asiaa
Kansanedustaja Juho Eerola oli kysynyt etukäteen kotkalaisilta, mistä aiheista he haluaisivat vappupuheen pidettävän. Ylivoimaisesti eniten toivottiin paneutumista vähävaraisten eläkeläisten asiaan.
Eerola nosti esille iäkkäät naiset, joilla ei ole työuraa takana.
– Koko elämä on mennyt kaikkein tärkeimpään työhön – lasten kasvattamiseen. Jotkut heistä joutuvat valitsemaan ruoan ja lääkkeiden välillä. Tällaisista ihmisistä meidän on huolehdittava.
Kaikesta pöyristytään
Tihkusade ei Porissa puhunutta kansanedustaja Laura Huhtasaarta sen kummemmin pidätellyt. Hän aloitti ottamalla kantaa jatkuvaan kielto- ja pöyristymistulvaan.
– Mehän tiedämme, että Jeesus-lapsi pitää kieltää, Suvivirsi pitäisi kuulemma kieltää, tiernapojat pitäisi kuulemma kieltää. Ja intiaanileikitkin ovat tulilinjalla. Mutta en ole vielä kuullut, että kukaan olisi vaatinut sitä, että vappu pitää kieltää.
Huhtasaari ei ollut valmis luopumaan perinteistä.
– Suomalaiset perinteet ovat hienoja. Pidämme kaikista perinteistämme kiinni. Suvivirttä voi laulaa vaikka joka päivä, myös kevätjuhlassa.
Laura Huhtasaari Porissa.
Huhtasaari otti myös kantaa työelämää koskevaan tulevaan välikysymykseen.
– Ikä ei ole hyvä peruste syrjintään. Haluamme muulla tavalla parantaa pienyrittäjän asemaa.
– Emme hyväksy sitäkään, että suomalaisia rakennusmiehiä on työttömiä samalla kun töissä on virolaiset ovat töissä. Virolaisten ns. kokonaispalkkaan lasketaan muun muassa lapsilisät, kotihoidontuet – ja tällä tavalla perustellaan matalampia palkkoja. Ei perussuomalaiset hyväksy sitä, että on Helsingissä saman verran verran työttömiä suomalaisia rakennustyömiehiä kuin on virolaisia vastaavasti töissä.
– Perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että ensin pitää palkata suomalainen. Jos heitä ei ole tarjolla, vasta sitten tarjotaan töitä muille.
Lisäys 2.5.2018 Lisätty Kike Elomaan osuus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Riikka Purra Anne Vuori Ritva ”Kike” Elomaa Leena Meri Sami Savio Ville Tavio Asunnottomuus Laura Huhtasaari Juho Eerola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.